Suurperhe-elämää maalla. Lapsia, lemmikkejä ja luomua. Puutarhastelua. Maatöitä, puutöitä, käsitöitä.

torstai 31. joulukuuta 2009

Toivottelen


entistä parempaa Uutta Vuotta! Iloja ja ihmetyksen aiheita! Pieniä onnen pipanoita!

Oma uuden vuoden tavoitteeni on jaksaa edelleen ulkoiluttaa kameraa ahkerasti. Tulee itsekin ulkoiltua.. Tänä iltana tuijotellaan täysikuuta ja tähdenlentoja, ainakin niitä tekotähtiä.


Terveisiä myös Toripolliisilta. Kävästiin Oulussa pikapikaa 93-vuotissynttäreillä, seuraavan kerran suuntammekin entiseen kotikaupunkiin juhlimaan ensi viikolla.. Yhtä juhlaa ja reissaamista tämä vuodenvaihde.


perjantai 25. joulukuuta 2009


Joulukuusi, joulupuuro, joulusauna, joulupukki, joululaulu, jouluruoka, joululahja, joulumieli, jouluyö.

Joulurauha.


keskiviikko 23. joulukuuta 2009

Joulu tulla saa


Tupa on puunattu lattiasta kattoon. Ahkerat siivoojat sai palkaksi sydänkonvehtirasian. Kynttilöitä on viritetty tunnelmaa luomaan. Kerrankin meillä näyttää kauniilta.

Joulukuusenhakuretki tehtiin eilen pienessä lumipyryssä, pakkasen kirpistellessä poskia. Koirat nautti kirmaillessaan pitkin metsää, samoin lapset, ja kylläpä itsellekin teki hyvää astella hangessa yli kivien ja kantojen. Tällaisia retkiä pitäisi tehdä useammin! Reissun jälkeen lämmiteltiin glögillä ja pipareilla.

Kaunis kuusi löytyi omasta metsästä, ihan melkein naapurin rajalta. Kotona kuusi nostettiin heti paikalleen, ja koristeetkin piti saada heti ripustettua. Tällä kertaa en halunnutkaan laittaa paljon olkikoristeita, yleensä on ollut vain niitä sekä vähän jotain punaista. Varmaan tämä puinen ympäristö on tehnyt sen että nyt kuusessa on paljon punaisia koristeita sekä vähän olkitähtiä ja -sydämiä. Meidän kuusessa ei ole kimaltavaa tähteä, vaan olkitähti. Ei myöskään mitään kimallenauhoja, eikä muovisia palloja. Lasipalloja on muutamia, joulu joululta vähemmän.. Kuusi on lievästi yläpainoisesti koristeltu, kissat tykkää leikkiä kuusenkoristeilla ja sitä on yritetty minimoida laittamalla suurin osa koristeista korkealle. Muutama olkijuttu pitää joka joulu uhrata, ettei kissat keksi alkaa kiipeilemään kuusta pitkin.. Toistaiseksi ovat tyytyneet käyttämään kuusenjalkaa vesikuppina.

Possun takaneljännes haettiin Väisäsen kotilihasta jo viime viikolla. Kinkku on ollut siitä asti kellarissa suolavedessä lillumassa. Nyt haetaan kinkku sisälle, laitetaan se suolattomaan veteen ja illalla uuniin. Sitä ennen paistellaan porkkana- ja lanttulaatikot, sekä ruisleipiä. Pipareita on monta purnukallista, torttuja tehdään vielä satsi aattoillaksi. Illalla pitää muistaa keittää kiisseliä puuron kaveriksi. Siinäpä enimmät meidän jouluherkut, paketeista löytyy sitten toivon mukaan suklaarasia tai pari..


Rauhallista joulua!

maanantai 21. joulukuuta 2009

Kiitollinen


Ihan ensiksi: KIITOS! Kiitos teille kaikille ihanille, jotka olette huolehtineet, lähettäneet viestejä ja viisautta, tsempanneet, kyselleet mikä hätänä ja vakuutelleet että kaikki kyllä selviää. Tosiaan, niinhän siinä kävi. Kriisi on tältä erää selätetty, kaikki on taas hyvin ja jopa paremmin kuin aikoihin!

"Parisuhteessa on tärkeää ymmärtää molempia osapuolia, ei pelkästään toista. Ennen kaikkea sinun on ymmärrettävä itseäsi." -Lisa Nichols

Huolehtikaa toisistanne, ja ennen kaikkea itsestänne!

Tämä taitaa olla tällä hetkellä lempijoululauluni. Ainakin jaksan kuunnella sitä uudestaan ja uudestaan kyyneleet silmissä..

Uskon ihmeisiin (san. Antti Vuorenmaa, Ilkka Vainio)

Kauas luulin pois sun lähteneen
uskonut en enää huomiseen
ja pelkäsin taas kerran yksin jään

Tänään käänsit kaiken toisinpäin
mä katseessasi rakkauden taas näin
ei harhailemaan jääty pimeään

Nyt uskon ihmeisiin ja joulun enkeliin
rauhan saan, tunnen sen
uskon ihmeisiin, vaikka eksyttiin
kahdestaan joulu löydettiin

Lahja suurin on jos elää saan
sun kanssas joulun aina uudestaan
sua menettää en tahtois milloinkaan

Nyt uskon ihmeisiin ja joulun enkeliin
rauhan saan, tunnen sen
uskon ihmeisiin, vaikka eksyttiin
uudestaan joulu löydettiin

