Matkailua, joogaa, mansikoita, enkeleitä, luomua. Hetkiä, ajatuksia ja elämää.

maanantai 22. huhtikuuta 2019

Sintra - my love















Jotkut paikat vaan on sellasia, että niihin täytyy palata uudelleen ja uudelleen.. Azoreiden jälkeen lento Lissaboniin ja pari päivää Sintrassa. Tai no, yksi päivä. Tarkoitus kylläkin oli päästä majapaikkaan jo alkuiltapäivästä, mutta monien juttujen summana olinkin perillä vasta illan hämärtyessä. Niinpä aikaa seikkailulle oli vain yksi kokonainen päivä, koska kahden yön jälkeen piti olla jo aamusta matkalla kaupunkiin yllätystapamaan mun tanssinopeystävää, joka sattui olemaan Lissabonissa yhtä aikaa. En ollut tällä kertaa edes suunnitellut meneväni Penalle enkä Regaleiraan, mutta se rannikko ja Cabo da Roca olis ollut huippujuttu kokea.. No onneks on aina ens kerta! Tällä kertaa kiipesin oikoreittiä kauniin puutarhan poikki vuoren päälle maurien linnalle. Aamusta itse linna oli vielä sumupilven sisällä, mikä teki tunnelmasta taianomaisen! Iltapäivän edetessä ilma kirkastui hieman ja ympäröivät maisemat tuli näkyviin, mutta ei niin paljon että Penalle asti olisi näkynyt. Mää vaan niin tykkään noista vanhoista kivirakennelmista, sammaleesta ja sumustakin

Ei kommentteja: