Jouluna

Jouluna oltiin kaikki koolla. Oli kauniita taivaita, lumihommia, hämäriä hetkiä. Tehtiin jouluruokia, palapelejä, legoluomuksia. Saunottiin, ulkoiltiin, kyläiltiin, pelailtiin. Juteltiin ja naurettiin. Kissoilla oli yksi uusi kissakaveri, kaksi uutta ihmiskaveria, ja monta syliä mihin käpertyä. Lahjoja vaihdeltiin hyvin maltilisesti jos ollenkaan. Ei ollut joulukuusta eikä juuri koristeitakaan, yksi amaryllis joulukukkana. Juuri sopiva joulu, jäi paljon kauniita muistoja. Nyt lapsukaiset on palailleet koteihinsa, totutellaan taas hiljaiseloon. Mukavaa loppuvuotta jokaiselle! ♥

Otetaan rennosti

Nuo mun pienet kissanpojat, pikku söpöhöpönassukat on kyllä niin suuria opettajia. Olen saanut monta oppituntia elämästä nauttimisesta, hetkessä elämisestä, leikkimisen tärkeydestä, sekä sen ottamisesta mikä itselle kuuluu. Hieman hankalaa saada vilkasta pentua olemaan paikoillaan kuvien ottamista varten tässä hämäryydessä. Toinen on rauhallisempi mutta niin musta ettei valo siksi riitä. Molemmilla on vähän murkkuikää, joten välillä on rankkaa ja rasittavaa itse kullakin, mutta eiköhän se tästä. Kunhan pojat vielä vähän kasvaa niin ne killistetään tässä talven aikana, pääsevät sitten keväällä nuuskimaan ulkoilmaa ilman että täytyy lähteä koko naapuruston tyttökissoja treffailemaan.

Joskus tässä aikaa sitten oli huikeita aurinkoisia pakkaspäiviä, pakkanen ei mihinkään ole hävinnyt, auringonpaiste vähän, tai ehkä se on ollut näkyvillä enimmäkseen silloin kun olen murmuttanut sisätiloissa. Kolme joogatuntia jäljellä ennen joulutaukoa, plus yksi jonka lupasin etänä pitää lahjaksi mun ihanille oppilaille. Kahvilahommaa sovittuna kolmelle päivälle (tilanne voi muuttua), joista kaksi joulukonsertin kahvitusta. Lisäksi kokeillaan lähteekö ajatus kahvilan neulenurkkauksesta ottamaan tuulta allensa, eli sitä mahdollisesti yhtenä iltana. Varasin myyntipöydän joulumessujen kirppikseltä, ja olis muutakin ylimääräistä laitettavaksi myyntiin toriin jos vain saisi aikaiseksi. Esim. tassuamme saa lähteä, ei sille oikeesti ole tilaa eikä käyttöä täällä. Kalenterissa on myös kovasti odotettu ystävien tapaaminen. Lapsia tulossa joulukylään en vielä tarkalleen tiedä milloin, ja yksi Kainuun prikaatista kotiutuja. Eiköhän tässä viikko ja parikin vierähdä näissä merkeissä ihan mukavasti ja sukkelasti. Kivaa joulun odottelua itse kullekin!

