Matkailua, joogaa, mansikoita, enkeleitä, luomua. Hetkiä, ajatuksia ja elämää.

keskiviikko 26. helmikuuta 2020

Ihanasti villi

 
"Villi nainen elää omannäköistään elämää, ei pelkää kuunnella sisäisiä tarpeitaan ja kaihtaa siksi ulkopuolelta ojennettuja naiseuden ihanteita ainoina totuuksina. Elämän ennakoimattomuus tai arjen näennäinen kaaos eivät järisytä villin naisen maailmaa, sillä hän osaa seurata vaistojaan ja mukautua elämän virtaan sen sijaan, että takertuisi hallinnan tarpeeseen ja pakotettuun järjestykseen. Villin naisen arkkityyppi elää etenkin niissä hahmoissa, joita yhteiskunta ei helposti hyväksyisi nykyisen kesytetyn ja hillityn - yleisesti hyväksytyn - naiseuden ilmaisukanaviksi.

---

Villi mies tai villi nainen ei koskaan lunasta villeyttään toista sukupuolta alentamalla tai vahingoittamalla. Mies voi ehdottomasti olla villi, vaikka onkin vastuunsa kantava perheenisä ja lainkuuliainen kunnon kansalainen.

Tappelunhaluinen öykkäri taksijonossa tai rasistinen päänaukoja keskustelupalstalla ei ole villi. Tällainen mies on nimenomaan menettänyt tarpeellisen villeyden itsestään, voi siksi pahoin ja yrittää täydentää persoonaansa väärin keinoin eli muita alistamalla. Villi mies on mielestäni pikemminkin omavaltaisen patriarkan ja vähät muiden tunteista välittävän auervaaran vastakohta. Villi mies, kuten villi nainenkin, elää intuition ja itseilmaisun kanavat avoimina. Hän ei kärsi maskuliinisuuden ylikorostamisesta, vaan on sinut myös oman feminiinisen, vetäytyvän, pohdiskelevan tai emotionaalisen puolensa kanssa. Hän sukkuloi helposti erilaisten sosiaalisten roolien välillä. Jos päivätyö pakottaa hänet kiristävien kravattien ja virallisten presentaatioiden pariin, kotona villi mies osaa heittää jalat sohvan käsinojalle, antaa vatsan möhöttää leppoisasti paidan helman alta, pyöräyttää perheelle huolettomasti illallisen eilisen ruuista, höpsötellä lasten kanssa tai kaapata vaimonsa spontaaniin, villiin suudelmaan.

Villi mies ei tarvitse viinaa rellestääkseen itsensä irti salkkumiehen kultaisista kahleista eikä päivittäisiä triathlon-treenejä todistaakseen iskunkestävyytensä ympäröivälle maailmalle. Hän ymmärtää, että kaikki roolit ja ulkomuodot ylipäänsä ovat "vain peliä". Erityisesti miehen ja naisen sosiaalisesti hyväksytyt vanhakantaiset muotit ovat villille miehelle vain yksi tämän päivän malli siitä, miten ihminen voi halutessaan olla. Villi mies tuntee itsensä ja tietää paikkansa ja osaa siksi antaa tasaveroisen roolin arjessa myös naiselle. Hän ei pelkää kasvaa perinteisten miehen mittapuiden yli, itse määrittelemäänsä suuntaan."

Mia Jokiniva: Metsäjooga




Eilen tämä sivistynyt villi-ihminen lähti ulkoilemaan ja nauttimaan kevättalvisesta säästä. Yöllä oli satanut pari senttiä uutta lunta, aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta, ja sen jopa sattoi tuulettomassa kohdassa tuntea jo hieman lämmittävän. Linnut laulelivat iloaan, ja mun sydämessä hyrisi onni. Löysinpä pienen seikkailunkin! Uuden reitin rantaan, sen varrelta nuotiopaikan, isoja käkkyräoksaisia mäntyjä, kiviä ja pieniä polkuja kiemurtelemassa puolukkamättäiden välissä.

