Matkailua, joogaa, mansikoita, enkeleitä, luomua. Hetkiä, ajatuksia ja elämää.

tiistai 26. helmikuuta 2013

Viimeaikaisia



Sunnuntaina kuulin kirkossa soitettavan 007-tunnaria, ja kävin pyöreässä kappelissa kinkereillä. Lapsi on lasketellut lumilaudalla omalla pihalla, pakannut tavarat ensi viikon reissua varten ja saanut nuhanpoikasen. Hiiri oli tehnyt pesän laskettelumonoon. Eilen kävin hiihtämässä. Minä, joka olen hiihtänyt kouluaikojen jälkeen tasan yhden kerran ja vannonut sen olevan viimeinen. Pojat lähti mukaan, kamera ei. Hiihdettiin pitkin peltoja, käytiin lammellakin mutka, aurinko pilkisteli pilviverhon läpi. Paluumatkalla mansikkapellon laidalla umpihangessa vastaan rämpi Mies, joka oli ilmeisesti säikähtänyt ajatusta että ollaan poikien kanssa hiihtelemässä jossain näkymättömissä, hih.

Viikon viisaudet:
Hyvin alettu on puoliksi tehty. -Aristoteles
Tuhannen kilometrin taival alkaa yhdestä askeleesta. -Laotse
Jos laulamme kulkiessamme, matka sujuu helpommin. -Vergilius

1 kommentti:

Tillariina kirjoitti...

Näkyikö Bond myös? :) Palattiin näemmä takaisin harmaisiin keleihin, johan tuossa yksi päivä auringosta saikin nauttia!