Suurperhe-elämää maalla. Lapsia, lemmikkejä ja luomua. Puutarhastelua. Maatöitä, puutöitä, käsitöitä.

torstai 31. elokuuta 2017

Elokuun tulkinta


OTAN VASTAAN LAHJAT, MYÖS NÄKYMÄTTÖMÄT
Työni kantaa hedelmää
Luota! Molemminpuolinen luottamus "ne syö kädestä"
Vastaanota, avaudu näkymättömälle

--------------------

Sauvojen 4 - Täydentyminen
täydentyminen, yhtenäisyys, uuden alun mahdollisuus, rohkeat ratkaisut, rakkauden puhdistuminen

Tämä kortti kuvaa täyttymystä ja tyytyväisyyttä sekä uusien asioiden aloittamista. Vanha täytyy saada päätökseen ennenkuin uusi voi alkaa. Kortti kuvastaa myös positiivista vastuun ottamista.

"Jotain kaunista on tulossa ihmissuhteisiisi. Saatat huomata sen ensin siitä, että vakiintunut tilanne asetetaan kyseenalaiseksi ja siitä puhutaan avoimesti. Vanhan selkiinnyttäminen on uuden ykseyden, uuden alun, edellytys. Kun teet parhaasi ja nautit siitä, mitä teet, voit tuntea tyytyväisyyttä ja rauhaa. Nyt sinun on todella aika nauttia aikaansaannoksistasi ja myös tehdä aivan uudenlaisia, raikkaita aloitteita ja suunnitelmia. Kortti saattaa viitata myös uuden ihmissuhteen aloittamiseen. Sitä ennen kaikki vanha on selvitettävä. Jos pidät jostain ihmisestä, näytä se hänelle. Toimi ylipäätään yhdessä sellaisten ihmisten kanssa, joista pidät ja joiden kanssa tunnet olosi kotoisaksi.

Mitkä asiat täytyy saada selkiinnyttää tai ratkaista välittömästi? Osaatko päästää irti menneestä?
Juhlin elämää!!!
 
Vanhan loppuunsaattaminen vapauttaa minut aloittamaan uutta."

--------------------

Unessa avoimet ovet jossain, ollaan kaverin kanssa yhdessä, halaillaan ja päätetään että ollaan yhdessä. Siellä on niiden äiti ja joku työpaja jossa on koirien rodunjalostusta. En jaksa kuunnella. laitan ostokset kukkapenkkiin odottelemaan, kamerankin. Nähdään kaverin kanssa ruokatauolla, käydään kattoon kukkia. Kamera on outo, siinä on eri muistikortti, kaverin lapset on lainanneet sitä, kysyn missä mun muistikortti on, kuulemma tallessa, saan sen mutta se on ihan mutkalla. Yritän kattoo kuvia siitä, siinä on jotain kuvia missä mun lapset on pieniä ja mummujen selostus kuuluu taustalla: "neljä päivää häistä eli tässä on jo joulukuu.." Sanon että vien kortin johonkin missä ottavat talteen kaikki kuvat. Kello napsahtaa kahdeksan ja uni sanoo: "siltä varalta että sulla on meno johonkin.."

sunnuntai 27. elokuuta 2017

Marjakesä ♥







Ja on paljon muitakin! En kestä, miten ! Mä olen syvästi rakastunut Suomen elokuuhun!!

keskiviikko 23. elokuuta 2017

Auringonlaskut ♥






Joskus illalla kurkistaa ikkunasta ulos, näkee värejä taivaalla, huutaa kaikille siellä on kaunis auringonlasku, juoksee kamera kourassa kaurapellon reunassa kuvailemassa. Auringonpimennysiltana juuri ennen auringonlaskua ajelee hakemaan pyöräilevää lasta kylältä kotiin, koko matkan näkee laskevasta auringosta nousevan valopilarin, pysähtyy bussipysäkille katsomaan sivistyksen siluettia ja kaikkia taivaan värejä. Ehtii vielä kotiin ennen yhteismeditaation alkua. Seuraavana iltana kuulee jonkun menevän ulos ja sanovan siellä on kaunis auringonlasku, etsii kameraa eikä löydä, päättää kerrankin mennä ilman kameraa, avaa oven, näkee melkein kaikki värit sekä yhden pienen pilven taivaalla, palaa juoksujalkaa sisälle hakemaan sen kameran vaikka mistä piilosta.

lauantai 19. elokuuta 2017

Kyllä voi





Voi nukkua koko kesän ikkuna auki, voi poimia aamupalamarjat suoraan puskista, voi hypätä viileään veteen, voi lämmittää saunan keskellä päivää, voi tehdä kokonaisen aterian oman pellon antimista, voi tuntea kostean maan paljaiden jalkojen alla, voi täyttää jättivadelmia pähkinöillä, minttusuklaalla tai lakuilla, voi mennä kävelylle keskellä yötä, voi varata pelkän menolipun, voi käydä mielenkiintoisia keskusteluja, voi rakastaa, olla onnellinen ja luottaa. Ai että tykkään mun elämästä just nyt!!

torstai 17. elokuuta 2017

Hei!





Elämä tuntuu olevan yhtä juhlaa vaan. Väliin vähän tuoreita marjoja, uusia ihmisiä, uimista, auringonpaistetta ja kaikkee muuta tarpeellista. Mielen perukoilla jo vähän syksyn suunnitelmia. Ihanuutta päivääsi!

perjantai 11. elokuuta 2017

Hoplaa!