Villeyttä viikkoosi!

lauantai 22. helmikuuta 2020

Tasapaino





Yin ja yang: hiljaisuus ja ääni, kuuntelu ja puhe, oleminen ja tekeminen, uloshengitys ja sisäänhengitys, laskeutuminen ja kohoaminen, passiivinen ja aktiivinen, feminiini ja maskuliini, maa ja taivas, syksy ja kevät, vesi ja tuli, kuu ja aurinko, yö ja päivä, pimeys ja valo - kaikessa ja kaikissa meissä.

Mua on aina viehättäneet tietyllä tapaa naiselliset miehet, noin niinkuin ulkoisesti. Sirot, kauniit ja sulavaliikkeiset. Sisäistä aspektia en ole nuoruudessa juurikaan ajatellut, mutta nyt vanhemmiten olen oivaltanut että sisäpuoli onkin paljon tärkeämpi kuin ulkopuoli. Muutuin itse liian maskuliiniseksi - minä teen, minä hoidan, koska vain minä osaan. On täytynyt opetella lempeyttä, pehmeyttä, pysähtymistä, ja myös sitä kuuntelemista, vaikka tärkeämmältä olisi tuntunut tulla itse kuulluksi, se kun on sellainen asia jota en ole paljon päässyt kokemaan. Piti ensin opetella kuuntelemaan itseään. 

Feminiinisyys on nyt kovassa nousussa kaikkialla - myös miesten keskuudessa - ja hyvä niin, ehkä tasapainosta tulee joskus normi kaikkien meidän maailmassa.

tiistai 18. helmikuuta 2020

Lähetään näistä





Osaan ohjata joogaa pellolla, metsässä, sisälläkin, sekä myös ilmajoogaa. Olen käynyt intialaisen päähieronnan kurssin, tiibetiläisen äänimaljahoitaja- sekä sointukylpyohjaajakoulutuksen. Reikin ykköskurssin jo 12 vuotta sitten, ja sen olen menossa kertaamaan ens kuussa, ja eiköhän se kakkososakin tule käytyä siihen perään. Opiskelen yinjoogaa, johon yhdistetään shiatsutyyppistä kosketusta, jolloin siitä tulee rekisteröity "joogahoito" groundingyin. Kovasti kiinnostelee myös se thaijoogahieronta, josta järjestetään peruskurssi loppukeväällä kahtena viikonloppuna, mutta se on mahdollisimman kaukana täältä, joten siihen en ole vielä sitoutunut. Ja kraniosakraalihoito, jota pääsis oppimaan Helsingissä neljän päivän kurssilla muistaakseni jo nyt keväällä, mutta ainakin tällä kertaa työt estää sinne lähtemisen. Mutta siis että eiköhän näistä jonkunlaista tarjontaa sais aikaiseksi. Kunhan kevät koittaa niin ajattelin aloittaa noiden jo osaamieni hoitojen lisäksi metsäjoogalla ja hiljentymis- ja tietoisuusretkillä luontoon. Oisko hyvä idea, mitähäh?

PS. Käy kattoon yleareenasta perjantaidokkari Pallit ja sydän, tästä. Mahtavuutta!

perjantai 14. helmikuuta 2020

Taas perjantai?





Mihin tämä aika menee? Suuperhiitaan tammikuun jälkeen yhtäkkiä helmikuu onkin jo puolessavälissä!? Eikä ole edes ollut kovin tylsää, vaikka varsinaisesti en ole mitään kummempaa tehnytkään. Käppäillyt metsässä ja rannalla, värkkäillyt kaikenlaista, istunut keittiönpöydän ääressä juomassa teetä, lueskellut kirjoja, suunnitellut mahdollisia yrityskuvioita, ja välillä käynyt töissä pyörähtämässä. Tärkeetä toki kaikki oleminen vaan, mutta yleensä se tylsistyttää, mikshän nyt ei niinkään..