lauantai 19. joulukuuta 2009

"Katso tuota taivasta", Lorens sanoi Bridan hiuksia silittäen. "Me näemme sen sellaisena kuin se oli tuhansia vuosia sitten."
Hän oli sanonut niin myös ensimmäisenä päivänä heidän tavatessaan. Brida ei halunnut kuitenkaan keskeyttää - tuolla tavoin mies halusi jakaa maailmansa hänen kanssaan.
"Monet noista tähdistä ovat sammuneet, ja silti niiden valo vaeltaa vielä halki avaruuden. Kauempana syntyneiden uusien tähtien valo ei ole vielä edes saapunut meille asti:"
"Eikö siis kukaan tiedä, miltä taivas oikeasti näyttää?" Hänkin oli puolestaan esittänyt tuon kysymyksen heidän ensimmäisenä iltanaan, mutta noin suloisia hetkiä oli mukava elää uudestaan.
"Ei. Tutkimme sitä minkä näemme, mutta näkemäämme ei aina ole olemassa."
"Haluaisin kysyä sinulta yhtä asiaa. Mitä ainetta me oikein olemme? Mistä ovat lähtoisin ne atomit joista meidän ruumiimme koostuu?"
Lorens katseli ikivanhaa taivasta ja vastasi:
"Ne luotiin yhtä aikaa noiden tähtien ja tuon joen kanssa. Maailmankaikkeuden ensimmäisellä sekunnilla."
"Eli tuon luomisen ensimmäisen hetken jälkeen mitään ei ole lisätty?"
"Ei mitään. Kaikki oli liikkeessä ja liikkuu yhä. Kaikki muuttui ja muuttuu edelleen. Mutta kaikki maailmankaikkeudessa oleva aine on sama kuin miljoonia vuosia sitten. Siihen ei ole lisätty ainuttakaan atomia."
Brida katseli joen ja tähtien liikkeitä. Joen virtaus maan päällä oli helppo havaita, mutta tähtien liikettä taivaalla oli vaikea erottaa. Kummatkin kuitenkin liikkuivat.
"Lorens", hän sanoi, kun kumpikin oli katsellut ohi lipuvaa venettä pitkään hiljaa. "Anna kun esitän sinulle kysymyksen joka saattaa kuulostaa hullulta: onko fyysisesti mahdollista, että ne atomit joista minun ruumiini koostuu olisivat olleet joskus jonkun ennen minua eläneen ruumiissa?"
Lorens katsoi Bridaa ällistyneenä.
"Mitä sinä oikein ajat takaa?"
"En muuta kuin sitä mitä kysyin. Onko se mahdollista?"
"Ne voivat olla kasveissa tai hyönteisissä, tai ne ovat voineet muuttua heliummolekyyleiksi ja olla miljoonien kilometrien päässä maasta."
"Mutta onko mahdollista, että ne atomit, joista kuolleen ihmisen ruumis koostui, olisivat nyt minun ja jonkun toisen ihmisen ruumiissa?"
Lorens oli hetken vaiti.
"On", hän vastasi viimein.

Kaukaa alkoi kuulua musiikkia. Se kantautui joella liikkuvasta isosta veneestä, ja matkankin päästä Brida pystyi erottamaan valaistun ikkunan kehystämän miehen hahmon. Musiikki toi hänen mieleensä murrosiän, koulun tanssit, hänen huoneensa tuoksun ja poninhännässä käyttämänsä nauhan värin. Hän huomasi, että Lorens ei ollut koskaan pohtinut kysymystä jonka hän oli juuri esittänyt, ja ehkä tämä mietti parhaillaan, mahtoiko hänen ruumiissaan olla viikinkisotureiden, tulivuoren purkausten tai esihistoriallisten, mystisesti kadonneiden eläinten atomeja.
Bridan ajatukset olivat aivan muualla. Häntä kiinnosti vain se, oliko häntä hellästi syleilevä mies kenties joskus ollut osa häntä.

