Matkailua, enkeleitä, luomuviljelyä, itsensä etsimistä ja löytämistä. Kuvia ja vähän tekstiä.

lauantai 14. heinäkuuta 2018

Suomen kesä ♥






  

Eiliseltä ex tempore -ajelulta lähimaisemista. Joskus sitä vaan osuu oikeaan paikkaan just oikeella hetkellä (nuo random melojat tai mitkä lie!). Vieläkin ihan hykerryttää! On tää kesä niin ihanaa aikaa, kaunista ja joko sanoin että i-ha-naa, vaikka tänään koko päivä meni reissussa enkä ehtinytkään uimaan. Huomenna (loma)päivä on uus, ja mansikanpoimintaa taas vasta maanantaina. Nautitaan!

maanantai 9. heinäkuuta 2018

Kemut





Viimemmäisenkin lapsen rippijuhlat on nyt juhlittu. Oma perhe oli yhtä vaille kaikki koolla, toisen puolen sukukin kahta vaille kaikki ja toiselta puolelta ei ketään päällekäisten rippijuhlien vuoksi. Ja kun paikalla oli lisäksi neljä paria apukäsiä, niin saatiin 26 henkeä kasaan. Ihan isosti kemuiltiin siis, ja tarjoilutkin (plus kattaus) oli vähän fancymmät kuin kuvan viime kesän eräiltä synttäreiltä. Rippilapsen lempparia eli mutakakkua oli kyllä tarjolla, itsetehtynä versiona tosin, lisäksi mansikka-valkosuklaajuustokakkua, voileipäkakkua, kasvispiirakkaa, kanelipullia ja pikkunaposteltavia. Voih ja röyh! Vaan ei auta vaikka kuinka paljon herkkuja mättää, niin siinä vaan on tässä kevään ja kesän kuluessa käynyt, että olen jäänyt meidän perheen pienimmäiseksi (jos ipanaperoo ei lasketa).. Kyllä on vähän haikeeta kun mun vauva on kasvanu musta ohi (kun en mäkään mikään ihan kirppu ole). Juhlien valmistelut tälleen mansikkakiireiden keskellä on kyllä melko tarkkaan imeny mehut, nyt taidan ottaa loppuviikon enimmäkseen levon kannalta, mansikat pitää kyllä poimia mut muuten en taida tehä paljon mitään. Leppoisaa viikkoa itse kullekin!

keskiviikko 4. heinäkuuta 2018

Voi taivas!






Toissailtana istuin myöhään koneella maksamassa laskuja ja hoitelemassa muita hommia. Laitoin koneen kiinni ennen puolta kahtatoista, menin huoneeseeni, katsahdin ikkunasta ulos, nappasin kameran ja juoksin pihalle. Sellanen pastellitaivas ettei ihan tosikaan! Kiertelin pihalla hetken nappailemassa kuvia, palasin sisälle, kiipesin yläkertaan omaan huoneeseeni, katsahdin ikkunasta ulos, nappasin kameran ja juoksin pihalle. Ja sama kuvio vielä kertaalleen.. Joka kerta taivas oli edellistä ihmeellisempi ja pilvet pinkimpiä. Tämä ihanan ihmeellinen maailma!!

lauantai 30. kesäkuuta 2018

Tolleen

Läsnäolo


Pintapuolisesti katsoen näyttää siltä, että vallitseva hetki on vain yksi monista, monista hetkistä. Jokainen elämäsi päivä vaikuttaa koostuvan tuhansista tuokioista, jolloin tapahtuu erilaisia asioita. Eikö kuitenkin ole niin, että jos katsot tarkemmin, näet aina vain yhden hetken? Eikö elämä ole aina tätä hetkeä?

Tämä yksi hetki - läsnäolo - on ainoa asia, jota et voi koskaan paeta, ainoa pysyvä seikka elämässäsi. Mitä ikinä tapahtuukaan, miten paljon elämäsi muuttuukaan, yksi on varmaa: läsnäolo on ikuista.

Miksi et toivottaisi läsnäoloa tervetulleeksi ja olisi sen kanssa hyvissä väleissä, koska sitä ei voi paetakaan?

Tunnet olosi kotoisaksi kaikkialla ystävystyessäsi nykyhetken kanssa. Jos et tunne olevasi kotonasi läsnäolossa, koet rauhattomuutta, missä ikinä kuljetkin.

Vallitseva hetki on sellainen kun se on. Ikuisesti. Voitko hyväksyä sen?


Elämän jakaminen menneeseen, nykyiseen ja tulevaan on mielen luomus, perimmältään näennäistä. Menneisyys ja tulevaisuus ovat ajatusmalleja, mielen tekemiä erotteluja. Menneisyys voi olla vain muistettua läsnäoloa. Muistamasi tapahtui läsnäolossa, jossa myös muistat sen. Tulevaisuus on saapuessaan läsnäoloa. Ainoa todellinen asia, ainoa, mitä milloinkaan on, on nykyhetki.