Mun pienimmäisellä on tänään vanhojentanssit! Ei ihan varsinaisesti omat vielä, vasta "kenraaliharjoitus" ensi vuotta varten, mutta kun tarvitsivat lisää poikia niin hän ilmoittautui vapaaehtoiseksi. Aikamoisen ylpeä äiti täällä kuulkaa! Ekat tanssit koululaisille on jo takana, illalla sitten tanssivat uudestaan muulle yleisölle, kuten sellaisille vanhemmille jotka eivät ole iltatöissä.. No, pääsin kuitenkin näkemään hänet puku päällä kun tuli tänne viettämään iltapäivää. Niin että mihin tämä aika oikein menee??

Hyvää ystävänpäivää!

lauantai 8. helmikuuta 2020

Minä ja metsä


Muutama metsämuisto varhaisimmasta lapsuudesta:
-Kodin takapihalla metsä, jonka läpi virtaa "joki" (virallisesti oja), metsässä yksi tietty leikkipaikka
-Mummulan metsä, jossa koiran häkki ja vanha hetekanrämä, pihan ja metsän rajalla iso kuusi, jota vasten nojaamassa puinen kärrynpyörä.
-Ekaluokkien koulumatka ison, vähän pelottavankin menninkäismetsän läpi, todellisuudessa vain pieni metsälämpäre asuinlueen ja koulun välillä, sittemmin kaadettu ja rakennettu täyteen taloja.


Merenpohjasta paljastuneella Pohjois-Pohjanmaalla kasvaneena mulle tutuin metsä oli pitkään kuivapohjainen, vähän kitulias mäntymetsä. Lukioaikaan olin kesälomareissussa Kuopiossa, ja ne Puijon rinteen massiiviset kuuset teki muhun lähtemättömän vaikutuksen. Miten voi olla niin suuria puita (ja iso mäki..)? Niissä oli jotain niiiin maagista! Vaikka en silloin sitä tiedostanutkaan, niin luulen että kuuset oli yhtenä syynä tulevaisuudensuunnitelmien muuttumiseen, ja päätinkin lähteä opiskelemaan Kuopioon..


Muutaman Kuopionvuoden jälkeen kävin vielä asumassa siellä alkuperäisillä kotinurkilla reilun kymmenen vuotta, mutta sitten paluumuutin takas Savoon, kotiin metsän kainaloon. Ja se melkein heti kotiovelta aukeava metsä olikin oikea satujen ihmemetsä. Vihreä ja vehreä, vanhoja isoja puita, osa jo lahoja, solisevia pieniä puroja ja lähteensilmiä, polkujen varsilla saniaisia ja ketunleipiä. Oi mää niin rakastan tuota metsää!


Nyt mun lähimetsä on pieni metsikkö järven rannalla. Siellä on isoja, viisaita kuusia ja myös kalliota, mikä on mulle ihan uus juttu. Mulla on haaveena joskus viedä sinne pieniä ryhmiä metsäjoogaamaan ja halailemaan puita, istuskelemaan auringonlämmittämälle kalliolle katse suunnattuna kauas järvenselälle. Kaikki tuo kun antaa mulle niin paljon, ja haluaisin jakaa sitä muillekin. I metsä!

Minkälainen sun metsä on?

perjantai 7. helmikuuta 2020

Muna vai pala?





Lopetin shampoon käytön vuonna 2015. Alun totutteluvaiheen jälkeen hiukset pysy ihan hyvinä ja suht puhtaina lähes pelkällä vesipesulla sekä ajoittaisilla kananmunakylvyillä, tarvittaessa laitoin pesujen välissä kuiviin hiuksiin perunajauhoja imemään rasvaa pois. Tälleen meni vuosia. Viime keväänä olin lähdössä reissuun, ja kananmunien vatkaamisen sijaan otin mukaan palashampoon - kotimaisen, täysin luonnonaineista tehdyn ja hyväksi kehutun. Eikä siinä mitään vikaa ollutkaan. Paitsi että jos halus hiusten pysyvän puhtaina niitä piti pestä useammin kuin aiemmin, ja kun reissun jälkeen halusin jättää shampoon pois niin taas jouduin siihen rasvatukkakarusellin, yllättävän pitkäksi aikaa. Eli teki selväksi sen, että aion jatkossa pysytellä suosiolla kananmunissa. Chicken power!