Paulo Coelho: Brida

perjantai 18. joulukuuta 2009

"Me olemme ikuisia, koska me kaikki olemme Jumalan ilmenemismuotoja", Wicca sanoi. "Sen vuoksi me käymme läpi monta elämää ja monta kuolemaa, lähdemme tuntemattomasta pisteestä ja suuntaamme kohti toista tuntematonta pistettä. Saat tottua siihen, että magiassa on paljon sellaista mitä ei voi selittää nyt eikä koskaan myöhemminkään. Jumala on päättänyt tehdä tiettyjä asioita tietyllä tavalla, ja Hän yksin tietää syyn siihen."
Uskon pimeä yö, Brida ajatteli. Se oli siis osa Kuun perinnettäkin.
"Niin asia kuitenkin on", Wicca jatkoi. "Ja sielunvaellusta pohtiessaan joutuu aina vaikean kysymyksen eteen: jos maan päällä oli aluksi ihmisiä niin vähän ja nykyään niin paljon, mistä kaikki nuo uudet sielut ovat tulleet?"
Brida pidätti henkeään. Hän oli pohtinut samaa kysymystä monet kerrat.
"Vastaus on yksinkertainen", Wicca sanoi katseltuaan hetken tytön kiihkeän odottavaa ilmettä. "Joskus me jakaudumme jälleensyntymässä kahtia. Niin kuin kristallit ja tähdet, solut ja kasvit, meidän sielummekin jakautuu kahdeksi.
Sielustamme tulee ensin kaksi sielua, sitten noista kahdesta taas kaksi uutta, ja niin me olemme muutamassa sukupolvessa levittäytyneet lähes kaikkialle maailmaan."
"Ja vain yksi noista osista tietää kuka on, niinkö?" Brida kysyi. Hänellä oli paljon kysymyksiä, mutta hän halusi esittää vain yhden kerrallaan. Tämä oli hänestä kaikkein tärkein.
"Me olemme osa maailmansielua, jota alkemistit kutsuvat nimellä Anima Mundi, Alma Mundi", Wicca sanoi vastaamatta Bridan kysymykseen. "Jos maailmasielu jatkaisi pelkkää kahtia jakautumistaan, se tietysti moninkertaistuisi mutta samalla heikkenisi heikkenemistään. Niinpä me paitsi jakaudumme myös löydämme toisemme uudestaan, ja tuota toistemme löytämistä kutsutaan rakkaudeksi. Nimittäin sielu jakautuu aina maskuliiniseen ja feminiiniseen osaan.
Luomiskertomuksessa kuvataan, kuinka Aadamin sielu jakautui kahtia ja hänestä syntyi Eeva."
Wicca lopetti yhtäkkiä ja jäi katselemaan pöydälle levitettyjä kortteja.
"Kortteja on monta, mutta ne kuuluvat kaikki yhteen pakkaan", hän jatkoi viimein. "Jotta ymmärtäisimme niiden viestin, tarvitsemme niitä kaikkia, kaikki ovat yhtä tärkeitä. Niin on myös sielujen laita. Ihmiset ovat sidoksissa toisiinsa samalla tavalla kuin nämä korttipakan kortit.
Meidän mystinen velvollisuutemme on löytää jokaisessa elämässä ainakin yksi noista toisista puoliskoista. Puoliskot erottanut Suurin rakkaus iloitsee, kun rakkaus saattaa ne taas yhteen."
"Miten voin tietää kuka on minun toinen puoliskoni?" Bridan mielestä se oli hänen elämänsä tärkeimpiä kysymyksiä.
Wicca nauroi. Hänkin oli miettinyt samaa yhtä levottomana kuin tyttö nyt. Toisen puoliskon tunnisti silmien säteilystä. Sillä tavalla ihmiset olivat aikojen alusta saaneet selville, kuka oli heidän todellinen rakkautensa. Kuun perinteessä käytettiin eri menetelmää: toisen puoliskonsa tunnisti tämän vasemman olkapään yläpuolella loistavasta valopisteestä. Hän ei aikonut kuitenkaan vielä kertoa sitä tytölle; ehkä tämä oppisi näkemään valopisteen, ehkä ei. Se selviäisi tuota pikaa.
"Ottamalla riskin", hän sanoi Bridalle. "Ottamalla sen riskin, että epäonnistuu ja joutuu pettymään, mutta jatkamalla silti sinnikkäästi rakkauden etsintää. Se joka ei anna periksi voittaa."
Brida muisti tietäjän sanoneen jotain vastaavaa magian tiestä. Ehkä ne olivat yksi ja sama asia, hän ajatteli.
Wicca alkoi kerätä kortteja pöydältä, ja Brida aavisti, että hänen aikansa oli kulumassa umpeen. Hänellä oli kuitenkin vielä yksi kysymys.
"Voiko yhden elämän aikana löytää useampia toisia puoliskoja?"
Kyllä voi, Wicca ajatteli hieman katkerana. Ja kun niin käy, sydän jakautuu kahtia, mistä seuraa pelkkää tuskaa ja kärsimystä. Kyllä, toisia puoliskoja saattoi löytää kolme neljäkin, koska ihmisiä on paljon ja heitä on kaikkialla. Tyttö esitti oikeita kysymyksiä, ja hänen oli päästävä vastaamasta niihin.
"Kaikessa luodussa on yksi ainoa ydin", hän sanoi, "ja tuota ydintä kutsutaan rakkaudeksi. Rakkaus on se voima joka tuo meidät uudestaan yhteen, jotta moniin elämiin ja maailman eri kolkkiin levittäytynyt kokemus voisi tiivistyä taas yhdeksi kokemukseksi.
Meidän vastuullamme on koko maailma, koska me emme tiedä missä ne toiset puoliskot, joita me olemme aikojen alusta olleet, parhaillaan ovat. Jos he voivat hyvin, mekin olemme onnellisia; jos he voivat huonosti, myös me tunnemme osan heidän tuskastaan, vaikka tiedostamattomasti. Mutta ennen kaikkea meidän on huolehdittava siitä, että kohtaamme edes kerran jokaisen elämämme aikana uudestaan sen toisen puoliskon, joka aivan varmasti tulee tiellämme vastaan. Kohtaamisen ei tarvitse kestää kuin pienen hetken, koska tuohon hetkeen mahtuu niin suuri määrä rakkautta, että siinä on riittämiin päiviemme loppuun saakka."
Koira alkoi haukkua keittiössä. Wicca otti kortit pöydältä ja katsoi vielä Bridaa.
"Voimme myös antaa toisen puoliskomme jatkaa matkaa kelpuuttamatta häntä tai huomaamatta edes hänen läsnäoloaan. Siinä tapauksessa meidän on synnyttävä vielä kerran uudestaan kohdataksemme hänet.
Ja oman itsekkyytemme vuoksi meidät on tuomittu pahimpaan piinaan jonka ihminen on itselleen keksinyt: yksinäisyyteen."

Paulo Coelho: Brida

torstai 17. joulukuuta 2009

Mies asettui suoraan hänen eteensä. Hänen silmänsä säihkyivät.
"Olettakaamme, että alan opettaa sinulle sen mitä olen oppinut", hän sanoi ja katsoi Bridaa tiukasti silmiin. "Olettakaamme, että alan näyttää sinulle meitä ympäröivät rinnakkaismaailmat, enkelit, luonnon viisauden, Auringon ja Kuun perinteiden mysteerit, ja että jonain päivänä lähdet alas kaupunkiin ostamaan ruokaa ja tapaat kadulla elämäsi miehen."
En tunnistaisi häntä, Brida ajatteli mutta päätti pysyä vaiti. Kysymys alkoi tuntua vaikeammalta kuin hän oli kuvitellut.
"Hänkin huomaa sinut ja tulee luoksesi. Te rakastutte. Sinä jatkat opiskelua kanssani, minä opetan sinulle päiväsaikaan maailmankaikkeuden viisautta ja hän opettaa sinulle iltaisin rakkauden viisautta. Tulee kuitenkin hetki, jolloin nuo kaksi eivät voi enää kulkea rinta rinnan, vaan sinun on valittava."
Tietäjä vaikeni hetkeksi. Tytön vastaus pelotti häntä jo ennen kuin hän oli esittänyt kysymystä. Tytön tulo tuona iltapäivänän merkitsi yhden vaiheen päättymistä heidän kummankin elämässä. Hän tiesi sen, koska hän tunsi perinteet ja oppimestareiden suunnitelmat. Hän tarvitsi tyttöä yhtä paljon kuin tämä häntä. Mutta tytön tuli puhua totta, se oli ainoa ehto.
"Vastaa minulle nyt täysin rehellisesti", mies sanoi keräten viimein rohkeutensa. "Jättäisitkö kaiken minkä olisit oppinut siihen mennessä - kaikki mahdollisuudet ja kaikki mysteerit jotka magian maailma voisi sinulle tarjota - jäädäksesi elämäsi miehen rinnalle?"
Brida käänsi katseensa pois. Ympärillä olivat vuoret ja metsät, ja alhaalla pienen kylän valot alkoivat syttyä. Savupiipuista nousi savua, ja kohta perheet kerääntyisivät pöydän ääreen ilta-aterialle. He tekivät uutterasti työtä, pelkäsivät Jumalaa ja yrittivät auttaa lähimmäisiään. He tekivät kaiken siksi että he tunsivat rakkauden. Heidän elämänsä oli suoraviivaisen selvää, ja he ymmärsivät kaiken mitä maailmankaikkeudessa tapahtui vaikkeivät olleet koskaan kuulleetkaan Auringon tai Kuun perinteestä.
"En näe mitään ristiriitaa etsintäni ja onneni välillä", hän sanoi.
"Vastaa kysymykseen." Tietäjä katsoi kiinteästi tyttöä silmiin. "Jättäisitkö kaiken tuon miehen vuoksi?"
Brida tunsi palavaa halua itkeä. Tietäjän kysymys ei ollut pelkkä kysymys vaan valinta, vaikein valinta jonka ihminen joutuu tekemään elämänsä aikana. Hän oli jo ajatellut asiaa paljon. Yhteen aikaan maailmassa ei ollut ollut mitään niin tärkeää kuin hän itse. Hänellä oli ollut monia poikaystäviä ja hän oli aina uskonut rakastavansa jokaista heistä, mutta joka kerta rakkaus oli kuollut äkkiarvaamatta. Kaikesta hänen siihen mennessä kokemastaan rakkaus oli ehdottomasti vaikein. Hän oli tuolla hetkellä rakastunut erääseen mieheen joka oli vain hieman häntä vanhempi, opiskeli fysiikkaa ja näki maailman täysin eri tavalla kuin hän. Jälleen kerran hän uskoi rakkauteen ja luotti tunteeseensa, mutta hän oli joutunut pettymään niin monta kertaa, ettei ollut enää varma mistään. Kaikesta huolimatta hän oli valmis ottamaan riskin. Hän vältteli tietäjän katsetta. Hän tuijotti kylän savuavia piippuja. Aikojen alusta ihmiset ovat yrittäneet ymmärtää maailmaa rakkauden avulla.
"Jättäisin", hän sanoi viimein.