Today is the day when everything changes!
(vanha tönö meni nurin jo tiistaiaamuna)

Tänään:
- arkimoodi, herätys seittemältä, kasiluokkalainen on saateltu aamubussiin
- keittiö on taas mun, pöytätasot tyhjät ja luututut, likaset tiskit koneessa, puhtaat kaapissa
- ruuasta voi taas maistaa oikeita makuja eikä pelkkiä mausteita ja voimaan tulee uudet säännöt keittiön siisteyden osalta
- oon kotona ihan yksin, ylimääräiset on palanneet koteihinsa (paitsi yks), loppu talonväki on joko reissussa, koulussa tai kalassa
- uusi tyyppi tulee iltapäiväjunalla
- ihmettelen vieläkin sitä valon määrää mikä sisälle tulvii kun iso tumma rakennus on pois varjostamasta maisemaa
- poimitaan ehkä jo viimeiset mansikat
- aion nauttia auringosta, ehkä uidakin, ja myös vähän neuloa ja virkata
- on hyvät vibat!

tiistai 8. elokuuta 2017

Vain minä ja vesi



(..ja kymmenet parittelevat sudenkorennot ja yksi vaaleanpunainen lumpeenkukka.) Ei ole sanoja kuvailemaan sitä tunnetta, ei sellaista kuvaa joka kertoisi miltä tuntuu. Olla veden kannateltavana, jättää kaikki tarpeeton veteen, liukua, sulautua, hengästyä ihan huomaamatta, tuntea vesi iholla, itsensä vedessä, ja ei tuntea, koska itse on vetenä, vesi. Autuus.

(Oispa aina uimalämmintä vettä, koska kylmäähän se nyt jo on, sormet on vähän kohmeessa vieläkin.)

maanantai 7. elokuuta 2017

Be aware that you are more powerful than you were ever told







Viime aikojen teemat:

V A L O 
ja
I L O

keskiviikko 2. elokuuta 2017

Seikkailusunnuntai














Taas Huuhkajankierroksella. Neitin pikku perhe, minä ja kolme paria apukäsiä. Suloinen sää, mahtava metsämaisema mustikoineen, herkullisia hilloja, napostelua nuotiolla, sinisiipisiä sukkelia sudenkorentoja (!), varpaiden viilentämistä virrassa. Ipanapero jaksoi kävellä lähes koko kuusi kilometriä ihan itse! Retken jälkeen kaupasta jätskit ja täydennystä vesipulloihin, ja järveen uimaan. Illalla vielä toinen pikkuseikkailu eri lapsen kanssa eri järvelle. Oi kesä!

tiistai 1. elokuuta 2017

Heinäkuun tulkinta



VAIN ITSE TIEDÄN OMAN POLKUNI ASKELMAT. (Mutta tiedänkö tietäväni..?) Tämä on niin kaunis ja puhutteleva kortti, mulle se kertoo omaan sisimpäänsä luottamisesta, omassa voimassa pysymisestä, kuinka jokaisessa meissä on valo ja jumaluus, seuraavalle tasolle nouseminen, vihkimys, katse tähtiin!, unelmat voikin toteutua ja kaikki on mahdollista.

***

Maljojen 6 - Mielihyvä. -himo, nautinto, mielihyvä seksuaalisissa suhteissa, rikas seksuaalienergian ja sydänenergian vaihto, tunteiden uusiutuminen-

"Tämä kortti kutsuu sinua antautumaan omien tunteidesi rikkaudelle. Saatat kokea sen hyppynä veteen. Se on kuin jäätynyttä odotusta siitä, että tiedät sukeltavasi syvälle. Tiedät häviäväsi, päästäväsi irti jostain. Kun nouset jälleen pintaan, olet vahvistunut ja virkistynyt. Tapahtuu kuoleminen ja uudelleensyntyminen. Riskin ottamisesta on tuloksena syvällinen tunne-elämän puhdistuminen ja uusiutuminen. Menneisyyden kaipuuta, viattomuutta, lapsenomaista jakamista. Voi olla että elät liikaakin menneisyydessä."

"Nauti nyt kaikesta, mitä elämä sinulle antaa. Se on paras tapa osoittaa kiitollisuuttasi.
Pidätkö kiinni vanhoista uskomuksistasi, josta estävät sinua nauttimasta mielihyvän tunteista?"
 
Vahvistuksena vielä: "Olen nyt valmis kohtaamaan kumppanin, jonka kanssa voin kaikilla tasoilla jakaa rakkauden ilot." 

Ja voi että olenkin nauttinut kaikesta mitä elämä on antanut! Ja kyllä, olen valmis!

***

Unessa myyn akvaariotarvikkeita, yhdessä altaassa on iso sammakko joka näyttää isoa vaaleeta kieltä. Seuraavaksi myyn juureksia ahtaassa käytävässä, ja sitten olen katsomassa ratsastuskilpailuja, joku ratsastaa isolla hevosella, huudan "kädet alas". Pihalla on Ferrari lehtien peitossa, siellä lymyää jo vuosia sitten kuollut isä. -- Ota tästäkin unesta nyt selvää.. En oikein osannut tulkita sitä sillon heti enkä osaa näköjään vieläkään.