sunnuntai 2. helmikuuta 2020

02022020 - mietteitä





Parikin mun kaveria viettää tänään 18-vuotishääpäiväänsä, onnea sinne! Talvi tuli, Helsingin reissusta palauduttu, työviikko takana (ja uusi edessä), piiitkänpitkä tammikuu on taputeltu ja elämä soljuu taas tutussa uomassaan. Laitoin uudet opit heti käytäntöön, pidin parille kaverille eilen ihanan rentouttavan joogahoitotunnin mun olohuoneessa. Molemmat aikoivat tulla uudestaankin, huippua! Päässä on alkanut pienesti pyörimään yritysajatukset. Voiskohan sitä työllistää itsensä edes osittain joogalla ja erilaisilla hoidoilla.. Luulis ainakin että nykymaailmassa ihmisten yhä enemmän tarvis pitää huolta itsestään, ja jos mulla on osaaminen ja voisin tehdä ison osan hommista kotona ilman erillisiä tilavuokria, niin toisaalta mikspä ei. Jotain on joka tapauksessa keksittävä kun kansalaisopiston kausi päättyy huhtikuussa ja alkaa viiden kuukauden kesäloma - tai eihän syksystä ole vielä tietoa pääsenkö edes jatkamaan siellä..

keskiviikko 29. tammikuuta 2020

Tutut jutut





Rutiinit ja riippuvuudet. Neljä päivää Helsingissä (koska oli koulutus) kämpässä, jossa mun puhelimessa ei ollut verkkoyhteyttä, ei siis nettiä eikä edes puhelinverkkoa. Ja siellä olin yksin, päivisin tutustumassa kasaan uusia ihmisiä, kaikki ne uudet energiat, ja iltaisin yksin neljän seinän sisällä pyörittelemässä peukaloita. Joko sanoin että yksin. Tuntui melkein me-time -yliannostukselta. On sitä niin riippuvainen tuosta kännykästä, se tuntuu sisältävän koko elämän: junaliput, kalenterin, työpäiväkirjan, kaiken tiedon ja infon kuka mä oon ja missä mun pitää milloinkin olla. Ensin säikähdin että jos puhelin onkin rikki, mutta kyllä se heti ulkona toimi ihan normaalisti. Onneksi, koska enhän olis edes saanut ostettua ratikkalippua ilman sitä. Harmittelin kun en voinut lauantai-iltana kattoo Putousta, ja vasta maanantaina tajusin että kämpässähän oli telkkari. Ai että nauratti, niin vieraantunut oon jo normielämästä! (Katoin Putouksen sit kotimatkalla junassa, ja mua vastapäätä istui Riku Nieminen - sekin nauratti kovin!)

Eilen oli vielä haipakkapäivä, tapaamisia kaupungissa, mutta myös aikaa ystävän kanssa, ja sitten hurjassa lumituiskussa vieraita reittejä pitkin illaksi töihin. Meinas vetää vähän voimattomaksi. Mutta nyt, lähes kymmenen tunnin unien ja hitaan, omannäköisen aamun jälkeen alan pikkuhiljaa tuntea itseni taas itsekseni.

Ja nyt siellä on muuten lunta! Ehkä menen vielä metsään ennen auringonlaskua. Omannäköistä päivää sullekin!

keskiviikko 22. tammikuuta 2020

Tuivertaa





Eilinen hurja tuuli sai aikaan fiiliksen, että kunpa mun elämässä sattuisi jotain hyvällä tavalla mullistavaa. Tulis vaikka rakkaus ja veis jalat alta.. Vaikka toisaalta huomaan salaisesti vähän tykkääväni tästä pienestä, hitaasta, seesteisestä elämästäni. On tämä hassua!

