Matkailua, joogaa, mansikoita, enkeleitä, luomua. Hetkiä, ajatuksia ja elämää.

keskiviikko 8. huhtikuuta 2009

Haikeaa ja iloista


Maisemassa on jotain erilaista. Aivan kuin jotain puuttuisi.

Tänä aamuna Mies kysäisi ohimennen mihin aion suunnata Koiran kanssa aamulenkille. Ensimmäisenä kävi mielessä että hevosten luo, mutta täytyikin korjata: hevosaitaukseen. Käytiin hissukseen kävelemässä aitaus ympäri. Taivaalta sateli hiljalleen pörröisiä lumihiutaleita. Vähitellen kavionjäljet ja kakkakasat peittyy lumen alle.. Vaan kylläpä ne kakat sieltä vielä esiin tulee ja sitten alkaakin taas yksi urakka!

Heppaherrat muutti eilen. Aamulla eläinlääkäri kävi tekemässä Tummalle myyntitarkastuksen, totesi hevosen kaikin puolin terveeksi ja hyväksi. Vieläpä kehuikin: Näin nuori issikka ja nyt jo näin mahtava luonne! Kyllä on ostajalla käynyt hyvä tuuri! Tarkastuksen jälkeen allekirjoitettiin kauppakirjat ja uusi omistaja kysyi että joko ne pojat tänään lähtee uuteen kotiin. Tulihan se vähän yllättäen..


Iltasella lastattiin. Vaalea meni rohkeana poikana ensin kärryyn. Siellä sitten tovin odotteli kaveriaan. Tulihan se toinenkin, pitkän köyden ja leipien avustuksella. Kovasti pelotti mennä koppiin vaikka oltiin kyllä etukäteen kuivaharjoiteltu. Mahtava huomata hevosen luottavan niin paljon että tulee perässä noinkin pelottavaan paikkaan kunhan vaan jaksaa selittää ettei ole mitään hätää.

Onneksi matka oli lyhyt. Pihlajapihan tallilla poikia odotteli kolme uutta issikkakaveria ja iso joukko innostuneita ihmisiä. Olen tositositosi iloinen että pojat pääsivät paikkaan missä hevoset saavat olla hevosia. Asua lauman kanssa pihatossa kengättöminä, ja käydä "töissä" ilman kuolaimia.

Olipa ilo nähdä kuinka hevoset ilostuivat tavatessaan uusia kavereita. Matkan rasitukset taisi unohtua hetkessä.

Näytän sulle kieltä :oP
(tässä ollaan vielä kotona)

Sitten tämä:


"This blog invests and believes in the PROXIMITY-nearness in space, time and relationships. These blogs are exceedingly charming. These kind bloggers aim to find and be friends. They are not interested in prizes or self-aggrandizement! Our hope is that when the ribbons of these prizes are cut, even more friendships are propagated. Please give more attention to these writers!”

Lämpöä, läheisyyttä ja ystävällisyyttä ilmentävän tunnustuksen olen päättänyt ojentaa eteenpäin

9 kommenttia:

Maria kirjoitti...

Kiitos. Kaunis ja Lämmin kiitos! :)

Lennu kirjoitti...

Kiitän lämpimästi tunnustuksestasi!
Heppaherrasta kiva kuva - kun näyttää kieltä.

Pellon pientareella kirjoitti...

Tsemppiä hevosettomaan aikaan! Haikeata varmasti on, mutta toisaalta asiassa on hyvätkin puolensa (lisääntynyt vapaa-aika ym.).

Pellon pientareella kirjoitti...

ps. kävin katsomassa tuota hevosten uuden tallin kotisivuja. Ihan käsittämättömän hienoa touhua! Kyllä ovat hepat saaneet ihanan uuden kodin! Ja tuli ihan mieleen oma nuoruus, kun suunnilleen asui tallilla. Parasta olivat ne herkät hetket, kun pysähtyi hevosen luo, ja vuorotellen hevosen kanssa puhalsimme toistemme kasvoille hiljaa. Miten pehmeä onkaan hevosen turpa. Ja kun tuollaiseen isoon eläimeen henkisen yhteyden.

Vianna kirjoitti...

Pellon pientareella: Nimenomaan! Siksi olenkin niin iloinen vaikka päätös hevosten poismuutosta olikin haikea ja vaikea. Voi olla hyvillä mielin kun tietää että hevosilla on hyvä olla. Paljon on heppahommailu muuttunut omasta nuoruudesta. Onneksi.

"Kantriina" kirjoitti...

Voi pieni haikeus on varmasti ilmassa, mutta onneksi päätyivät sitten lähelle hyvään hoitoon :)
Onnea saamastasi tunnustuksesta!

Terkuin,
Kantriina

Maria kirjoitti...

Voi kerrassaan; kovasti paljon kiitoksia Heinähattu näin ihanasta tunnustuksesta! Kyllä lämmittää mieltä saada tämmöinen!

Hallatarinoita kirjoitti...

Ihania kuvia. =)


Kaunista pääsiäistä siulle.

Jossu kirjoitti...

Kiitos Heinähattu, olen ihan otettu!