Pitääkö vääntää rautalangasta?

Kansalaisopisto on kiva keksintö. Toinen toistaan mielenkiintoisempia kursseja odottaa opiskelijoita. Ilmoittauduin kotoisalta kuulostavalle paju- ja metallilankapunontakurssille. Pääsee värkkämään kaikkia kivoja juttuja.

Ensimmäinen kurssiviikonloppu on nyt takana, kaksi vielä edessä. Kävin riipimässä pihan reunalla kasvavasta koivusta kaikki risut joihin yletyin. Jotenkin aina innostun tekemään käyttöesineitä. Tällä kertaa teinkin monikäyttöesineen. Risuista syntyi viikonlopun aikana reilunkokoinen amppeli. Toisinpäin käännettynä siihen voi kieputtaa valot ympärille. Oiva tötterö. (Oiva Tötterö, hyvää päivää.) Vaan kyllä on sormenpäät hellinä kun on pari päivää asetellut risuja ja kiertänyt rautalankaa.


Metallilankatyöt vasta olikin mielenkiintoisia. Niihin perehdytään enemmän seuraavalla kerralla. Opettajalla oli kaikenlaisia metallilankoja myynnissä. Niitä innostuin hamstraamaan jo varastoon. Ideoitakin on pääkoppa pullollaan. Ties vaikka jotain saisin jo valmiiksi ennen ensi kertaa. Jotain käytännöllistä.

Killistys

Savon eläinsuojelu ry järjesti tänään kollien kastrointikampanjan. Meidän pikkukollista tuli killi.

Neitin kanssa lähdettiin viemään Noppua naapurikuntaan killistettäväksi. Oli paljon pakkasta ja Noppunen välillä palelee meillä sisälläkin. Niinpä kerättiin kaikki viltit ja vällyt mukaan. Noppu oli koko matkan kopassaan ihan hiljaa. Epäiltiin jo perillä että jäiköhän se kissa matkasta kun ei mitään kuulu. Sieltä vällyjen välistä eläinlääkäri kuitenkin löysi Noppusen.

"Voi kuinka pieni!" kaikki vieraat tätit huuhdahtivat yhteen ääneen. Häh, meistä Noppu on jo iiiso poika. Ikärajana operaatioon oli puoli vuotta. Kolme päivää alaikäinen Noppunen pääsi kuitenkin leikkauspöydälle. Nukutusainetta eläinlääkäri käytti ihan pikkupikkuriikkisen. Pienikokoisen neitikissan annoksen. Oli juuri sopiva määrä.

Ehdittiin istuutua odotushuoneeseen ja kaivaa kassista virkkuut esille. Pitemmälle ei ehdittykään. Koppi tuotiin kahtena palana, toisessa nukkui Noppu vällyihin käärittynä. Kannettiin kamat autoon ja huristeltiin kotiin. Matkaa oli vain reilu 10 kilometriä. Tuntui jopa lyhyemmältä kuin matka kotikunnan keskustaan.

Kotona Noppu asetettiin peittoineen pesuhuoneen lattialle. Unta riittikin vielä pari tuntia kotiinpaluun jälkeen. Sitten ojentui etujalka, pää nousi vähän. Kohta pieni ryömi pitkin lattiaa. Jalatkin alkoi kantaa pikkuhiljaa. Noppu etsi mukavamman kolosen pesuhuoneen nurkasta. Käpertyi sinne nuolemaan haavojaan.

Koira nuolee Noppusta usein. Se on semmoinen hellyydenosoitus. Tykkään susta ja siksi levitän kuolaa joka puolelle. Nyt pitäisi pitää Koira pois Nopun kimpusta pari päivää. Täytyy miettiä minkälaiset nukkumajärjestelyt on tarpeen.

Huomenna Noppu on jo oma itsensä. Juoksee jalkoihin ja juttelee.

Päivän kuvatus

Hulmun kanssa kävelyllä ;o)

Ihana valo

Toden totta. Valoa on jo enemmän kuin jouluna. Yhdeksästä viiteen tai enemmänkin. Se on paljon.

Voisin viettää talven nukkuen. Ja perhe on samanlainen. On niiiin vaikeaa saada aamuisin silmät auki. Kaikilta. Kohta helpottaa. Illasta talviunitaipumus ei näy. Porukka kukkuisi vaikka aamuyöhön jos antaisi.

Parasta lääkettä talviunisuuteen on ulkoilu. Siihen aikaan päivästä kun on valoisaa. Ulos täytyy nytkin suunnistaa.

Tervetuloa meille!