Paulo Coelho: Brida

keskiviikko 16. joulukuuta 2009

Pakkasella huomattua




Hirsitalon hengityksen voi aistia.

Kissat viihtyy niskassa, sylissä, kainalossa, uunilla.

Kolmantena pakkaspäivänä hanasta ei tule vettä. Veden saa juoksemaan lämmittämällä karjakeittiössä sijaitsevaa mötikkää auton sisätilalämmittimellä.

Leivinuuni on kodin sydän.

Kanat tykkää lämpimästä kaurapuurosta.

Pörrökarvakoiraa ei palele.

Sekaisin

Tähän tämä:



Ja tämä:

maanantai 14. joulukuuta 2009

Vaihteeksi jotain ihan muuta


Vielä-Isompi sai ysiluokkalaisten matematiikan valtakunnallisessa kokeessa koulun parhaat pisteet. Jopa paremmat kuin edellisinä vuosina koulun parhaat. Valtakunnallisestikin on viidenkymmenen parhaan joukossa, muttei omien sanojensa mukaan onneksi joudu lähtemään Helsinkiin kisailemaan uudestaan, kuten 20 parasta tekee. Sai muuten hienot palkinnot: entisaikaisen laskutikun, nykyaikaisen muistitikun sekä 50 euron rahapalkinnon. Ja pääsi paikallislehteen, vaikkei olisi ehkä halunnutkaan..

Hommasin ulos valot. Sain ne yltämään parin askeleen päähän talon nurkalta. Hienosti valaisee meidän pyörät, jotka koko talven nököttää parkissa seinustalla. Hitsit kun kaikki on niin suurta ja komeeta, valojenkin pitäisi varmaan olla samaa kokoluokkaa kuin torin kuusenvalot ja jatkojohdot satoja metrejä pitkät..

Tähdet on tulleet takaisin. Pakkasta enimmillään reilu 17 astetta, ja aurinkokin näyttäytyy välillä. Villat ja toppavaatteet asemissa siltä varalta että niitä tarvitaan. Vinkkeleissä ei varpaita palele!

Enää viisi aamua ja sitten alkaa ansaittu loma!

lauantai 12. joulukuuta 2009

Lumeen peittyy maa hiljaa


Ohuenohut lumikerros kattaa maanpinnan. Valoistaa maisemaa ja mieltä. Varsinaista lämmikettä tarjoilee eilen suurkaupungista elikkäs Kuopiosta ostetut ihanat punaiset vinkkelit, suomeksi huopikkaat. Nämä jalassa viilettelen sitten talvipakkasilla rantasaunaan. Ihan sivuseikka on se, ettei meillä ole rantasaunaa eikä rantaakaan - ainakaan vielä.. Vähän tekis mieli tökkiä neulalla valkoisia sydämiä varsiin ja ommella ehkä polvekenauha reunaan, mutta ei kai upouusia kenkuleita voi heti alkaa kiusaamaan..

Tänään meillä tuoksuu pipari ja hyasintti. Pikku leipurimestarit tehtailivat monta pellillistä kuusia, sydämiä ja enkelinpäitä. Olohuoneen puolella ensimmäinen tasetti on auennut ja amarylliksen toinenkin varsi on avannut nuppunsa. Suurena yllätyksenä sain tänään Mieheltä, joka siis ei koskaan tuo kukkia, uuden amarylliksen!

Joulukalenterista on jo puolet syöty, ja suurin osa "pakollisista" hommista tuntuu olevan hanskassa. Kortit ja paketit on lähetetty matkaan, lasten lahjat melkein kaikki kääritty. Nyt on aika keskittyä ruokiin ja joulutunnelman luomiseen. Ja joulupukin metsästykseen..


maanantai 7. joulukuuta 2009

Joulumaa on muutakin kuin tunturi ja lunta


Luulin olevani liikenteessä hyvissä ajoin.. Viime viikolla jouluostoksilla kaupoissa oli ihanan väljää, ei ruuhkasta tietoakaan. Perjantaina etsin netistä muutamaa puuttuvaa lahjaa, joista yksi löytyikin verkkokaupasta, varastossa monia kappaleita. Ajattelin ensin kuitenkin neuvotella Miehen kanssa aiheesta, joten jäi silloin vielä tilaamatta. Ja tänäänpä samainen verkkokauppa ilmoittaa ko. tuotteen toimitusajaksi 2-4 viikkoa!

