Matkailua, joogaa, mansikoita, enkeleitä, luomua. Hetkiä, ajatuksia ja elämää.

perjantai 8. toukokuuta 2009

Puutarhaterapiaa


Aurikoinen alkuilta. Melkein koko perhe ihan pihalla. Lapset hyppii trampoliinillä, äiti harrastaa hyötyliikuntaa. Alkuun vähän puutarhakalusteiden roudaamista kesäasemiin. Puutarhakierros. Pari voikukkaa täytyy nyhtäistä pois tulevan perennapenkin paikalta. Pian otetaan järeämmät aseet käyttöön. Pala maata kerrallaan lapiolla ympäri, pois kaikki juurakot. Nokkosta, juolavehnää, voikukkaa, leinikkiä. Vaahteranpoikasia..

Mikä nautinto onkaan työntää kädet ihanaan, muhevaan, muruiseen multaan. Ja matoja, niitä on varmasti satoja..

Aikaa kuluu. Lapset on siirtyneet sisähommiin. Aurinko menee välillä pilveen. Takkia ja aurinkolaseja täytyy veivata vuoroin päälle ja pois. Kunnes sormet on niin mustat ettei niillä ilikiä enää koskea kuin lapioon. Lapset käy välillä tarkistamassa mikä on meininki. Nälkäkin niillä jo meinaa olla. Ei malttais vielä lopettaa tonkimista. Valitus yltyy niin että pakko on pyörähtää sisällä. Pestä kädet, se mikä lähtee.. Pikainen puuronkeitto, vähän pöperöä omaankin naamaan. Ja ei kun takaisin pihalle.

Illan mittaan muutaman neliön ala muuttuu oivaksi kodiksi kukkasille. Vielä nurkan takaa pari muovikassillista niitä entiseltä pihalta tuotuja taimia. Löytyy lemmikkiä, jättipoimulehteä, rönsyansikkaa ja kevätkaihonkukkaa. Kaksi ensimmäistä lajia pääsee tähän vastamuokattuun penkkiin, ansikka ja kaihonkukka viedään vähän katveisempaan paikkaan. Muutaman vatunjuurakon sieltäkin joutuu ensin kaivamaan pois.


Kamera on piiloutunut jonnekin, toivottavasti ei kuitenkaan jäänyt yöksi ulos.. Niinpä kuvat on edelliskesiltä sieltä entisestä pihasta.

(Myöskin tuon "Kotona taas" -postauksen kuvat oli sieltä entiseltä pihalta, vappuloman pihansiivousrupeaman jäljiltä otettuja)

2 kommenttia:

*Katinkainen* kirjoitti...

Nyt vasta maltoin tänne
ajankanssa visiitille...
Oletko laittanut jo kortteja eteenpäin lähetettäviksi!?
Entäpä onko napeille sopivaa kohdetta löytynyt!?
Mukava kuulla,että puketti oli mieluisa!!!=O)

Minäkin yhtenä iltana vähän möyrysin kitkemishommissa ja sain heti kinttuni kankeiksi ja selkäni kolottelevaiseksi!!!KÄÄK!!!
Josko sitä huomenissa uudemman kerran lähtisi puskiin kurkkimaan uusia tulokkaita ja vanhoja sitkeitä tuttuja riuhtomaan=rikkaruhoja,niitä aina vain piisaa vuodesta toiseen!!!=O)Kevätkaihonkukka se minunkin penkistäni nousee...
Särkyneensydämen joudun väljemmille vesille siirtämään-on kasvanut jo melko moiseksi puskaksi!!
Puutarhaintoilua sinulle toivottelen!!
On se mahtavaa,kun on taas kevät ja lämpö alkaa meitä urakalla hellimään!!!

Vianna kirjoitti...

Hei Katinkainen! Kortteja olen jo laittanut eteenpäin, yhden itsellenikin ettei kaikki lähde käsistä! Napit ja nauhat muhii mielen pohjalla, nyt on niin paljon touhua pihamaalla että muut värkkäilyt saapi odottaa vähintäänkin sadepäivää..