Eteinen. Kodin käyntikortti. Kenkiä, takkeja, hattuja, lapasia. Kaikenkokoisia. Lattialla roskia ja lunta pihalta. Koirankarvoja. Matto aina rutussa. Ei tänne voi vieraita päästää.

Siivousta. Tavaroiden viemistä paikoilleen. Miksi ihmeessä ulko-oven vieressä lattialla majailee hiustenkuivaaja? Ja keihäsanopinkielen ruukussa törröttää kolme makkaratikkua ja sulkapallomaila? Neljä kastelukannua. Värillistä hiekkaa kupissa. Säilykepurkillinen vääntyneitä, ruostuneita nauloja. Kaikkea sitä ihminen säästääkin.

Keskellä eteistä nököttää kolme pahvilaatikollista kaikenlaista tavaraa peitenimellä "työkalut". On olleet siinä jo muutaman viikon. Nyt ne on nostettu ulos. Vielä roskien lakaisu ja lattian pesu. Onpa meillä tilava eteinen. Puiseva tosin, ja kohta taas täynnä tavaraa. Hetken näyttää hyvältä. Nautitaan nyt tästä.

Vielä kun saisin mittojen mukaan tilatun vaatekaapin kotiin (ovi on kuulemma jo valmiina, kaappia vaan puuttuu). Sinne saisi oven taakse kaikki takit. Muutamat kengätkin ehkä.

Valoisia kuvia

Muistoja viime kesiltä puutarhasta, jota minulla ei enää ole. Viime kesänä jouduin haikein mielin luopumaan rakkaudella rakennetusta pihapiiristä. Tilalle sain uuden, ison pihan josta on hyvä alkaa muokkaamaan uutta unelmien puutarhaa. Uusi alku.

Plääh.

Tänään tuntuu vähän tältä. Ei huvita, ei kiinnosta, ei jaksa. Mikä auttaisi. Kahden viikon löhöloma tropiikissa, kenties. Sellaista ei kylläkään ole tiedossa. Täytyy etsiä lääkettä lähempää. Ylös ja ulos? Rapsutusta ja ruokaa? Löhöilyä? Raivokasta siivoamista (no ei sentään)?

Ensi hätään keräsin tietokoneen toiseen kainaloon ja suklaapaketin toiseen, kiipesin yläkertaan ja laitoin oven kiinni. Mukaan kelpuutin vain kissan. Yhden. Heittäydyin sängylle ja kissa asettui ristiselän päälle. Lämmittää ihanasti. Puoli tuntia kissaterapiaa, ja oven uskaltaa jo aukaista. Seuraavaksi lähden ulos. Hepat odottaa jo heiniä.

Dance, dance, dance

Vähän-Isompi lapsi oli sitä mieltä että äiti tekee aina tylsiä juttuja. Laittaa ruokaa, istuu tietokoneella tai muuten vaan on jossain ulottumattomissa. Niinpä Vähän-Isompi päätti järjestää äitille yllätyksen kesken hernesopan keittämisen.

"Äiti, tuu käymään täällä."
"Mmmm, joo kohta.."
"Ei ku tuu nyt, ei tässä mee ku varttitunti."

Ja niinpä äiti päätti että kiehuu se soppa ihan yksinkin, ja meni katsomaan mitä ihmeellistä siellä tuvan nurkassa tällä kertaa olisi. Ja siellähän oli. Tanssimatot lattialla ja tanssipeli koneessa odottamassa pelaajia.

"Saat valita ensin kappaleen. Valitaan vuorotellen."

Tanssiessa vierähti ainakin puoli tuntia. Ja tuli vähän lämmin. Melkein hiki. Ja hyvä olo. Villasukat lensi nurkkaan jo ensimmäisen kappaleen jälkeen.

Tanssimisen ja lähes neljän tunnin ulkoilun jälkeen väsyttää ihanasti. Sauna on lämpiämässä. Tuvassa tuoksuu vasta uunista otetut ruisleivät. Niitä saadaan saunan jälkeen iltapalaksi. Koskaan ei malta odottaa huomiseen.

Karkkipäivä

Tänään se taas on. Karkkipäivä, herkkupäivä, elokuvapäivä. Huomenna saa nukkua pari tuntia pidempään kuin tänään. Siinä on aihetta juhlaan. Perjantai-iltaisin koko perhe kaivautuu yläkerran sohvalle vällyjen alle (elokuvahuoneessa ei ole lämmitystä - hrrr) katsomaan yhdessä valittua elokuvaa. Naposteltavana on ainakin kurkku- ja porkkanatikkuja, tortillasipsejä ja dippinä tsatsikia. Mmmmnjam.