Joulukortteja olen askarrellut ajat sitten. Viikonloppuna oli postitustalkoot, ja kas kummaa - neljä korttia puuttuu ihan kokonaan. Tarkoitus oli eilen ehtiä vääntelemään rautalangasta puuttuvat, mutta enpä ehtinyt kuin kaivaa rautalangat esille. Nyt voisin väännellä ne jos tietäisin mihin sen lankavyyhdin eilen käsistäni lykkäsin..

Olen myöskin käynyt läpi pitkin vuotta otetut tuhannet valokuvat, valikoinut niistä parhaimmat ajatuksena teettää kuvakirja joululahjaksi. Vihdoin sain viimeisetkin lavastetut joulukuvat mukaan, ja pääsin tekemään tilausta - jonka muuten täytyy olla perillä ylihuomenna jos kirjan mielii jouluksi saada. Mutta eipä toimikaan tilaus meidän koneelta juuri nyt.. Virhe komentosarjassa blaablaablaa..

Oikean valokuvaajan konfirmaatiossa ottamia kuvia tilasin onneksi ajoissa lisää. Niitäkin laitan joululahjoiksi. Mutta: miten laskinkin niin pieleen että joku sukulainen uhkaa jäädä ilman kuvaa.. Tänään soitin lisätilauksen lisätilauksen, ja sain kuulla että kuvien tekemisessä menee pari viikkoa.. No, jos ei jouluksi niin uudeksivuodeksi sitten..


...joulumaa on ihmismielen rauhan valtakunta

torstai 3. joulukuuta 2009

On korvia, tassuja, pulleita massuja, häntiä vilisten


Eläintarha teettää melko paljon ylimääräistä työtä.. Eilen kävin kuskaamassa koululaisia, ja sillä välin Pikkukoira oli ilmeisesti hyvin tylsistynyt ja keksinyt itselleen ajanvietettä. Eteiseen tuotu 20 kg:n hiekoitusmurskesäkki oli raadeltu pikku silpuksi, murske levitetty iloisesti pitkin poikin.. No eipä siinä vielä kaikki, kissat olivat tulkinneet tilanteen siten, että heille on rakennettu uusi hiekkalaatikko. Eli siivottavana oli märkää, haisevaa mursketta eteisen täydeltä..

Kanalassa oli eilen ennätysmunapäivä, neljä uutta munaa. Ne ja muutaman edellisen päivän munat kököttivät kennossa keittiön apupöydällä - virhe! -, johon kissa hyppäsi mutustelemaan leivänmuruja. Kissa säikähti jotain, astui pari askelta taaksepäin, jolloin takakäpälät astuivat pöydänreunan ohi ja etukäpälillä piti ottaa tukea - munakennosta. Sitten lensi sekä kissa että munat lattialle.. Yksi muna säilyi ehjänä. Koirat auttoivat munasotkun siivoamisessa, mutta jäipä minullekin ihan tarpeeksi kaivettavaa lattialankkujen raoista.. Otin siihen kompostiastian vierelle siivouksen ajaksi, enkä vienyt heti takaisin paikoilleen - virhe! -, niinpä Pikkukoira hoksasi vielä levittää koko ämpärin sisällönkin lattialle. Söi tietysti kaiken herkkumuonan mitä törpöstä löysi, kuono oli ihan kahvinporoissa.. Tänä aamuna sitten ensi töikseen oksensi makuuhuoneen lattialle, sitten söi oksennuksena ja lähti innoissaan alakertaan odottamaan aamuruokaa.

Olisikohan nyt aika aloittaa ns. joulusiivous?


PS. Jokajouluinen lavastettu kuva lapsista ja elukoista ei tällä kertaa ollutkaan mikään helppo nakki. Kissat ja koirat ei mahdu samaan kuvaan, kissat vihoittelee toisilleenkin, koirat juoksee tiellä, lapset ei halua kuvaan, kissat karkailee tai vähintäänkin sylkee ja sähisee sekä raapii, koira kaataa kameranjalustan jne.. argh!

tiistai 1. joulukuuta 2009

Pimeyden karkoitus


Aamuisin koululaisia bussille viedessä tuntuu kuin säkkiin sukeltaisi. Niin pimeää on. Ei auta valo talon katolla eikä pari taskulamppua. Musta maisema ja sade imee kaiken valon. Kun lapset on saatu matkaan, kävelen koirien kanssa kotiin. Yksin, pimeässä. Höpötän koko matkan metsän poikki, lauleskelen ja komentelen koiria. Kuvittelisin että karhut on jo talviunilla, ja ilvekset tuskin käy ihmisten kimppuun. Susistakaan ei ole viime aikoina tehty lähistöllä havaintoja.. Turvallista matkaa, mutta silti tuntuu hyvältä päästä pois pimeästä metsästä, nähdä valaistun talon nököttävän mäen päällä.

Laitoin eilen lisää valoja sisälle. Kokeilin muutamaa valosarjaa, joista aika monesta oli lamppuja pimeänä. Pitkissä tähtivaloissa paloi yhtä lukuunottamatta kaikki lamput, ne virittelin poikien huoneen isoon ikkunaan. Illalla sitten huomasin että puolet tähdistä oli sammuneet.. Ne on vielä niitä ihania ei-vaihdettavia lamppuja. Joten valokaupassakin on käytävä.

Ulkovaloille on paikka mietinnässä. Haluaisin leikkimökin räystäälle jääpuikkovalot, mutta se on sikäli huono paikka ettei näy sisälle yhtään mistään ikkunasta - no ihan vilaus saattaa Neitin ikkunaan näkyä -, ja ulkonakin pitäisi kiertää nurkan taakse niitä ihaillakseen. Pitää varmaan rakentaa etupihalle joku pömpeli valoja varten, pois koirien reitiltä etteivät tallo johtoja..

Nyt vaan täyttä päätä jatkamaan joulumielen etsintää! Säätiedotus ennusti että ehkä jo tänä iltana saattaa sataa lunta. Tai sitten olen nähnyt unta..

lauantai 28. marraskuuta 2009

Pikkujoulua ja pihahommia


Kolmen muskettisoturin pikkujoulua vietettiiin eilisiltana. Juhliminen aloitettiin Luovan Puun joulupuodista, jossa kävimme kokemassa kiireetöntä tunnelmaa sekä ihastelemassa käsityöläisten taidokkaita töitä. Pienet olkienkelit ostimme kotiinviemisiksi. Sieltä suuntasimme kaupan kautta askartelemaan.. Illan aikana syntyi meriheinäkiekurat sekä muutama pikkuinen rautalankaenkeli. Herkkuja oli jos jonkunlaista, ja kotimatkalla olikin maha kipeä liiasta syömisestä ja nauramisesta.