Huomion keskittäminen läsnäoloon ei ole sen kieltämistä, mitä elämässäsi tarvitset. Se on ensisijaisen myöntämistä. Tällöin voit hoitaa toissijaisia asioita ongelmitta. Ei ole kyse siitä, että sanoisit: "Minä en hoida enää mitään asioita, sillä läsnäolo on ainoa mitä on". Ei. Totea alkajaisiksi mikä on arvoltaan ensisijaista, ja tee läsnäolosta ystäväsi vihollisen sijaan. Huomioi se, kunnioita sitä. Kun nykyhetki on elämäsi perusta ja huomion keskipiste, elämäsi etenee vaivattomasti.

Astioiden paneminen paikoilleen, liiketoimintastrategian laatiminen, matkan suunnitteleminen - mikä on tärkeämpää: tekeminen vai tulos, jonka haluat saavuttaa tekemisen avulla? Tämä vai jokin tulevaisuuden hetki?

Kohteletko nykyhetkeä ikään kuin se olisi voitettava este? Koetko, että tulevaisuuden tuokioon pääseminen on tärkeämpää?

Melkeinpä jokainen elää tällä tavoin suurimman osan aikaa. Koska tulevaisuus ei saavu milloinkaan muuten kuin nykyhetkenä, tällainen elämäntapa ei toimi. Se luo pinnan alla kytevän jatkuvan levottomuuden, hermostuneisuuden ja tyytymättömyyden. Se ei kunnioita elämää, joka on läsnäoloa, ei milloinkaan ei-läsnäoloa.

Tunne kehosi elävyys. Se ankkuroi sinut läsnäoloon.


Pohjimmiltaan et ota vastuuta elämästä, ennen kuin otat vastuun tästä hetkestä - läsnäolosta. Näin on sen tähden, että vain läsnäolossa on elämää.

Vastuun kantaminen vallitsevasta hetkestä ei merkitse läsnäolon luonteen sisäistä vastustamista, ei olemassa olevan kanssa kiistelemistä. Se tarkoittaa elämän kanssa liittoutumista.

Läsnäolo on sellainen kuin se on, koska se ei voi olla muutakaan. Fyysikot vahvistavat nykyään sen, minkä buddhalaiset ovat aina tienneet: ei ole olemassa erillisiä asioita tai tapahtumia. Pintatason ilmenemismuotojen alla kaikki asiat ovat yhteydessä toisiinsa ja muodostavat osan maailmankaikkeuden kokonaisuudesta, joka on synnyttänyt nykyhetken ottaman muodon.

Kun sanot olevalle "kyllä", liittoudut itsensä elämän voiman ja ymmärryksen kanssa. Vain silloin sinusta voi tulla maailman myönteiseen muuttumiseen vaikuttava tekijä.

Yksinkertainen mutta radikaali henkinen harjoitus on kaiken läsnäolossa - sisimmässäsi ja ulkopuolellasi - ilmenevän hyväksyminen.


Kun huomiosi siirtyy läsnäoloon, valppaus vallitsee. On kuin olisit heräämässä unesta, ajattelemisen unesta, menneen ja tulevan unesta. Niin selkeää, niin yksinkertaista. Ei sijaa ongelmien muodostamiselle. Vain tämä hetki sellaisenaan.

Siirtyessäsi tietoiseen läsnäoloon oivallat, että elämä on pyhää. Kun olet läsnä, kaikessa havaitsemassasi on pyhyyttä. Mitä enemmän elät läsnäolossa, sitä enemmän aistit yksinkertaista ja kuitenkin syvää riemua olemisesta ja kaiken elämän pyhyydestä.

Useimmat ihmiset sekoittavat läsnäolon siihen, mitä nykyhetkessä tapahtuu, mutta nämä kaksi eivät ole sama asia. Läsnäolo on enemmän kuin mikään siinä tapahtuva asia. Se on tila, jossa tapahtuu.

Älä siis erehdy pitämään tämän hetken sisältöä läsnäolona. Läsnäolo on syvempää kuin mikään siinä ilmenevä seikka.

Kun saavut läsnäoloon, astut ulos mielesi sisällöstä. Ajatusten katkeamaton virta hidastuu. Ajatukset eivät enää valtaa koko tarkkaavaisuuttasi, eivät enää vedä sinua täysin mukaansa. Ajatusten väliin ilmestyy taukoja - avaruutta, tyyneyttä. Alat oivaltaa, kuinka paljon ajatuksiasi suurempi ja syvällisempi oletkaan.


Ajatukset, tunteet, aistihavainnot ja kaikki kokemasi muodostavat elämäsi sisällön. "Minun elämäni" on se, mistä johdat minuuden tunteesi. "Minun elämäni" on sisältö. Tai niin sinä luulet.

Jätät jatkuvasti huomioimatta olennaisimman seikan: sisimmällä Minä olen -tuntemuksellasi ei ole mitään tekemistä elämässäsi tapahtuvan kanssa, elämäsi sisällön kanssa. Se pysyy aina samanlaisena. Lapsuudessa ja vanhalla iällä, terveenä ja sairaana, menestyksen ja epäonnen aikoina Minä olen - läsnäolon avaruus - säilyy syvimmällä tasollaan muuttumattomana. Se sekoitetaan merkitykseltään yleensä sisältöön, ja siksi koet Minä olen -tilan tai läsnäolon vain vähäisessä määrin tai epäsuorasti, elämäsi sisällön välityksellä. Toisin sanoen olemisen tunteesi peittyy näkyvistä olosuhteiden, ajatusten virran ja monien tämän maailman asioiden alle. Aika hämärtää läsnäolon.

