Matkailua, joogaa, mansikoita, enkeleitä, luomua. Hetkiä, ajatuksia ja elämää.

torstai 17. joulukuuta 2009

Mies asettui suoraan hänen eteensä. Hänen silmänsä säihkyivät.
"Olettakaamme, että alan opettaa sinulle sen mitä olen oppinut", hän sanoi ja katsoi Bridaa tiukasti silmiin. "Olettakaamme, että alan näyttää sinulle meitä ympäröivät rinnakkaismaailmat, enkelit, luonnon viisauden, Auringon ja Kuun perinteiden mysteerit, ja että jonain päivänä lähdet alas kaupunkiin ostamaan ruokaa ja tapaat kadulla elämäsi miehen."
En tunnistaisi häntä, Brida ajatteli mutta päätti pysyä vaiti. Kysymys alkoi tuntua vaikeammalta kuin hän oli kuvitellut.
"Hänkin huomaa sinut ja tulee luoksesi. Te rakastutte. Sinä jatkat opiskelua kanssani, minä opetan sinulle päiväsaikaan maailmankaikkeuden viisautta ja hän opettaa sinulle iltaisin rakkauden viisautta. Tulee kuitenkin hetki, jolloin nuo kaksi eivät voi enää kulkea rinta rinnan, vaan sinun on valittava."
Tietäjä vaikeni hetkeksi. Tytön vastaus pelotti häntä jo ennen kuin hän oli esittänyt kysymystä. Tytön tulo tuona iltapäivänän merkitsi yhden vaiheen päättymistä heidän kummankin elämässä. Hän tiesi sen, koska hän tunsi perinteet ja oppimestareiden suunnitelmat. Hän tarvitsi tyttöä yhtä paljon kuin tämä häntä. Mutta tytön tuli puhua totta, se oli ainoa ehto.
"Vastaa minulle nyt täysin rehellisesti", mies sanoi keräten viimein rohkeutensa. "Jättäisitkö kaiken minkä olisit oppinut siihen mennessä - kaikki mahdollisuudet ja kaikki mysteerit jotka magian maailma voisi sinulle tarjota - jäädäksesi elämäsi miehen rinnalle?"
Brida käänsi katseensa pois. Ympärillä olivat vuoret ja metsät, ja alhaalla pienen kylän valot alkoivat syttyä. Savupiipuista nousi savua, ja kohta perheet kerääntyisivät pöydän ääreen ilta-aterialle. He tekivät uutterasti työtä, pelkäsivät Jumalaa ja yrittivät auttaa lähimmäisiään. He tekivät kaiken siksi että he tunsivat rakkauden. Heidän elämänsä oli suoraviivaisen selvää, ja he ymmärsivät kaiken mitä maailmankaikkeudessa tapahtui vaikkeivät olleet koskaan kuulleetkaan Auringon tai Kuun perinteestä.
"En näe mitään ristiriitaa etsintäni ja onneni välillä", hän sanoi.
"Vastaa kysymykseen." Tietäjä katsoi kiinteästi tyttöä silmiin. "Jättäisitkö kaiken tuon miehen vuoksi?"
Brida tunsi palavaa halua itkeä. Tietäjän kysymys ei ollut pelkkä kysymys vaan valinta, vaikein valinta jonka ihminen joutuu tekemään elämänsä aikana. Hän oli jo ajatellut asiaa paljon. Yhteen aikaan maailmassa ei ollut ollut mitään niin tärkeää kuin hän itse. Hänellä oli ollut monia poikaystäviä ja hän oli aina uskonut rakastavansa jokaista heistä, mutta joka kerta rakkaus oli kuollut äkkiarvaamatta. Kaikesta hänen siihen mennessä kokemastaan rakkaus oli ehdottomasti vaikein. Hän oli tuolla hetkellä rakastunut erääseen mieheen joka oli vain hieman häntä vanhempi, opiskeli fysiikkaa ja näki maailman täysin eri tavalla kuin hän. Jälleen kerran hän uskoi rakkauteen ja luotti tunteeseensa, mutta hän oli joutunut pettymään niin monta kertaa, ettei ollut enää varma mistään. Kaikesta huolimatta hän oli valmis ottamaan riskin. Hän vältteli tietäjän katsetta. Hän tuijotti kylän savuavia piippuja. Aikojen alusta ihmiset ovat yrittäneet ymmärtää maailmaa rakkauden avulla.
"Jättäisin", hän sanoi viimein.

Paulo Coelho: Brida

2 kommenttia:

Tuula kirjoitti...

Luin muutaman edellisen postauksesi ja vähän jäin tuntosarvet pystyssä tutkailemaan tunnelmaa. Joskus siipi maassa... Mutta tämä Brida-kirjoitus on toivoa täynnä. Se on kaunis. Toivon mukavaa joulunaikaa teille ^^

Pellon pientareella kirjoitti...

Teksti (eli valinta) tuntuu yhteydestään irrotettuna oudolta, en minäkään ymmärrä miksi pitää valita. Enkä tiedä mitä sinulle juuri tapahtuu. Mutta toivon kaikkea hyvää ja sitä, mistä tässäkin taidat puhua: kuunnella omaa sisäistä ääntään, sitä syvintä ja tosinta.