Matkailua, enkeleitä, luomuviljelyä, itsensä etsimistä ja löytämistä. Kuvia ja vähän tekstiä.

torstai 27. syyskuuta 2012

Avoimien ovien päivät




Höh, huijausta tällaiset loppukesän aurinkoiset kuvat, meillä sataa tänään vaihteeksi vettä. Koivut on pudottaneet melkein kaikki lehtensä, ja maisema on ruskea ja harmaa. Mutta ovet retkottaa edelleen selällään, että sikäli jotain todenperäistä näissäkin kuvissa. Pihansiivouspäivää odotellaan, samoin ulkorappujenrakennuspäivää. Jospa ne vielä tälle syksylle saataisiin.

perjantai 21. syyskuuta 2012

Pui-pui

  




 

Oliko se niin että ohrat on puintikypsiä silloin kun kääntyvät alaspäin. Suunnilleen niinku tälleen kenties? Hauskannäköisiä, oikein valokuvauksellisia "ukkeleita" nuo. Sääolosuhteet vaihteli tänään pellolla hurjasti, välillä oli melkein kuin kuurassa kaikki, ja välillä taas paistoi aurinko. Nyt on tämä lähes viimeinenkin homma saatu tehtyä, ja kohta voidaan huokaista. Tänä vuonnahan kävi nimittäin niin, että saatiin oikein potunnostotalkoot aikaiseksi, ja perunat siirtyi pellolta kellariin yhdessä päivässä, joten pottuilu ei jatkukaan viikkotolkulla. Suurkiitokset apujoukoille!

tiistai 18. syyskuuta 2012

Upouusi


Myönnetään, edellisen postauksen otsikko oli hieman virheellinen, enhän minä mikään mummo ole. Tai ainakaan ollut vielä viime perjantaina. Nyt olen. Mummu. Ihan oikee mummu. Hurjaa!

Maailman ihanin pieni tyttö syntyi sunnuntaina. Ihan upouusi, suloinen ku mikä! Kiltti ja ihana. Tukka on paksu ja tummanpunertava, posket ihan persikkaiset, söpösöpösöpö! Nyt odotellaan milloin pääsevät kotiin, tänne meille asumaan. Sitten meillä on taas vauva talossa, yhdeksän vuoden tauon jälkeen, huhhuh! Ääk, ihanaa ja jännittävää! Mitenhän sitä osaa olla mummun roolissa, puuttumatta liikaa asioihin, antaa Neitin itse hoivata ja ohjata pientä. Nähtäväksi jää..

perjantai 14. syyskuuta 2012

Kaks mummoa meni mustikkaan

 






..ja ne näki siellä lampaita, paaaljon lampaita. Ne antoi lapsille kameran ja luvan ottaa kuvia, mielellään hyviä. Ja lapset totteli, ottivat toistasataa kuvaa määkijöistä. Kuvien lisäksi saaliiksi tuli seittemän kiloa pensasmustikoita. Lapset auttoi vähän siinäkin hommassa, reippaita ovat!

torstai 13. syyskuuta 2012

Maisemakonttorissa


Eilinen työpäivä kului liikkuvassa maisemakonttorissa. Tehtävänä oli: 1. irroittaa traktorin perästä paalain, 2. peruuttaa traktori heinävajaan, 3. ottaa peräkärry kyytiin, 4. ajaa kärry ulos heinävajasta ja kääntyä samantien 180 astetta ilman että ovenpielet/kärry/vieressä oleva aitta/mikään muukaan kärsii vaurioita, 5. kipata kärryssä olevat heinät pellolle, 6. peruuttaa kärry navetan eteen, avata laidat ja pestä lava. Ja hyvinhän se sujui!


Mies viruu edelleen sairaalassa, ensin epäiltiin myyräkuumetta jota ei ollut, sitten hoidettiin keuhkokuumetta jota ei ollutkaan, nyt on löytynyt merkkejä mykoplasmasta, joten jatketaan sitten sellaiseen tepsivällä lääkityksellä. Jospa saisin ukon kotiin jo tänään, aika hankala sen oli puhelimessa opastaa mua: "Sen pitäisi olla se vipu siinä vasemmalla, en muista mikä niistä, kokeile mitä tapahtuu.."


Nyt on kärry tyhjä, ja luomukanalan väki pääsee puimaan pellon kultaista turkkia. Ja koska Mies on varmaan vielä pitkään ihan puhpahpelistäpois, niin sukulaiset on luvanneet tulla viikonloppuna potunnostotalkoisiin. Kivaa!


"Maisemakonttorin sälekaihtimien välistä aurinko helottaa.."