Niinpä unohdat juurtuneisuutesi olemiseen, jumalallisen todellisuutesi, ja kadotat itsesi maailmaan. Hämmennys, viha, masennus, väkivalta ja selkkaukset nousevat esiin ihmisten unohtaessa, keitä he ovat.

Kuinka helppoa on kuitenkin muistaa totuus ja siten palata kotiin:

En ole yhtä kuin ajatukseni, tunteeni, aistihavaintoni ja kokemukseni. En ole elämäni sisältö. Olen elämä. Olen avaruus, jossa kaikki asiat tapahtuvat. Olen tietoisuus. Olen läsnäolo. Minä olen.

~ Eckhart Tolle: Tyyneys puhuu

perjantai 29. kesäkuuta 2018

Jätti-Pekka ja leidit





Tämän kesän kanojen metsästäminen sujui niin huonosti, että olin jo viikkoja sitten ulkoistanut homman muille. Tiesin että kysely oli laitettu matkaan, mutta kului niin paljon aikaa että luulin jo olevan liian myöhäistä saada kanoja ollenkaan. Maanantaina meille tuli uus aputyttö Saksasta, joka ensimmäisenä kysyi onko meillä kanoja. Yritin selittää että on koitettu hankkia muttei ole onnistanut. Oli vähän suruissaan siitä, mutta ei kauaa, sillä pari tuntia saapumisensa jälkeen tuli viesti että vieläkö kanoja kaipaillaan, ja huomenna sais hakea. Tämä meidän kanavastaava lähti noutoreissulle mukaan, oli miettinyt nimet jo valmiiksi ja oli hyvin innoissaan. Sieltä saapui kaksi laatikollista uusia höyhenystäviä: jättimäinen Pekka-kukko sekä kuusi kanarouvaa: Hilda, Wilma, Frida, Anni, Helmi ja Pauli. Ovat luomukanalan poistoporukkaa, "eläkeläisiä", jotain hybridirotua. Ulkonäöltään nämä on aika vaikee erottaa toisistaan, mutta näin muutaman päivän tuttavuuden jälkeen sieltä erottuu jo pari persoonaa. Helmi on vähän äksy, ja Pauli hieman erilainen muori. Ja Pekka tietysti oikein komea herrasmies, eka päivän tosin istui nurkassa mököttämässä, mutta sitten alkoi huolehtia rouvista ihan urakalla. Ja osaa kiekua ihan oikeella nuotilla. Pauli on jo vähän etukäteen käynyt tutkailemassa ulkotiloja, ja huomenna pääsevät kaikki muutkin viimein ulos. Ihana kanakesä taas tulossa

sunnuntai 24. kesäkuuta 2018

Juhannusviboja








Torstaina vielä aurinko paistoi, keräilin juhannuskukkaset valmiiksi, ja joogailin pellolla (ja nakitin lapsen ottamaan kuvia), olihan silloin myös kansainvälinen joogapäivä. Aattona saatiin vuoroin rankasti sadetta ja vuoroin auringonpaistetta, väliin muutama sateenkaari, ja koko ajan hirmu hurja tuuli. Niin hurja, että grilli ei melkein jaksanut kypsentää ruokia, saatiin kuitenkin syödäksemme ja vielä (pakaste)mansikkakakkua jälkkäriksi. Sähkölinjalta katkotut pienet puut paloivat iloisesti kokossa vaikka olivatkin kerenneet kastua ihan läpimäriksi, ja matkalla pellon läpi kokolle saatiin kunnon kastelu vaatteille ja mutapesu kumppareille. Meitä oli vain pieni porukka, kuusi ihmistä, ja nukkumaan päästiin reilusti ennen puoltayötä, seitsemän kukkaa tyynyn alla kuten asiaan kuuluu. Ihanan leppoisaa. Juhannuspäivänä vietiin apukädet nro 2 junalle, ja heitettiin lapsi kyläilemään kaupunkiin. Grilliruokien tähteitä (ja kakkua) on vaikka monelle aterialle, ja päikkäreitten jälkeen vielä saunaan ja nukkumaan. Tänäänkään en saanut nukkua pitkään, seuraava apuhenkilö saapui yöbussilla, ja nyt onkin talossa ihanasti elämää, on jo kuultu pianonsoittoakin. Nyt olis vielä tämänkertaisten anatomiantehtävien viimeistely ja sitten voikin heittäytyä lököttelemään loppupäiväksi.

torstai 21. kesäkuuta 2018

Taikapäivä!





Tänä kesäpäivänseisauksen päivänä kuljen kaikin keinoin kohti tasapainoa ja rakkautta. Nyt tuntuu että vanha on vihdoin jäänyt taakse ja edessä on uusi, ihana alku. Sydän avoimena ja mieli kiitollisena!

Ihanaa taikapäivää sulle