Tänään on ollut loistava ulkoilukeli. Pihalla on taas riittänyt siistimistä ennen seuraavien lumien tuloa. Mies on Pienimmän kanssa pitänyt tynnyrissä nuotiota - se onkin maailman mielenkiintoisinta hommaa! Pihanraivauksen jälkeen palkitsin itseni pystyttämällä tien varteen pari heinäseivästä. Kärkkäisen sikapäiviltä ostetut amppelikoukut löysivät näin lopulta paikkansa. Nyt vielä pitää etsiä kauniit lyhdyt niihin roikkumaan.


Illaksi on odotettavissa vieraita, joten pitääkin alkaa leipaisemaan jotain hyvää.. Olisikohan toivoa löytää adventtikynttelikkö huomiseksi..?

Ihanaa ensimmäistä adventtisunnuntaita!

maanantai 23. marraskuuta 2009

Valoa!


Ja ihanaa hämärää! Tykkään kovasti syksystä, talvesta, siitä iltojen hämärästä tunnelmasta, kynttilänvalosta. Vieraiden mielestä meillä on aina ihan pimeetä, kun on vaan jotkut pienet valot nurkassa ja pari tuikkua. Eipähän näy niin tarkasti kaikki roskat ja pölykoirat :o)

Pienet valot virittelin hassusti seinälle aarreaitasta löytyneen, valkoiseksi maalatun kehyksen taakse. Kehykseen on tulossa peili, ja valot on tulossa siihen ympärille. Sitten joskus.. Nallukka vartioi kulhossa olevia tonttukarkkeja, jotka kummasti hupenevat yhden jos toisenkin ohikulkiessa. Tasettiensipuleista kurkkii jo pienet vihreät piippanat. Tuoksua odotellessa..


Aurinko ei ole vieraillut meillä pitkään aikaan. Maa on taas mustana, ruskeana, lehtien peitossa. Osa syreeneistä pitää vieläkin tiukasti lehdistään kiinni. Riittää taas keväällä haravoimista. Talon harjalla loistaa valo - ja kauas loistaakin - vain silloin kun ulkoilemme pimeällä. Muita pihavaloja meillä ei ole, paitsi sellaiset liikkeentunnistimella varustetut lamput joka nurkalla.

Myöskin keittiössä meillä on ollut tosi huono valaistus, vain kattovalot sekä yksi loisteputki tiskipöydän päällä. Virittelin Ikean nipistinspotin liesituulettimenkuvun vai miksi kummaksi sitä isoa pellistä väännettyä pömpeliä lieden ja puuhellan päällä kutsutaan? huuva? reunaan, töpseli seinään ja naps valo päälle. Nyt näkee tehdä ruokaa! Toimii myös tunnelmavalona pitkin hämärää.


perjantai 20. marraskuuta 2009

Monni-Monsteri

Olipa kerran kissakaverukset Milli ja Molli. Milli jäi auton alle ja Molli sai neljä pentua. Perheen ihmislapselle puhkesi allergia. Pennut löysivät lopulta uudet kodit, mutta pikkuisen arka emokissa ei. Niinpä ainoaksi ratkaisuksi jäi viedä Molli eläinlääkäriin viimeiselle matkalleen. Eläinlääkäri laittoi nukutusaineen ruiskuun ja Mollin tiukasti häkin seinien väliin. Molli sanoi miu. Silloin eläinlääkärin apuna ollut työelämään tutustuja sanoi: -Oota mää soitan meiän äitille. Ja niinpä hän ilmoitti äidilleen että meillä on nyt kissa. Siihen äiti vastasi ";oD". Eläinlääkäri ilahtui kovin, mutta vielä enemmän ilahtui Mollin entinen perhe.

Nyt Molly - nimi piti vaihtaa tyttömäisemmäksi - on ollut meillä kolme viikkoa. On pikkuhiljaa tutustunut uuden perheen ihmisiin, "vanhoihin" kissoihin sekä koiriin. Alkaa vähitellen tottua meidän elämänmenoon. Uskaltaa jo liikkuakin talossa. Liian innokkaille nelijalkaisille tuttavuuden tekijöille murisee ja sähisee.

Molly on vielä nuori kissa, reilun vuoden ikäinen. Kovin leikkisä, käyttää kynsiä kovasti.. Molly on ominut kodikseen keittiön nurkassa olevan pienen lipastonlaatikon, jossa meillä ennen säilytettiin maksettavia laskuja. Hassu pieni kissa.



Ensi viikolla Molly menee samaisen eläinlääkärin luokse leikattavaksi. Lupasi ensin kuitenkin tarkistaa ultralla ettei ole uusia pentuja tulossa..

keskiviikko 18. marraskuuta 2009

Vähän jo jouluttaa..


Joulu hiipii tupaan pienin askelin. Lumi, joka tosin sulaa kovaa vauhtia pois, kirkasti maiseman, mielen ja ajatuksetkin. Lapset on olleet pienessä nuhassa, kurkkukipua ovat valitelleet mutta kenellekään ei ole noussut kuumetta. Kouluun en ole sairaita patistanut, monia sovittuja menojakin on peruttu. Ei ole mukava ihmisten seassa pärskiä, eikä uusia pöpöjä pyydystellä. Onpahan ollut hyvää aikaa suunnitella tonttujuttuja..

Lapset on tehneet joulutoivelistat. Ensimmäinen piparisatsi on paistettu ja maisteltu. Joulukortteja vähän jo askarreltu. Lahjoja mietitty ja näperrelty. Kummilasten joululahjatoiveita on varovaisesti tiedusteltu. Olisi ihana saada kaikki lahjat hankittua ennen jouluruuhkia. Vielä ihanampaa olisi jos ei tarvitsisi hankkia yhtään lahjaa, vaan kaikki voisi tehdä itse..

Liikkelle on kuitenkin lähdettävä. Yksi reissu hyvissä ajoin ennen joulua on tehtävä ihan Kuopioon asti, siellä on muutama sellainen asia joka vaatii maalaishiiren matkustamaan kauas kaupunkiin. Kuten punaiset huopikkaat..