Namuset on syöty jo aiemmin päivällä. Sikäli mikäli niitä on muistettu ostaa. Nytkään kaapissa ei ole yhtään suklaata. Ei yhtään. Täytyy siis muistaa ostaa kaupasta karkkiakin D-vitamiinin ja voin (leivänpäällislevitteen, jota voiksi kutsutaan oli se sitten mitä tahansa) lisäksi. Tummaa suklaatahan ei lasketa karkiksi, eihän? Sitä voi hyvällä omallatunnolla syödä vaikka joka päivä. Sehän on terveysruokaa.

Aamu

Pitkästä aikaa saatoin pojat koulubussille. Matkaa bussille kertyy vain parisataa metriä, osa siitä metsässä. Tietä pitkin sentään. Oli vielä ihan pimeää. Vain taskulampun pieni valo suurten kuusten keskellä. Mahtavaa.

Tuuli oli yöllä puhaltanut pellolta lunta tielle niin että ilman aurauskeppejä ei olisi arvannut mistä kohti tie kulkee. Tiedossa siis lumitöitä.

Matkalla Pienimmän hoitopaikkaan näin kolme muuta kulkijaa. Kahdenkymmenen kilometrin matkalla siis. Ihan vielä ei väenpaljous ala ahdistamaan.

Nyt takaisin töihin. Vieressä iki-iki-ihanainen Aki Sirkesalo laulaa: "Kadutko koskaan mihin kaikkeen rämään ja roskaan elämä kuluu jos ei pidä unelmistaan kii.."

Taivaita

Rakastan auringonlaskuja. Ja nousuja. Ja aurinkoa muutenkin. Valoa ja värejä.

Muutamia huikeimpia väri-ilmestyksiä syksyn ja talven ajalta.

Maistuu puulta

Meillä on puinen talo. Hirsiseinät, lautalattiat, osa katoista ja seinistäkin paneelia, keittiönkaapit, väliovet, ikkunanpuitteet luonnonväristä puuta. Onhan se toki kodikasta.

Mainitsin että makuuhuoneen katon voisi maalata ihan vaalean vaaleansiniseksi. Mies vastasi ettei aio miettiäkään tämän talon remontoimista. Ehkä kahdeksan vuoden remonttiputki on vielä muistissa. Mutta eihän maalaaminen oikeastaan ole remontoimista. Jos maalaisin seinäpaneelia vaikka sängyn takaa ihan vähän, eihän se sieltä edes näy mihinkään.

Tänään kävin paikallisessa Agrimarketissa ja siellä oli RemonttiÄssä tarjouksessa. Pakkasin purkin autoon, ajoin kotin, laitoin ruuan uuniin ja hipsin makuuhuoneeseen maalipurkin kanssa. En sitten jaksanutkaan alkaa mööbleeraamaan että olisin päässyt sängyn taakse. Maalasin makuuhuoneen paneeliseinässä olevan vinttikomeron oven valkoiseksi. Yksi maalikerros, ja ovi näyttää kuultomaalatulta. Täytyy huomenna tarkistaa miltä jälki näyttää päivänvalossa, ja maalata toinen kerros. Ja ehkä vähän seinääkin.

Kainaloinen

Meidän "pieni" hassu kissavauva Noppu. Ihan pian puoli vuotta vanha ja on jo kuin isot kissat. Melkein yhtä iso ja melkein yhtä viisas. Ei ole nirso kissa vaan syö ihan kaikkea. Ihmisten ruokia, koiranruokaa, isojen kissojen ruokia, jätteitä kompostista. Joskus jopa omaa vauvakissanruokaa. Kasvattaja sanoi että kuivaruokaa pitää olla koko ajan tarjolla, mitähän siitä olisi seurannut.

Noppunen on reippaudellaan ja rohkeudellaan valloittanut koko perheen. Isot kissat eivät enää jaksa olla niin vanhuksia. Elävä vieterilelu pistää nekin leikkimään. Koira on muuttunut kissamyönteisemmäksi ja lopettanut kaiken liikkuvan perässä säntäilemisen. Noppu kun suostuu leikkiin muutenkin. Menee koiraa kohti häntä pystyssä ja kehräten.

Noppu taitaakin pitää koiraa äitinään, asettuu sievästi kainaloon nukkumaan. Ja välillä työntää pään koiran massukarvoihin, etsii varmaan maidontuoksua. Ihania otuksia.

