Marraskuun aurinko

Loppukesällä mun tamperelaislapsi kysyi ehdinkö käydä kylässä ennen kuin lähden taas marraskuussa reissuun. Jaaa-aa.. Tänä vuonnapa ei reissata vaan tehdään oikeita töitä. Tähän asti onkin kyllä ollut mahtavan epämarraskuinen sää, lunta ja kunnon pakkasta, eli siis aurinkoakin! Naapuritalo tuntuu olevan hieman liian lähellä (tai korkea), nyt just ja just aurinko vielä kiipeää katonharjan yli ja sinkoilee sateenkaaria ja valoviipaleita ympäri kämppää. Viikonlopuksi luvattu plussakelejä, ja tänäänkin on harmaa taivas mutta lumen kanssa kaunista ja kirkasta.

(Tasan vuosi sitten seikkailin Sagrada Familiassa!)

Hyppy syvään päähän

Siltä tämä koko joogaopettajakoulutus on totisesti tuntunut! Täytyy myöntää että vähän tuli itsellekin yllätyksenä koko homma. Ensimmäisen kerran ajatus joogaopeksi ryhtymisestä laitettiin mun päähän jo vuosia vuosia sitten eräällä kansalaisopiston tunnilla kun joogaope etsi itselleen seuraajaa, ja sanoi mulle että etkö sinä voisi opiskella opettajaksi. Olin ihan että häh, minäkö muka olisin tuolla kaikkien edessä puhumassa ja esiintymässä, no way! Mutta never say never, vuodet kului, löytyi sellanen joogamuoto ja etenkin joogaope josta tykkäsin tosi paljon. Ja tästä opesta tuli mun erittäin hyvä ja tärkeä ystävä, ja hän sit kerran ohimennen sanoi mulle et nyt ois Kuopioon tulossa sellanen koulutus, johon kannattaisi ehdottomasti hakea. Niinpä sitä on sukellettu syvälle joogaan ja itseen, ponnisteltu, ja lopulta pysytty pinnalla. Ja tässä sitä nyt ollaan todistus kourassa, ja joka viikko jopa kuudessa eri salissa enimmäkseen syrjäkylillä joogauttamassa enimmäkseen mummoja. Jos suakin kiinnostaa hypätä jooga-altaan syvään päähän, niin etsipäs lisätietoa samatva-joogaopettajakoulutuksista, niitä alkaa vähän väliä eri puolilla maata. Ja jos jotain, niin tämä koulutus on kyllä todella laaja ja ennen kaikkea laadukas, tosin pieniä parannusehdotuksiakin loppukoepäivänä vielä keksittiin.

Kolmas salaisuus

Ykseyteen johtaa neljä polkua

Kaikki tästä eteenpäin esiteltävät henkiset salaisuudet edellyttävät että hyväksyt yhden todellisuuden olemassaolon. Jos yhä vielä ajattelet sen olevan toisten vaalima ajatus, ei kokemuksesi elämästä muutu. Yksi todellisuus ei ole ajatus. Se on ovi täysin uuteen tapaan osallistua elämään.

Aivot ovat kvanttikone: ne luovat jo kaiken mitä näet, kuulet, kosketat, maistat ja haistat. Sittenkin kun olet saavuttanut viisauden ja oivallat, että omat aivosi tuottavat kaiken sinua ympäröivän, luomisen hallintakytkin pysyy saavuttamattomissa. On kuitenkin olemassa keino. Jokaisen kokemuksen takana on kokija, joka tietää mitä tapahtuu. Jos pystyn olemaan siellä, missä kokijakin, olen tyynessä pisteessä, jonka ympäri koko maailma pyörii. Sinne pääseminen on prosessi, joka alkaa läsnä olevasta hetkestä.

Jokainen kokemus tulee kohdallemme jollakin neljästä tavasta. Se tulee joko tunteena, ajatuksena, toimintana tai vain aistimuksena olemisesta. Odottamattomina hetkinä kokija on tavallista paremmin läsnä näissä neljässä seikassa. Kun niin tapahtuu, tunnemme muutoksen, hienoisen eron tavalliseen todellisuuteen verrattuna. Seuraavana on luettelo tällaisista hienovaraisista muutoksista, joita olen muutamien viikkojen aikana merkinnyt muistikirjaani:

TUNTEET

Keveys kehossani.