Meneekö nämä kuvat oikeesti tuommoseksi puuroksi niinku näyttäis..?
Hassuja lumihiutaleita, pikselimössöä..

perjantai 13. marraskuuta 2009

Puropuropuro


Novitan uusista ihanista Puro -langoista on jo monta sävyä kotiutunut meille. Ensimmäiseksi tartuin Tundraan: tummaa harmaata, vihreää, turkoosia, pinkkiä. Kaveriksi tummanharmaata Nallea. Kaksinkertaisella langalla, viitosen koukulla virkaten. Yhdestä kerästä pirtsakka pipo, toisesta muhkeanlämpimät rannettimet joogatunteja ajatellen. Kätevät myös pikapikaa kameran kanssa pihalla hypätessä, peukut tosin meinaa jäätyä jo näillä pakkasilla..


keskiviikko 11. marraskuuta 2009

Puolivälissä päivää


Tänään olen viettänyt iloista päivää. Olen sujauttanut Miehen huopavuoriset kumpparit jalkaan ja ulkoillut moneen kertaan. Etsinyt ja löytänyt lumikolan, pukannut painavaa nuoskalunta ja kaivanut auton hangesta. Olen naureskellen katsellut hassun Pikkukoiran riemukasta ensikohtaamista hangen kanssa. Pehmeä pentupörrökarva kerää näköjään tehokkaasti myös lumipalloja :o) Pampula on nimensä veroinen! Ja se vasta hauskaa onkin kun sisälle tullessa Pikkukoira ravistelee turkkiaan ja pieniä lumipalloja pyörii pitkin lattiaa. Tänään olen päättänyt hankkia eteiseen seinästä seinään yltävän kumimaton..


Tänään olen nauttinut ystävieni seurasta. Puhunut puhelimessa sekä ilahtunut yllätävistä, ei-enää-niin-harvinaisista kyläilijöistä. Olen aukonut pieniä kauniita lahjapaketteja, viettänyt monta iloista hetkeä herkkupöydän äärellä. Hymyssäsuin kuunnellut ystävieni jutustelua ja innostunut itsekin suunnitelemaan taas vaikka mitä! Tänään sen sijaan en ole vanhentunut vuodella..


Ja päivä on tosiaan vasta puolessa. Ties mitä ihania yllätyksiä on vielä tulossa! Seikkailu jatkuu!

maanantai 9. marraskuuta 2009

Isä





Omalle isälle en ole voinut lähes kymmeneen vuoteen ojentaa isänpäivälahjoja Sen sijaan yritän sillon tällöin muistella isästä jotain. Jospa ajatukset menevät perille tuonne yläkertaan..

isä tekemässä tupatarkastusta meidän silloisessa uudessa kodissa, pilke silmäkulmassa isä epäili liekö monta vuotta viihdytään

hetki jouluaamuna olohuoneen lattialla joulumännyn juurella Uudessa-Seelannissa, lapset aukoo lahjoja ja pappa hymyilee

ensimmäinen isänpäivä sen jälkeen kun olin muuttanut pois vanhempieni luota, kortti isälle

syntymäpäiväni melkein päivälleen kymmenen vuotta sitten, ujo onnitteluhalaus isältä nurkan takana

<3

perjantai 6. marraskuuta 2009

Puoli viideltä on jo hämärää

Niin hämärää, että ajellessa pitää laittaa pitkät valot päälle. Näkee paremmin. Viime viikonloppuna tien yli jolkotteli kolmen hirven jono. Katsoin ensin, että onpas siinä iso koira, ja toinenkin. Onneksi olivat sen verran kaukana.

Lapsi halusi lähteä Mummun luo viikonlopuksi, isänpäiväksi pois isän luota. -Sehän on vaan isänpäivä. No kyllähän isä ymmärtää..

Aamulla taivaanranta oli kuin tulessa. Mahtava värien ilotulitus. Sormet jäässä hypin pihalla kameran - sekä koirien kanssa. Mutta kyllä kannatti!

Mielen on vallannut jonkinsortin kaipaus. Johtuukohan lähestyvästä vanhenemisesta vai mistä. Ajatus, että kunpa saisi vielä tuntea niinkuin joskus silloin nuorena, rakastua, ihan kokonaisvaltaisesti. Johonkin, ei mitenkään välttämättä johonkuhun. Nykyään vaan ei taida olla aikaa moiseen. Ehkäpä odottelen potkua persauksille, jotain suuntaa elämälle tästä eteenpäin. Ehkä se on sitten eteenpäin :o)

Viikonloppuna kurssi ja yhtäaikainen isänpäivän kakkuilu sekä muut tarjoilut vaatii vähän ylimääräistä suunnittelua ja aikatauluttamista. Ehkäpä siitäkin selvitään. Lunta toivoisin tähän pimeään, muuten on liian mustaa.

tiistai 3. marraskuuta 2009

Aarteenetsijät


Pojat on innostuneet koluamaan leikkimökin vintillä. Itse en pienestä luukusta ala änkeytymään sisään, joudunkin sitten odottamaan ulkopuolella ja ottamaan vastaan aarteet. Sieltä löytyy kuulemma laatikkokaupalla vanhoja pulloja. Kuvien ottamisen jälkeen löytyi vielä mm. vanha kokispullo sekä monta venäläistä konjakkipulloa. Ties kuinka kauan ovat vintillä lojuneet, pinta on ihan pölyssä ja seitissä. Mutta ei se mitään, pojat mielellään tiskaa pullot itse, osaavat varoa etikettejäkin. Ja sitten ihaillaan löytöjä!


Näille pitäisi nyt vaan löytää sijoituspaikka, takaisin vintille niitä ei kuulemma enää viedä.

lauantai 31. lokakuuta 2009

Böö!


Loka-marraskuun vaihteeseen osuu meidän perheessä peräti kahdet nimipäivät. Perinteisesti nimpparijuhliin on yhdistetty Halloween -kemut. Tällä kertaa paikalle pääsikin paljon lasten serkkuja, muutama ystävä sekä naapurin poppoo.

