Matkailua, joogaa, mansikoita, enkeleitä, luomua. Hetkiä, ajatuksia ja elämää.

sunnuntai 17. toukokuuta 2009

Häivähdys kesän tuoksua

Istun tässä pihalla, rappusilla. Meidän netti väittää ettei signaali yllä kunnolla tänne, höh. Antennihan on ihan tuossa vieressä katolla, eikä sisäyksikön ja koneen välissäkään ole kuin pari hirsiseinää.. Tuuleskelee edelleen, ei kovin kovaa mutta kylmästi.

Koiran kanssa aamupihailulla käydessä tarettiin vähän jo testata ruohonleikkuria. Meillä ei koskaan ole ollut bensakäyttöistä leikkuria - uups, paitsi nyt kun syksyllä hankittiin päältäajettava leikkuri muttei sillä vielä kertaakaan ole leikattu nurmikkoa, niinpä meidän kesä ei tuoksu bensansekaiselle ruoholle vaan ihan pelkästään vihreälle. Edellisellä pihalla oli käytössä sähkökone ja sitten hankittiin sille kaveriksi ihana, nostalginen kelaleikkuri. Sillä on kiva lastenkin leikata nurmikkoa. Nyt ei ollutkaan kisailua kuka saa pukata.. Sen verran oli voikukanlehdet jo kasvaneet, että himpun verran vihreän tuoksua jäi hetkeksi maisemaan leijailemaan.


Eilinen päivä meni ihan pihalla. Kesätuoksua tehtiin kuivattamalla monta koneellista pyykkiä ulkona. Siihen olikin oikein hyvät olosuhteet, vähän lämmintä ja tuulista. Vielä jäi kasa pyyhkeitä ja tyynyjä täksi päiväksi pestäväksi. Pyykitkään meillä ei tuoksu millekään pesuaineelle, pelkästään puhtaalle, ulkonakuivatulle.

Ja kohta saadaan nuuskutella tätä tuoksua..

5 kommenttia:

Hallatar kirjoitti...

Ulkoilmassa kuivuneet pyykit tuoksuvat taivaalliselle. =)

Ella kirjoitti...

Mikä on tämä tuoksu? En itse ole puutarhuri, vaikka sen jo varmasti tiesitkin. Mepäs ei täällä olla mitään pihahommia jaksettu, ihan vaan lokoiltuulkona ja kävelty. En tiedä mitä se isäntä tekee, ei täällä käy kun kerran päivässä. Ikävä kotia, mutta pärjäillään. <3

Maria kirjoitti...

Ihanan raikas ulkoilman ja keväisen ruohon tuoksu välittyy kuvistasi melkein tänne asti. Kiva tuo kelaleikkuri, saavat lapsetkin leikata ruohoa! Blogissani on muuten sinulle pikku juttu, kipaise noutamassa kun ehdit!

Mari kirjoitti...

Ihanaa vihreää sävyä. Kesä on niiiiin mahtavaa aikaa. On muuten suloinen ruohonleikkaaja;)

Piitis kirjoitti...

Ulkona kuivattu pyykki, aaah..ihana tuoksu.
Söpö ruohonleikkaaja työssään:)))
Tärkeä tehtävä!!

^_^Piitis