Virtaava tunne kehossa.

Tunne, että kaikki on hyvin, että olen kotona maailmassa.

Täydellinen rauha.

Tunnen seisahtuvani ja rauhoittuvani kuin auto, joka liukuu vauhdista pysähdyksiin.

Tunne, että laskeudun pehmeään kohtaan, jossa olen turvassa. 

Tunne, että en ole mitä näytän olevan, että olen näytellyt roolia, joka ei ole todellinen minä. 

Tunne, että taivaan tai peilin tuolla puolen on jotakin.

AJATTELU

"Tiedän, että olen enemmän kuin luulen tietäväni."

"Minun täytyy ottaa selvää, mikä on todellista."

"Minun täytyy ottaa selvää, kuka todella olen.

Mieleni levottomuus vähenee, se tahtoo rauhoittua.

Sisäiset äänet ovat käyneet hyvin hiljaisiksi.

Mielessäni tapahtuva keskustelu on yhtäkkiä vaimennut.

TOIMINTA

Yhtäkkiä tunnen, että tekoni eivät ole omiani.

Tunnen suuremman voiman tekevän työtä kauttani.

Tekoni tuntuvat symbolisoivan sitä, kuka olen ja miksi olen täällä. 

Toimin täydellisestä eheydestä. 

Lakkasin hallitsemasta, ja se mitä halusin, tuli minulle itsestään. 

Lakkasin kamppailemasta, ja asiat sujuivat paremmin sen sijaan että olisivat menneet pieleen. 

Toimintani on osa suunnitelmaa, jota tuskin pystyn havaitsemaan, mutta tiedän sen olevan olemassa. 

OLEMINEN

Tajuan, että minusta pidetään huolta. 

Tajuan, että alämälläni on tarkoitus, että minulla on merkitystä. 

Tunnen, että sattumalta eteen tulevat tapahtumat eivät ole irrallisia vaan ne muodostavat hienosyisiä kokonaisuuksia. 

Näen olevani ainutlaatuinen. 

Tajuan, että elämä kykenee ohjaamaan itseään. 

Tunnen vetoa kohti kaiken keskipistettä. 

Tajuan hämmästellen, että elämä on äärimmäisen antoisaa.

Kun kyllästyt sydänjuuriasi myöten maailman väkivaltaan ja erimielisyyksiin, ainoa vaihtoehto on alusta aloittaminen. Et enää katsele heijastumia vaan käännyt kohti sisäistä alkulähdettä. Maailmankaikkeus on neutraali, kuten kaikki peilit. Se heijastaa kaiken, mitä sen edessä on, vääristelemättä ja tuomitsematta. Ratkaisevan luopumisen askeleen olet ottanut silloin, kun pystyt luottamaan siihen. Olet luopunut uskomuksesta, että olet ulkoisen maailman vallassa. Tähän pätee sama kuin kaikkeen muuhunkin ykseyteen johtavalla polulla: totuuden eläminen tekee siitä totta.

Deepak Chopra: Salaisuuksien kirja

Valoa

Kävin Deepthin alias Kirsi Rannon Valoa -mantralaulukonsertissa ystävän kanssa Jyväskylässä viime perjantaina. Sitä ennen aamujoogaohjaus, jännittävä bussimatka (bussi hajosi ja odotettiin noin tunti varabussia keskellä korpea), sekä mahan täydeltä nepalilaista ruokaa. Lauantaina matka jatkui Tampereelle ja eilen kotiin. Hyvä jos tämä vekslaaminen kesä- ja talviajan välillä joskus loppuu, mutta en ymmärrä perusteluja sille, miksi pitäisi ottaa normaaliaika normaaliksi. Oli niin pimeää jo neljän jälkeen matkata kotiin. Nyt kun olisi mahdollisuus, niin miksi ihmiset ei haluaisi venyttää valoisaa aikaa iltapäivästä mahdollisimman pitkälle..? Toki oli ihanaa tänään aamulla herätessä kun oli jo valoisaa ja yöllä satanut lumi teki maisemasta vieläkin kirkkaamman, mutta eihän tämä kauaa kestä. Jo parin viikon päästä saa silmiä raotella säkin pohjalla, eli aamut on pimeitä kuitenkin. Mää ainakin ottaisin sen vähän valon mieluummin sinne "päivän" loppupäähän.