Rukous

Paulo Coelhon kirjasta Pyhiinvaellus. Mietittävää meille kaikille. Ihan vaikka ilman uskonnollista sävyäkin.

"Armahda niitä jotka säälivät itseään ja pitävät itseään hyvinä mutta elämän kaltoin kohtelemina, koska eivät ole mielestään ansainneet sitä mitä ovat saaneet osakseen - sillä he eivät kykene koskaan käymään hyvää taistelua. Ja sääli niitä jotka ovat julmia itseään kohtaan, näkevät omissa töissään pelkkää pahuutta ja pitävät itseään syyllisinä maailman epäoikeudenmukaisuuteen - sillä he eivät tunne sanaasi jossa sanotaan "Teidän jokainen hiuskarvannekin on laskettu."

Armahda niitä, jotka käskevät ja niitä jotka tekevät pitkää päivää ja saavat uhrauksestaan palkkioksi sunnuntain, jolloin kaikki on suljettu eikä heillä ole paikkaa minne mennä. Mutta armahda myös niitä, jotka pitävät omaa työtän pyhänä ja ylittävät oman hulluutensa rajat, velkaantuvat tai joutuvat omien veljiensä ristiinnaulitsemiksi - sillä he eivät tunne sanaasi jossa sanotaan: "Olkaa siis viisaita kuin käärmeet ja viattomia kuin kyyhkyset."

Armahda niitä jotka saattavat voittaa maailman, mutteivät käy koskaan hyvää taistelua itsensä kanssa. Armahda myös niitä, jotka ovat voittaneet hyvän taistelun itsensä kanssa, mutta ovat nyt elämän kadunkulmissa ja baareissa, koska eivät ole kyenneet voittamaan maailmaa - sillä he eivät tunne sanaasi jossa sanotaan: "Jokainen, joka kuulee nämä sanani ja tekee niiden mukaan, on kuin järkevä mies, joka rakensi talonsa kalliolle."

Armahda niitä, jotka pelkäävät tarttua kynään, siveltimeen, soittimeen tai työkaluun, koska heidän mielestään joku toinen on jo tehnyt työn heitä paremmin ja heistä tuntuu, että he eivät ole ansainneet pääsyä taiteen suureen temppeliin. Armahda varsinkin niitä, jotka ovat tarttuneet kynään, siveltimeen, soittimeen tai työkaluun, mutta ovat muuttaneet inspiraation halpahintaiseksi ajatukseksi omasta paremmuudestaan - sillä he eivät tunne sanaasi jossa sanotaan: "Kaikki kätketty on olemassa vain ilmi tuotavaksi, salassa oleva vain siksi että se tulisi julki."

Armahda niitä, jotka syövät ja juovat kyllikseen, mutta ovat onnettomia ja yksinäisiä yltäkylläisyydessään. Armahda varsinkin niitä, jotka paastoavat, arvostelevat, kieltävät, pitävät itseään pyhimyksinä ja julistavat nimeäsi toreilla - sillä he eivät tunne sanaasi jossa sanotaan: "Jos itse todistan puolestani, ei todistukseni ole pätevä."

Armahda niitä, jotka pelkäävät kuolemaa eivätkä tunnista niitä monia valtakuntia, joissa ovat jo kulkeneet, ja niitä monia kuolemia, jotka he ovat jo kuolleet, ja ovat onnettomia ajatellessaan, että jonain päivänä kaikki päättyy. Armahda varsinkin niitä, jotka tunnistavat jo monet kuolemansa ja pitävät nyt itseään kuolemattomina - sillä he eivät tunne sanaasi jossa sanotaan: "Jos ihminen ei synny uudesti, ylhäältä, hän ei pääse näkemään Jumalan valtakuntaa."

Armahda niitä, jotka sitovat itsensä rakkauden silkkinauhoin, pitävät itseään toisen ihmisen omistajina, tuntevat mustasukkaisuutta, myrkyttävät itsensä ja kiduttavat itseään, koska he eivät näe, että rakkaus on kaiken muun tavoin ailahteleva kuin tuuli. Armahda varsinkin niitä, jotka pelkäävät rakkutta kuollakseen ja hylkäävät sen jonkin suuremman, heille täysin tuntemattoman rakkauden nimissä - sillä he eivät tunne sanaasi jossa sanotaan: "Joka juo minun antamaani vettä, ei enää koskaan ole janoissaan."