Ps. Keltainen tarra ratin takana varoittaa: Pidä tiukasti kiinni ratista traktorin kaatuessa - älä hyppää..

keskiviikko 12. syyskuuta 2012

Väliaikaista hulluutta ja kummituksen tekosia




Täällä on vietetty sellaisia hulluja päiviä että huhhuh! Mennään sinne ja tänne, sinnetänne ja tonnekin. Ajetaan pitkin vitostietä, eestaas, ja tankataan aina kun mittari laskee punaiselle. Matkaan on päästävä vaikka keskellä yötä jos niikseen tulee, nääs meillä on täällä yllätysmomentti! Tähän asti ainakin jotkut meistä on viettäneet yöt kotona, ja viime viikolla yhtenä yönä oli kummistuskin. Se hakkasi seinää ja sai koirat juoksemaan pitkin taloa ja haukkumaan. Yritin pyytää sitä lähtemään pois, mutta pitkin yötä se aina välillä mekasti ja piti hereillä. Kerran aiemminkin meillä oli kummitus, kattilakaapissa. Se rämisytteli kattiloita keskellä kirkasta päivää, eikä me uskallettu muuta kuin kuunnella tuvan puolelta että joku siellä on oltava. Ehkäpä se nyt palasi muistuttamaan itsestään.

Yritetään me välillä ehtiä kuljeskelemaan pihallakin, tai jos ei muuta niin ainakin koomailemaan sohvannurkassa. Pikaista paluuta normaaliarkeen toivotaan ja odotetaan kovasti!

sunnuntai 9. syyskuuta 2012

Isompia kuvia





Puolet meidän miesväestä kävi kameran kanssa pienellä kävelyretkellä lammella, ja kattokaapa miten hienoja kuvia sieltä toivat! Yritän laittaa ne nyt tähän vähän isompana, ja luultavasti suurenevat vielä himppusen klikkaamalla. Oisko nyt sopivia vai jo liian isoja..?

Poistin myös sen "todista ettet ole robotti" -jutun, jospa nyt olisi helpompaa jättää kommentteja :o)

perjantai 7. syyskuuta 2012

Pitkä jaaritus


Bloggaamisen aloitin hetken mielijohteesta. Neljä vuotta sitten muuton kynnyksellä ajattelin että olis kiva jos sukulaiset ja muut tutut vois nähdä minkälaisissa uusissa maisemissa me asutaan ja mitä meille kuuluu. Ajatus kuitenkin unohtui siinä kesän kiireissä. Joulun jälkeen päätin opetella virkkaamaan, koska koulussa en sitä koskaan oppinut, opettajat ei osanneet opettaa vääräkätistä. Etsin netistä virkkausopetusta, ja löysin montamonta ihanaa käsityöblogia. Se oli eka kerta kun edes näin blogin livenä. Taisi olla jo seuraavana päivänä kun aloin kirjoitella tätä omaani. Ihan sillä samalla ajatuksella: kuvia ja vähän kuulumisia sukulaisille ja tutuille, kuitenkin sen verran anonyymisti ettei ihan vieraat pysty meitä tunnistamaan. Nimeksi laitoin sen joka tuli ekana mieleen, ja hyvin kuvaava se kyllä kaksoismerkityksineen onkin :o)


Mitään teemaa tai punaista lankaa en ole halunnut noudattaa, kirjottelen mitä mieleen juolahtelee tai sitten jotain ihan muuta. Puutarhablogi on alusta asti ollut erikseen, koska ei-puutarhaihmiset ei ehkä kestäisi sitä viherviirupäisyyttä mikä siellä on havaittavissa.. Muutenkin olen jostain syystä puutarhablogissa vähän erilainen, helpommin lähestyttävä kenties? Mikään kirjailijatyyppi en mielestäni ole, enkä kirjoita orjallisesti kielioppisääntöjen mukaan, mutta yritän välttää ainakin yhdyssanavirheitä :o) Välillä tulee niitä kausia ettei ole mitään sanottavaa, eikä juuri kuviakaan näytettäväksi, mitään ei tapahdu tai sitten tapahtuu juuri sellaisia asioita mitä en ihan kaikille halua kertoa. Sellaisiakin nimittäin on. Joten ihan koko meidän elämä ei ole blogista luettavissa, ja hyvä niin. Toisaalta musta on mukava ettei tarvi ihan joka asiaa ihan kaikille alkaa alusta asti selittämään nokatusten, vaan keskustelu tuttujen kanssa ohimennen nähtäessä voi alkaa esim. "Teillä on näköjään uusi kissa." (Mitä meillä ei siis onneksi tällä hetkellä ole :o)


Kaikenkaikkiaan tässä vajaan neljän vuoden aikana olen poistanut blogista ehkä kaksi tekstiä. Ne sellaiset tosi heikkona hetkenä kirjoitetut, joita en halua jälkikäteen enää juurikaan muistella. Mutta nekin oli aikoinaan ihan tarpeellisia, ne sai ystävät liikkeelle lohduttamaan, joten tehtävänsä nekin tekivät. Tekstejä tulee kun ja jos tulee, mitään tavoitemäärää en ole laittanut, ei ole pakko blogata esim. joka toinen päivä tms. Silti pisin tauko taitaa olla reilu viikko. Joskus en yksinkertaisesti jaksa istua koneella sen vertaa että saisin jotain päivitettyä, ja välillä sitten taas ei ole mitään mistä kertoa. Jos taas on liian paljon menossa, niin silloin monesti tulee tehtyä päänselvityspostaus ihan yleisestä höpinää, tai sitten lainailen hyviä tekstejä muualta. Lainailen niitä kyllä muulloinkin, osuvia sanontoja tai muuten kaikille tarpeellista tsemppausta.


