Matkailua, joogaa, mansikoita, enkeleitä, luomua. Hetkiä, ajatuksia ja elämää.

maanantai 16. maaliskuuta 2009

Ihan uudet ihanuudet

Viime viikolla tuli pari kertaa pyörähdettyä vähän paremmin varustetussa kukkakaupassa. Enkä suinkaan katsellut siellä kukkia. Bongasin tällaisen punasavisen maljan. Jalasta oli lohjennut pala pois, joten kauppias myi tämän halvalla. Juhlissa kaikki kyselivät, onko tämä löytynyt meiltä jostain aitasta. Aarreaitat on päällisin puolin kierretty, jospa kesällä innostutaan koluamaan niitä oikein urakalla. Mitähän aarteita sieltä löytyykään.. Malja sai asukkaikseen ruukkunarsisseja, ja tällä hetkellä sijaitsee ulkona. Kevättä ilmassa. Vieläkään en ole mistään onnistunut löytämään helmiliinejä, nyyh..


Ruokapalkalla uurastava puuseppäni sai juuri juhlien alla eteisen vaatekaapin siihen malliin, että saatiin se kotiin asti. Nyt vaan sarananmetsästykseen ja maalintekoon. Ajateltiin maalata hänet valkoiseksi munatemperalla. Värijauhe on hankittu aikapäivää sitten, muut maalin ainesosat täytyy vielä haalia kasaan. Tyyliin sopivia saranoita on jo jokunen putkahtanut esiin netin uumenista. Tästä laitan varmasti enemmän juttua sitten kun on ihan valmis..


Sitruunapuu matkasi meille Oulusta asti. Tai oikeastaan näitä on kaksi. Täytyykin heti kohta alkaa etsimään oikeita hoito-ohjeita. Etteivät heti kuole liian vähäiseen kasteluun, mikä valitettavasti on hyvin todennäköistä.. Nämä olisi hienoa saada viihtymään, tai edes pidettyä hengissä. Ja ihan varmasti minulla on jossakin mutta missä toinenkin tuollainen tarpeeksi iso sinkkiämpäri sille toiselle sitruunalle.


Ihan ihka uusi ihanuus on tämä tunnustus, jonka sain Jossulta. Kiitos Jossu paljon tästä yllättävästä ilahdutuksesta! Kylläpä tulikin hyvä mieli! Ja vielä jos jollekin tulee hyvä mieli näitä minun juttusia lukiessa, wau!


Ja haluan ehdottomasti laittaa tämän eteenpäin muutamiin blogeihin vaikka osalla se näkyy jo olevankin. Omaa blogilistaa ylhäältä alaspäin silmäilin, ja niistä muutaman hyvälle mielelle saavan tähän valitsin:

Hallatar
~EssUn TasKu~
Sinulle Minulta
Pikku-Pihlaja

Nyt vaan jännityksellä odotellaan löytääkö asianosaiset palkintonsa..

7 kommenttia:

wool-lady kirjoitti...

Ihanan näköisiä nuo narsissit! Niitä tulee aina niin ihanan keväiselle tuulelle!

Hallatar kirjoitti...

Oi kiitoksia!!! =D
Lisään nimesi jo saamaani samanlaiseen kunniamerkkiin iloisena ja hyvillämielin. =)))))

*niijaa*


Suloiset narsissit siulla. Keväiset.
Ja ihanat sitruunat!!!

Nyt siulla on flunssantorjujapuut omasta takaa. =)
Ei tarvita kuin purkki hunajaa vielä kaappiin.

*Katinkainen* kirjoitti...

Minä hidashousuna tulin vasta nyt kiittämään tunnustuksesta ihan ovensuullesi saakka!!!
Minulla se jo tosiaan olikin,mutta ei se vähentänyt iloani yhtikäs yhtään~päin vastoin...
Olisit todellakin voinut jättää sen tähden sen antamattakin,mutta etpä niin tehnyt~onnekseni!!!
Minä olen ojentamastasi tunnustuksesta todella,todella kiitollinen!!!=O)
Ei kai niitä ihan muuten vaan ja huvikseen ojennetakaan!!!
*hykertelee onnellisena ja punastelee*
Sehän tietää sitä,että tässä osoitteessa Essuntaskun turinoista tykätään!!!
IHANAA!!!!
Muisku ja halaus sinulle siitä!!!

Vianna kirjoitti...

Kiitos, kiitos, kiitos!!! Kiitos kiitoksista! Keväänkeltaiset narskut nököttää yhäkin ulkona, tuoden vähän aurinkoa pilviseen päivään. Niitä täytyy muistaa käydä välillä kurkistamassa.. Sitruunoille on vielä sijoituspaikka hakusessa.

"Kantriina" kirjoitti...

Voi kiitos siulle ihana Heinähattu! Tulinpa iloiseksi antamastasi tunnustuksesta :)
Kaappaan sen kainaloon ja kannan kotiini!

Voi tuo siun ruukku on IHANA ja tuo lohjennut pala miusta justiinsa se juttu, joka tekee siitä oikein erityisen kauniin! Onnea löydöstäsi ja tsemppiä kaapinrakennus/maalaus puuhiin.

Toivon pitkää ikää siun ihanille sitruunoille... miun myrtti on jo pudottanut muutaman lehden :/ Voi kun se kestäisi nyt edes 2 viikkoa... se olisi jo ennätys! :D

Aurinkoa päiviisi!
Toivoopi Kantriina

Pellon pientareella kirjoitti...

Löytyipä tämä ihana blogi ihan sattumalta jonkun blogilistan kautta. Itsekin asun maalla pellon laidalla, remonttia riittää, koiria on, kissoja ei enää valitettavasti. Pitkäaikainen ystäväni itämainen lyhytkarva kuoli muutama vuosi sitten, joten nekin (ja niiden äänet...;) tunnetaan. Hyvää kevättä ja onnea sitruunapuiden kanssa :).

Vianna kirjoitti...

Kiitos Kantriina! Toivotaan pitkää ikää sitruunoiden ohella myrtillesi. Sitruunoistakin on jo lehtiä putoillut, ehkäpä matka rasitti heitä jonkin verran.

Hei Pellon pientareella, ja tervetuloa! Kuulostaapa tutulta tuo "remonttia rittää".. Kissat on niiin ihania (toki koiratkin). Meidän itämainen on pitkäkarvaista sorttia (tai pitkäkorvaista, kuten lapset sanoo..), tosin vasta häntä on kunnon pölyhuiska, liekö ne karvat muualle kasvaakaan.