Matkailua, joogaa, mansikoita, enkeleitä, luomua. Hetkiä, ajatuksia ja elämää, kuvin ja sanoin.

tiistai 30. huhtikuuta 2019

Hei hulinaa





Jaaaa, että vappu vaimikäsenyoli.. Taas havaittavissa pieniä reissunjälkeisiä käynnistymisvaikeuksia sekä tällä kertaa myös pientä flunssanpoikasta. Armollisuutta itseä kohtaan tarvitaan siis. Palasin Suomeen perjantaina yöllä, sieltä aamupäiväjunalla kohti Kuopiota ja joogaopekoulutusviikonloppua, ja viimein sunnuntaina vielä pikku mutkan kautta kotiin. Puuh! Eilinen oli totaalihuilipäivä, tänään on pyykkikone iloisesti lauleskellut ja lapsityövoiman avustuksella keittiö hieman raivautunut. Huomisen aion ottaa loman kannalta, nukun pitkään enkä hulinoi yhtään, vaikka vappuvieraita onkin tulossa. Saavat kyllä tuoda mukanaan kaiken rekvisiitan jos semmosta turhuutta haluuvat muutaman tunnin katella. Simapulloja pyörii keittiössä ja munkeista on ollut puhetta, että jotain ainakin kuitenkin. Iloa toukokuuhusi!

maanantai 29. huhtikuuta 2019

Happy happy







 




Viikko Ranskan maaseudulla the Happy Hamletissa joogaretriitillä - aaaaah! En jaksa enää hehkutella enempää, joten kuvat kertokoot olennaisen. Blissed.

maanantai 22. huhtikuuta 2019

Sintra - my love















Jotkut paikat vaan on sellasia, että niihin täytyy palata uudelleen ja uudelleen.. Azoreiden jälkeen lento Lissaboniin ja pari päivää Sintrassa. Tai no, yksi päivä. Tarkoitus kylläkin oli päästä majapaikkaan jo alkuiltapäivästä, mutta monien juttujen summana olinkin perillä vasta illan hämärtyessä. Niinpä aikaa seikkailulle oli vain yksi kokonainen päivä, koska kahden yön jälkeen piti olla jo aamusta matkalla kaupunkiin yllätystapamaan mun tanssinopeystävää, joka sattui olemaan Lissabonissa yhtä aikaa. En ollut tällä kertaa edes suunnitellut meneväni Penalle enkä Regaleiraan, mutta se rannikko ja Cabo da Roca olis ollut huippujuttu kokea.. No onneks on aina ens kerta! Tällä kertaa kiipesin oikoreittiä kauniin puutarhan poikki vuoren päälle maurien linnalle. Aamusta itse linna oli vielä sumupilven sisällä, mikä teki tunnelmasta taianomaisen! Iltapäivän edetessä ilma kirkastui hieman ja ympäröivät maisemat tuli näkyviin, mutta ei niin paljon että Penalle asti olisi näkynyt. Mää vaan niin tykkään noista vanhoista kivirakennelmista, sammaleesta ja sumustakin

maanantai 15. huhtikuuta 2019

Maailman laidalla









En ole ihan kokonaan kadonnut maailmankartalta (vaikka vähän siltä tuntuukin), vaan vietin viikon palautumisen retriitissä Azoreilla, São Miguelin saarella. Viikkoon sisältyi monenlaista joogaa, pilatesta, fasciamethodia, mielenkiintoisia luentoja, lillumista sekä lämpimässä että vähemmän lämpimässä vedessä, syömistä, retkiä, järviä, metsää, aurinkoa, sadetta, sumua, uusia ihmisiä. Ainoa mikä jäi vähän heikommalle oli nukkuminen, mun huonekaveri kuorsas niiin paljon.. No, nyt retriitin jälkeen olen parina yönä nukkunut semmoset kymmenen tunnin unoset, alkaa pian olla palautuminen kohillaan.

keskiviikko 3. huhtikuuta 2019

Se hetki





Ai että, olen niin innostunut makrameilusta! Sen vuoksi täytyi kaivaa pinterest taas esiin, ja onhan se nähty kuinka helposti sinne voi eksyä.. En vielä kovin isommin aio hommaan panostaa, mutta jotain jo muhii pääkopassa, antaapa vielä hetken rauhassa muhia..

Tänä iltana on vielä viimeinen joogatunti lainaryhmän kanssa, eilen sain oman joogaryhmän kevätkauden pakettiin, viisi kertaa ohjausta, oon jo ihan konkari. Tunnin lopuksi sain oppilailta kukkia, halauksen ihan jokaiselta, sekä toiveen että jatkaisin taas ensi syksynä! Kyllä meinas tippa tulla linssiin, mehän on ihan vasta tavattu, en varmaan ees tunnistais kaikkia jos törmättäis kylillä. Ja miten musta voikin tuntua niin rakastetulta, ihan ku oisin tehny jotain oikein, oon kyllä niiiiin superkiitollinen!

Tänä aamuna sain tehtyä joogaliinalla käänteisen kuperkeikan! En sitä kurssilla joulukuussa saanut onnistumaan, se kun vaatii jonkin verran lihasvoimia. En ole aikoihin edes yrittänyt sitä tehdä, mutta tänään yritin ja onnistuin! Mahtava fiilis! Tänään kävin myös torilla moikkaan entistä koulukaveria, hän kun on kansanedustajaehdokkaana, ja kansalaisvelvollisuus on myös nyt tältä kertaa jo suoritettu. Kotiinpäin ajellessa kirkkaassa kevätauringossa se sitten taas tapahtui: se ohikiitävä hetki, jonka aikana pystyin kokemaan ääretöntä onnellisuutta, rakkautta, vapautta, kuinka kaikki on täydellisen hyvin just nyt just näin. Ihanuutta sunkin kevääseen! Pus!