Kovin interaktiivinen tyyppi en näköjään ole, en juurikaan vastaile teksteihin tulleisiin kommenteihin. Siitä syystä varmaan kommentteja ei paljon tulekaan, eikä se haittaa, vaikka tottakai on aina kiva huomata että tekstejä luetaan ja sit vaikka vain moikataan :o) En itsekään juuri kommentoi toisten tekstejä, tuntuu ettei mulla ole mitään niin tärkeää sanottavaa. Hölmöä, tiedän. Ja joskus en vaan jaksa kirjautua sisään kommentin jättämistä varten, ajattelen että sitten ensi kerralla kun olen kirjautunut niin laitan kommentin, mutta usein sen jälkeen blogiin onkin tullut jo uusi teksti, ja tuntuu hassulta kommentoida vanhoja. Siksi laitoinkin omiin blogeihin kommenttien valvonnan päälle yli viikon vanhoihin teksteihin, huomaan jos joku on jotain sanonut. Lukijoita on ilmestynyt vuosien varrella yllättävän paljon, mistä lie ovat tänne alunperin löytäneet.. Ja ehkä jostain tykänneetkin kun ovat lukijaksi ilmoittautuneet. Silti tykkään siitä että tämä blogi on pysynyt ilahduttavan pienenä. Missään blogilistoilla tai muualla en blogejani mainosta, se varmaan ehkä toisi lisää lukijoita, mutta toisaalta myös paineita.


Arvontoja pidin joskus muutamia, blogin vuosipäivinä tai kun laskuri siirtyi uudelle kymmentuhannelle. Niihin osallistui kourallinen ihmisiä, mikä on ihan ymmärrettävää, en minäkään osallistu kaikkiin arvontoihin, niihin vain jossa palkintona on jotain joka oikeasti kiinnostaa, enkä aina niihinkään. Uusia arvontoja ei tässä blogissa ole suunnitteilla, laskurikin on vaiennut ja aikoja sitten, ja vuodet vierii sellasta vauhtia ettei aina hoksaa sitä tammikuun viidettätoista. Vaikka eihän sitä koskaan tiedä, jos joskus saan käsiini ylimääräistä käyttökelpoista tavaraa, laitan ilomielin hyvän kiertämään.


Alusta asti mulle tärkeää on ollut blogin ulkonäkö, että se näyttää minulta. Nyt olen alkanut miettiä kuvien laittamista vähän isompana, se kyllä edellyttäisi sitä etten alunperin pienennä niitä ihan noin pieniksi kuin nykyään. Sillä blogeissani kuvat eivät juurikaan suurene klikkaamalla. Valokuvaus on saanut ihan valtavasti uutta potkua bloggaamisesta, tulee kuvattua paljon enemmän ja paljon monipuolisemmin. Niin, ja tulee haaveiltua vielä paremmasta kamerastakin.. Ihan joka risausta en kuitenkaan kuvaa, esim. ruokakuvia mulla ei juurikaan ole. Enkä monestikaan lavasta mitään kuvia, niissä näkyy karu totuus minkälaista meillä on. Rajaaminen onkin sitten asia erikseen, mitä kaikkea sitä kuvaan haluaa mahduttaa. Ilman kuvia en voisi blogitekstiä julkaista, yksi sellainen teksti taitaa olla olemassa.


Moniko teistä tunnistais mut tuolla kylillä jos vastaan osuttais? Omakuvia mun blogeissa ei juurikaan näy, eikä kovin montaa tunnistettavaa kuvaa ihmisperheenjäsenistä. Elukoista sen sijaan näkyy kuvia ja nykyään jo nimiäkin. Siinä huomaa että varovaisuus on karissut matkan varrella.. Olis kyllä hirmu mukava tutustua blogituttaviin ihan oikeestikin. Missähän niitä vois nähdä, täällä savon perukoilla ei paljon bloggajia ole, vai olenko väärässä? Yhden puutarhablogitutun olen nähnyt livenä, meillä oli vähän samankaltaisia bisneksiä ja siellä tavattiin suuressa joukossa. Tuttujen blogejakin ahmin, on jännä vertailla miten erilaisen kuvan antavat itsestään blogissa ja livenä. Harmi kun niin harvalla tutulla on blogi. Nyt kaikki tututkin bloggailemaan! Ehkä on jo käynyt selväksi että tykkään ihmisistä, ne on niin mielenkiintoisia. Blogien kautta pääsee tämmönen kotikissakin kurkistelemaan muiden elämää. Tervetuloa kurkistelemaan meillekin!

maanantai 3. syyskuuta 2012

Lammella






Näin karhunjäljet, sade oli ne sotkenut mutta kyllä ne jäljiksi tunnisti ja isot oli! (Kaksi päivää kuvausretken jälkeen Mies kertoi että lammella on tuoreet karhunjäljet. Nyt sade on jo sotkenut nekin..)

lauantai 1. syyskuuta 2012

Metsään meni







Oikeasti meillä on satumetsä.