Armahda niitä, jotka pelkistävät maailmankaikkeuden yhteen selitykseen, Jumalan taikajuomaan ja ihmiskunnan olentoihin joiden perustarpeet on tyydytettävä, koska he eivät ole koskaan kuuleva sfäärien soittoa. Armahda varsinkin niitä, joiden usko on sokea ja jotka muuttavat laboratorioissaan elohopean kullaksi ja elävät keskellä tarokkikorttien salaisuuksia ja pyramidien voimia käsitteleviä kirjoja - sillä he eivät tunne sanaasi jossa sanotaan: "Sallikaa lasten tulla minun luokseni, älkää estäkö heitä. Heidän kaltaistensa on Jumalan valtakunta."

Armahda niitä, jotka eivät näe muuta kuin itsensä ja joille toiset ihmiset ovat hämärää, kaukaista kulissia, kun he ajavat kadulla ohi limusiineissaan, sulkeutuvat ylimmän kerroksen ilmastoituihin työhuoneisiinsa ja kärsivät vaiti valtansa yksinäisyydessä. Armahda varsinkin niitä, jotka luopuvat kaikesta ja ovat armeliaita ja yrittävät voittaa pahan pelkän rakkauden voimalla - sillä he eivät tunne sanaasi jossa sanotaan: "Jolla ei ole rahaa, myyköön viitan päältään ja ostakoon miekan."

Armahda, Herra, meitä jotka etsimme ja uskallamme tarttua lupaamaasi miekkaan, meitä tänne maan päälle levittäytyneitä pyhiä ja syntisiä ihmisiä. Sillä me emme tunnista edes itseämme, kuvittelemme usein olevamme vaatetettuja vaikka olemme alasti, ja ajattelemme tehneemme rikoksen, vaikka olemme todellisuudessa pelastaneet toisen ihmisen hengen. Älä unohda armossasi meitä, jotka pitelemme miekkaa yhdessä enkelin käden ja paholaisen käden kanssa. Me olemme maailmassa, jatkamme elämäämme tässä maailmassa ja tarvitsemme sinua. Tarvitsemme ikuisesti sinun sanaasi jossa sanotaan: "Kun lähetin teidät matkaan ilman kukkaroa, laukkua ja jalkineita, niin puutuiko teiltä mitään? Ei mitään...""

Kaunista kylmää

Ihana kirpakka pakkaspäivä. Niin kaunista. Jos vain tarkenisi ottaa kuvia. Paljon ja ihania. Taas jälleen kerran hämmästelen värejä. Luonto osaa maalata niin kauniisti. Tämäkin harmaa utu.

Eilisessä auringonpaisteessa hanki näyttää ihan kumpuilevalta järvenpinnalta.

Kylmää. Pimeää. Ja ihan hiljaista. Ihanaa.

Kävin tarjoilemassa hevosille lämmintä vettä ja heiniä. Ensin ei ketään näkynyt, sitten metsästä alkoi kuulua ryskettä ja kohta kaksi hahmoa juoksi kohti. Tyytyväisenä jäivät kuuraparrat rouskuttelemaan eväitään. Pörröturkit.

Joskus tekee mieli heittäytyä hangelle ja vain seurata kuinka tähdet tuikkii taivaalla. Muutama minuutti universumin syleilyssä palauttaa asiat oikeisiin mittasuhteisiin. Ja on todellakin ihan hiljaista. Jostain kaukaa kuuluu koiran haukunta, ja vierellä hevoset roukuttaa heinää. Ei muuta.

Kotiin päin potkutellessa ripset jäätyy. Ja nenäkarvat. Hangella säihkyy miljardit timantit. Kunpa aina muistaisi olla kiitollinen pienistäkin asioista.

Töissä lomalla

Pitkästä aikaa työpäivä. Ihanaa vaihtelua. Pojat Miestä myöten koulussa ja päivähoidossa, Neiti vielä unillaan. Ulkona napakka pakkanen. Aurinko paistaa. Tuntuu ihan lomalta. Ja päivän työt pitäisi saada tehdyksi.

Kotona töissä oleminen on luksusta. Työmatka on tarpeeksi lyhyt. Toisaalta nenä on pidettävä ruudussa koko ajan, ettei ympärillä kummittelevat muut tekemättömät työt vie huomiota. Olisi niin paljon hommaa, mukavia juttuja myös, mutta yllättäen velvollisuudetkin alkaa tuntua houkuttelevilta.

Täytyy muistuttaa itselleen että leivän leveyden määrää loppuun asti tehdyt työt. Näin talvella kun töitä on muutenkin vähemmän, saa tosissaan patistaa itseänsä tekemään kaikki valmiiksi ennen kuin niitä kertyy taas ruuhkaksi asti. Voi kun oppisi tajuamaan sen.