Kävin hiljentymässä rantakalliolla Äiti Maan sylissä ja nojailemassa viisaisiin puihin, aistimassa rakkautta. Sattui hämmentävä kohtaaminen, kun uhkarohkea potkuripappa viiletti järvenjäällä niin että suhina vaan kuului. Mulla ei ois niin paljon seikkailumieltä, että uskaltaisin tehdä samoin! Tai sitten mulla on tarpeeksi maalaisjärkeä.. (alakuvassa näkyy sula kohta rannassa)

Päivä on pidentynyt molemmista päistä jo niin että sen huomaa. Valoa loppuviikkoosi!

tiistai 14. tammikuuta 2020

Enemmän taikaa





Hei sinä ihana! Heräsitkö tänä aamuna hymy huulilla ja sisin täynnä innostuksen hyrinää? Jos et, niin mietipä millä pienillä keinoilla voisit tehdä olosi ja elosi vähän taianomaisemmaksi? Jos joisitkin aamusmuuthin kristallilasista? Pukisit normivaatteiden alle ihanimmat pitsialusvaatteesi? Laittaisit kiiltoa huuliin, lakkaa kynsiin, tuoksua korvan taakse, korkkarit jalkaan? Varaisit hemmotteluhoidon? Kokkaisit itsellesi ihanan aterian laadukkaista raaka-aineista ja söisit sen kynttilänvalossa? Sujahtaisit illalla ylellisten satiinilakanoiden väliin?

Törmäsin tällaiseen upeaan ajatukseen, että tehtäis ihan tavallisesta elämästä vähän erilaista kiinnittämällä huomio pieniin ihaniin juttuihin, pysyis mieli parempana ja fiilis korkeella. Mutta.. ne keinot on itellä vähän hakusessa. Mitä jos mä rakastan hiipiä kotosalla villasukat jalassa, meikit ja laittautuminen ei oo ollenkaan mua, enkä mä saa mitään kiksejä mistään ylellisyysesineistä (on mulla toki eteerisiä öljyjä, joten tuoksupuoli on sentään hoidossa)? Mä nautin kulkee luonnossa, napsia kuvia kaikesta kauniista (nämä kuvat eiliseltä tutkimusretkeltä), opiskella itseäni, syödä lähes joka päivä samaa helppoa ruokaa.. Ehkäpä nämä on sit sitä mun elämän taikaa, vaan mietittäväksi jää miten sitä vielä voisi lisätä. Sillä tietenkin haluan lisää taikaa elämääni, kukapa ei!

Mikä tois sun elämään lisää taikaa?

keskiviikko 8. tammikuuta 2020

Mitä jos?


Jos kaiken tämän tylsyyden ja tekemättömyyden ja tietynlaisen yksinäisyydenkin oppisi näkemään siunauksena ennemmin kuin kirouksena. Että vihdoin on mahdollisuus oppia nauttimaan omasta seurastaan, kuuntelemaan omia tarpeitaan. Vaan hiukan on kivinen tämä tie kyllä, vaikkakin ajan myötä selkeesti jotain tapahtuu. Eilen alkoi työt, ja huomasin että tälleen neljän viikon tauon jälkeen olikin yllättävan vaikeeta olla äänessä koko tunnin (vaikka kyllä siihen seittemäänkymmeneenviiteen minuuttiin mahtuu aika paljon hiljaisuuttakin).


Jos vähentäis vielä entisestäänkin kaikkee kulutusta. Vähentäis syömiskertoja, turhia ruokia, lämpimän veden - ja miksei vaikka vessapaperin käyttöä, ylimääräisiä valoja, laitteita, liikaa lämmitystä. Tavaroita en edes mainitse. Mitä sitä ihminen oikeesti elääkseen edes tarvii? Ei paljon mitään. Vois näin erakoitumisen lisäksi alkaa myös askeetikoksi.