(Kuvat läppärin rajallisesta kuvavalikoimasta, yritän pian saada mun kuva-arkistonkin raahattua uuteen kotiin!)

Syysloman kohokohtia

* Sain sekä palautettua viimeiset koulutehtävät että viestit siitä, että molemmat meni läpi!! Paljon niiden kanssa turasinkin aikaa ja vielä enemmän hermoja, mutta nyt on kaikki tehtävät tehtynä ja joogaopekoulutus siis enää loppukoetta vaille suoritettuna.

* Runsain mitoin omaa aikaa - niinku sitä muutenkaan niin kovin vähän olis, mutta oli ihan erilainen fiilis kun ei ollenkaan tarvinnut kytätä kelloa että millon pitää lähtä ajelemaan jonnekin syrjäkylälle. Tein jopa pitkästä aikaa palapelin, sekä käytiin "koko perheen" kanssa kattomassa paikallisen harrastajateatterin Peter Pan-musikaali. Vähän akkuja latailtu siis.

*  Muutto. Viikonloppu vierähti vielä talo- ja kissavahtina, mutta sunnuntaina ennen tanssituntia pakkasin petivaatteet (sekä ison kasan muutakin tavaraa) autoon ja ajelin omaan kotiin, omaan uuteen elämään. Ja siltikin on vielä juttuja mitä tarvii hankkia jostain: työpöydän jalat, se pyykkikone, olohuoneeseen matto, leipäkori, ja varmaan paljon muutakin ns. välttämätöntä.

Loistopäivä!

Kun aamulla avaa silmät just sillon kun on nukkunut tarpeeksi, ja ikkunasta näkee ruskaiset puut ja sinitaivaan (ja myöhemmin hennon lumikuorrutuksen pellolla). Kun vie lakanapyykkiä ulos kuivumaan vaikka varjon puolella on vielä pikkupakkanen, ja keittää ison kupin teetä ihan vaan että sormet lämpiäis. Hipsii teekupin kanssa yläkertaan palauttamaan vihovihoviimeiset sekä filosofian että anatomian tehtävät (tämän koulutuksen viimeiset - ilmoittauduin jo seuraavaan, hups!), pysähtyy matkalla ikkunan ääreen tuijottamaan kaukaisuuteen ja mielessä välähtää ajatus kuinka hyvin ja ihanasti ja täydellisesti kaikki onkaan. Kun saa pyhittää koko loppupäivän vain itselleen ja yksinololle, ehkä viedä vielä muutaman puuttuvan jutun uuteen kotiin, ehkä käydä kirpsakalla kävelyllä uusissa maisemissa jos tätä aurinkoa vielä sinne asti riittää. Seuraavaksi kuitenkin aamupala. Ihkuu viikkoo itse kullekin! ♥

Syksy ♥

Asioita joita rakastan ♥ Syksy, syksyn värit, syksyiset auringonpilkahdukset, sumuiset aamut, ja ehkä se raikkauskin. En tiiä miks tykkään syksystä, ehkä se on joku syksylläsyntyneiden juttu, mutta jotenkin se vaan joka vuosi kolahtaa ja kovaa. Kun oikeesti kuitenkin tykkään auringon lämmöstä iholla, lintujen laulusta ja pörriäisistä, sekä vihreän tuoksusta, niin jotenkin luulis että kesän vaihtuminen syksyksi lähinnä harmittais, mutta eipä, ainakaan niin kauan kuin päivänvaloa riittää ja lehdet pysyy puissa. Tätä syksyä oon etupäässä ihaillut ikkunan läpi työmatkoilla, ja välillä tehnyt pikkupyrähdyksiä pihalle ja lähiluontoon.