Matkailua, joogaa, mansikoita, enkeleitä, luomua. Hetkiä, ajatuksia ja elämää.

maanantai 16. helmikuuta 2009

Onnenpäivä


Aikainen herätys ja reippaana jo aamusta asti. Pienimmän kanssa huhkittiin pitkään, raivattiin muuttolaatikoita pois alakerrasta. Monet laatikoista oli jo valmiiksi puolityhjiä. Voiton puolella jo ollaan. Tuli niin hyvä olo kun saatiin jotain näkyvää aikaiseksi.

Kirpakkaa pakkaskeliä ja talvista auringonpaistetta. Aurinko lämmittää jo oikeasti, varjon puolella pakkasta oli yli kymmenen astetta enemmän kuin auringossa. Kevättä kohti mennään, hitaasti mutta varmasti.

Kuurankukkia vanhan pirtin ikkunassa. Laskevan auringon värejä.


Ja päivän paras: kuuntelin vahingossa radiota juuri kun sieltä sattui tulemaan Mysteriet. "Sä lentelet kai jossain linnunradan tuolla puolen..." Video on sopivan mysteerinen..



Jotain ikävääkin sattui, mutta sitähän ei tarvitse mainita. Auto hyytyi sata metriä ennen kotipihaa. Kissa söi villapaitaan ison reiän. Ihanasta tuikkulasista lohkesi reunasta pala pois (mutta onneksi sen voi käyttää mosaiikkitöihin, jos vaikka joskus sellaiseen innostun..).

Nyt leivinuunissa rätisee tuli, ja iltapalaksi saadaan vastapaistettua pullaa.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kuulostipa päiväsi samanlaiselta kuin minunkin päiväni. Uunin lämmitystä ja pullan paistamista täälläkin. Ja pakkasta, ihan riittämiin. Onneksi myös aurigon paistetta. Harmi vain, että vauvelin kanssa ei sitten millään voitu mennä ulos, kun pakkasta oli liikaa. Tervehtien Hanski :)

Vianna kirjoitti...

Kylmänä päivänä kaikkein parasta on lämmin uuninkylki ja vastaleivottu pulla. Toivottavasti pian lauhtuu sen verran että pääsette vauvelinkin kanssa tutustumaan ulkoilmaan.