Jos myis kaiken omaisuuden pois ja menis luostariin (tai töihin..). Tai muuttais jonnekin lämpimään, Balille vaikka kun siellä on kuulemma halpaa asua, ja opettais vaan joogaa ja nauttis elämästä. Tänään olen tehnyt yhden palapelin, kastellut kukat, intouduin jopa joogaamaan, ja lueskelin koneelta yleisen asumistuen juttuja. Jännä elämä. Vois ees mennä laiskasti istuskelemaan johonkin rannalle.


Jospa ees ulkona olis semmoset kelit että pystyis käymään kävelyllä päätä tuulettamassa. Pelkkää luistinrataa joka suuntaan, nytkin jänskättää lähtä ajeleen töihin syrjäkylälle, minkähänlaista pomppurytinäjytinäkyytiä on tänään tarjolla. Sitä kohti.

sunnuntai 5. tammikuuta 2020

Minne kaikki on menneet?





Eipä sillä että koskaan mitään suurta verkostoa tämän blogin kautta olisin saanutkaan (tai halunnutkaan saada) rakennettua, ja alkaahan tämä alustakin varmaan olla jo aikansa elänyt, mutta jotenkin on entistäkin hiljaisemmaksi käynyt elo (täälläkin..). Missä kaikki on? Instassa ehkä (niinkuin minäkin), twitterissä (kuulemma tylsää), nuoriso snapchatissä, pitäisköhän alkaakin juutuuberiksi, vai mitä näitä vielä on.. Tai ehkä ihmisillä onkin nykyään oikea elämä, niin ei tartte virtuaalielämää niin ahkerasti viettää. Itellä tämä blogi on toiminut päiväkirjana, paikkana jonne olen voinut kirjata sellaisiakin asioita joita ei fb:ssä kavereille jaeta eikä ne välttämättä näy instaan päätyvissä kuvissakaan. Samanlaisena aion tämän jatkossakin pitää, yhtenä osasena mua. Muiskis kaikille jotka täällä piipahtaa!

perjantai 3. tammikuuta 2020

Oletuksia



Olisin voinut kirjata ylös oppeja ja oivalluksia viime vuodelta, mutta vuoden vaihtumisesta on kulunut jo liian monta päivää, joten sen sijaan päätinkin ettei enää tarvitse katsella taaksepäin, paitsi joka kuukaudelta kuvan verran (vaikka niistäkin on jo parhaat näytetty).



Nyt käännetäänkin katse tulevaan. Tälle vuodelle on muutama juttu, jotka oletettavasti tapahtuu, mutta suurimmksi osaksi kaikki on vielä ihan kysymysmerkkiä, ja ties minkälaisia käänteitä vuoteen mahtuu. Ja sepä onkin varsin jännää se!



Joogatyöt jatkuu ainakin kevätlukukauden. On tehty vähän räätälöintiä ryhmien kanssa, sillä osa syksyn ryhmistähän oli vain lainassa ja palautuu hetkeksi takaisin alkuperäiselle opelle, mutta koko kevään ohjaan oletettavasti viidestä seitsemään ryhmää viikossa.


 
Joogakoulutuskin jatkuu, tai oikeammin alkaa kokonaan uusi juttu. Viisi pidennettyä viikonloppua koulutusta Helsingissä(!!). Sen tiimoilta toivon kehkeytyvän uudenlaisia työkuvioitakin vähän myöhemmin, saapas nähdä kuinka käy!



Kesätyötkin kelpais, vaikka ajatus kesälomasta ja mahdollisuudesta harrastaa kotimaanmatkailua ja muita kesäaktiviteetteja kiehtookin ihan täysillä. Niin tai näin, kesältä eniten odotan laiskoja päiviä luonnossa sekä tuntevani auringon lämmön iholla.



Minkälaisia oletuksia sulla on tälle vuodelle?