Tarjolle oltiin värkätty mm. sormenpätkiä - Omar-karkeista mantelikynsin, kärpäskakkua ja matosalaattia. Kissatkin osallistui juhlavalmisteluihin vääntämällä kikkareita, jotka oikeasti oli mikrossa vähän aikaa pehmennettyjä, uudelleenmuotoiltuja Pätkiksiä. Kissankikkareet ei jostain syystä maistuneet kauhean hyvin lapsille.. Lisäksi boolissa kellui jäinen käsi.

Koristeisiin en kauheasti jaksanut tällä kertaa satsata, lapset ripusteli vähän luurankoja ja lepakoita seinille. Pöydälle tehtiin pienet lyhdyt appelsiineista. Vieraat toi pihalle ison kurpitsan - siinä palaa vieläkin kynttilä - sekä iloisen pinjatatyttösen jota pätkittiin loppuillasta pesäpallomailalla.. Sen sisältä tupsahti karkkia, pieniä leluja, paperisilppua ja hirrrveesti bilehileitä, eli niitä pienenpieniä hilehippusia joita on nyt lattianrakoset ja sukanpohjat pullollaan..


Nyt tämä noita riisuu hiippahatun päästään ja lähtee Kyöpelinvuorelle lepäilemään..

keskiviikko 28. lokakuuta 2009

Hellitä


Anna tapahtua sen, mikä on tapahtuakseen.


Hellitä ja rentoudu.


Jos mieleen pyrkii ajatuksia, suhtaudu niihin lempeästi, toteavasti.
Anna ajatusten tulla ja mennä, älä takerru niihin.


Pysähdy, kuuntele kehosi tuntemuksia.
Kuuntele mitä kehosi kertoo.


Kiitos.

maanantai 26. lokakuuta 2009

Uusia värkkyitä

Viikonloppu vierähti kansalaisopiston hopeakorukurssilla. En ole mikään kovin innokas koruihminen, mutta hopesta tykkään kyllä. Mitään ideaa ei etukäteen ollut mitä kurssilla tehdään, mutta homma osoittautui hyvinkin mielenkiintoiseksi.. Hopean veivaamista, sahaamista sekä lenkkien yhdistämistä. Tässä viikonlopun saldo: muinaisketju, korvakorut mallia ruori, kuningasketju sekä oiliketju. Ketjut on rannepituisia. Eniten tykkään tuosta oikeanpuolimmaisesta oilista. Kurssi jatkuu parin viikon päästä, siihen asti on aikaa keräillä ideoita..

perjantai 23. lokakuuta 2009

Lucky me!


Minua on ilahdutettu täällä blogimaailmassa viime aikoina monelta taholta. Tuplabonusjättipotti osui kohdalle viime viikonloppuna, kun voitin kaksi arvontaa! Jatkuisikohan hyvä tuuri yhä, lotossa..?

Tämä ihana risusydän matkasi kotiamme koristamaan Risusydän -blogista. Sydän on juuri niin kaunis kuin kuvasta voi päätellä, rusettikin on tasan täsmälleen juuri oikeanlainen, värit ja kaikki ihan kohdallaan! Mukana oli makea kylkiäinen, Mökötyssekotus -hedelmäkarkkeja. Nyt tässä odotellaan kuka seuraavaksi mököttää niin voidaan ottaa ne käyttöön :o) Kiitos Marjalle vielä kerran kauniista paketista!!


Toinen voitto napsahti Vaahteramäen lapset -blogista. Ihan viime hetkellä ehdin osallistumaan tämän iki-ihanan taulusen arvontaan. Nyt se koristaa poikien huoneen seinää, ja sopii siihen tosi hyvin. Tykkään tosi paljon kuvasta, siinä on just tuollaisia ihania pellavapäisiä lapsia, joista joskus haaveilin. Sitten kun asuisimme maalla meillä olisi monta - ehkä tusina - pieniä ja vähän isompia pellavapäitä, jotka essut päällä kirmailisivat niityllä kaiket kesät.. Nyt asumme maalla, lapsia - pellavapäisiä - on neljä, mutta pojat ei suostu essuihin, eikä aina ole kesä :o) Mutta tyytyväinen olen tähänkin elämääni! Iso kiitos Annikalle kauniisti pakatusta taulusta!! Rullasin käärepaperinkin talteen, se oli niin kaunista..


Kolmas ilonpipana ilmestyi Taikalta Nallentassu -blogista. Kiitos paljon tästä ihanasta yllätyksestä Taika!


Plakaatiin liittyy myös haaste, jonka säännöt kuuluu näin:
1. Laita tunnustus blogiisi.
2. Kirjaa sinne myös nämä säännöt.
3. Linkitä blogiin, josta sait tunnustuksen.
4. Listaa viisi aistia ja kerro mitä ne merkitsevät sinulle.
5. Haasta viisi blogia jättämällä niihin kommentti.

Ja sitten se vaikein osuus.. Tässä viisi aistia sattumanvaraisessa järjestyksessä ja mitä niistä tulee äkkiä mieleen:

TUNTO

Tuntuu hyvältä: lapsen kädet ympärillä, kissan tassut ja kieli, hevosen turpa, piikkimatto

HAJU

Hyviä tuoksuja: tuomenkukat, vastaleikattu nurmikko (ilman bensan katkua), juuri sammutettu tulitikku, ulkonakuivattu pyykki, syksyinen metsä
Pahoja hajuja, joista tulee pää kipeäksi: pesuaineet, tupakka, hiuslakka, kynsilakka, monet hajuvedet, liian voimakkaan tuoksuiset kynttilät

MAKU

Namia: tumma suklaa, mansikat, yleensäkin kaikki tuore suoraan pellosta, metsämarjat, tsatsiki

NÄKÖ

Kaunista katseltavaa: luonto, kukat, värit, auringonlasku, vedenpinta, vanhat esineet, lasten piirustukset, kädenjälki

KUULO

Kuuntelen mielelläni: linnunlaulu, tuulen humina, sateen ropina, kissan vaimea kehräys, hevosen hörähtely, kanojen pruuputus, hiljaisuus
En haluaisi kuulla: koneiden hurina, riitely, korvien soiminen, liian kovalla soitettu musiikki

Edit: Pitihän tämä laittaa eteenkinpäin.. Tämän tunnustuksen haluan ojentaa Marialle sekä Kesäkukalle. Ainakin viimeksimainitulla se näyttää jo olevankin, mutta silti sinnekin, ilman haastetta :o)