Pakkaspäiviä ja puuhia

Muutama päivä yksin kotona enkä ole lähtenyt hankeen kahlaamaan hakemaan uuniin puita. Pitkävartiset lämpimät kengät olis täällä tarpeen, enää en edes pääse kiertämään vakiolenkkiä kun lumi on tuiskuttanut osan matkasta läpipääsemättömäksi. Lumikengät auttais asiaa, ne on kuulemma leikkimökissä, ja sinne päästäkseen pitäis olla vähintään ne pitkävartiset kengät. Haluaisin myös purkaa trampoliinista maton talveksi pois, aika lailla venyttää jousia tuo lumikuorma. No mutta ehkä joku päivä lauhtuu niin ettei hangessa kahlailu kengät täynnä lunta haittaa. Tai eihän se lumi pelkästään kenkiin mene vaan kiipeilee myös toppahousujen alla kohti polvia. Onneksi on löytynyt myös sisähommia ja jopa sellaisia mitä huvittaa tehdä, joitakin oikein kovinkin. Yläkerrassa siivousraivaus on edennyt ihan pikkuaskeleen. Mietin että sellaisen ammattijärjestelijän palkkaus ei ehkä oliskaan hukkaan heitetty satsaus.. Ehkäpä joskus. Mulle ilmestyi yhtäkkiä taas uusi tilausvillapusero, ja löysin itsellekin kivan mallin jota ehkä joskus tulevaisuudessa alkaisin tekemään. Tänä vuonna en todellakaan ehtinyt mukaan joulukalenterisukkien neulontaan, eikä se haittaa, villasukkia on tarpeeksi, yhdet juuri annoin ystävällekin kun hänellä oli sellaisille tarve. Lattialla lojuu palapeli numero 2, toinen kissoista on harvinaisen kiinnostunut palapelin paloista eli vähän on taiteilemista senkin tekeminen. Plus tämä ikuinen hämärä haittaa tietty siinä hommassa kans. Tein pari joogavideota, ja suunnittelen pitkästä aikaa live-etäjoogatunnin pitämistä vielä ennen joulua. Valokuvaus on vähän jäissä sekin, huonon kameran ja hämärien olosuhteiden takia. Olen vähän yrittänyt panostaa firman somenäkyvyyteen, toivottavasti se tuottaa edes vähän iloa, seuraajille edes. Kissanpentujen kanssa olis kiva viettää vieläkin enemmän aikaa, leikittää ja juoksuttaa niitä ja kuviakin niistä olis kiva saada kun ovat vielä melkein pentuja molemmat, mutta voihan pimeys.. Ja iltaisin täytyy lukea kirjoja pitkälle yli puolenyön, taas hain kirjastosta ison pinon joululomaa ajatellen. Tällä viikolla olin kolmena päivänä kahvilahommissa, ens viikolla toivon mukaan on vain yks päivä moista. Ja joogaryhmätkin pyörii vielä pari viikkoa, että eipä tässä aikaa oikein mihinkään ylimääräiseen juuri jää. Nyt lähen käynnistämään videon etäjoogalaisille ja ehkä itekin joogaan mukana, kroppa selkeästi kaipaa liikuttelua.

Elämä on

Oli aikoja kun meidänkin kodin räystäiltä roikkui jouluvalonauhoja (joo tiedän että olisi korrektia puhua kausivaloista). Sisällä talossa oli vilskettä ja vilinää, lämpöä, läheisyyttä, monenlaisia ääniä: naurua, kinastelua, komenteluakin. Oli myös kiirettä ja stressiä, pieniä ja isoja murheita, haasteita, kodikasta kaaosta. Ja luulen että vähintäänkin yhtä paljon iloa, yhdessäoloa, välittämistä. Mutta luonnonlakihan on että asiat muuttuu, elämä tapahtuu, lapset kasvaa ja muuttaa omilleen, vanhemmat (tässä tapauksessa) eroaa, eläimistä luovutaan ja uusia otetaan. Kaaos on lähes ennallaan, paitsi sekään ei ole enää kodikasta. Nyt kaikki on aika väritöntä ja haaleaa. Onneksi on tuo kissojen seuraava sukupolvi, pari sydänystävää, mielekäs työ, ja lasten kanssa hyvät välit. Poikasen asepalvelus päättyy parin viikon päästä, siinä on taas molemmille uutta opeteltavaa kun asutaan saman katon alla 24/7. Vaikka ei hänkään kuulemma enää kauaa aio kotona notkua. Eli tosiaan on taas mahdollisuus itsetutkiskeluun ja sisäänpäin kääntymiseen. Ehkä kaipaisin jo jotain uutta mukavaa, pientä piristystä elämän tähän vaiheeseen.

Normimarrasta

Kissanpojat kasvaa ja ystävystyy, valo se vaan vähenee, aika matelee hohhoijaa, lunta satelee koko ajan lisää. Olisin mielelläni ottanut koko loppuvuodeksi sen lokakuun lopun kuuraisen maan ja auringonpilkahdukset, vaan ihanhan se marras sieltä tuli ja onneksi lumen kanssa, sillä oliskin ollut vielä pimeämpi ilman, kuten niinä parina lumettomana päivänä ehdittiin huomata. Tosin sitä aurinkoa jo vähän kaipailen, muutamana päivänä pilviverho onkin aavistuksen raottunut ja sinitaivas pilkistänyt, mutta varsinaiset auringonsäteet on jääneet piiloon lymyämään. Töitäkin on nyt ollut vähän vähemmän, jopa pari vapaapäivää per viikko plus se kahden päivän sairausloma toissaviikolla. Saa nähdä miten jatkossa, ens viikolla aukeaa taas joulukahvila ja mua tarvitaan heti avajaisviikolla ainakin kahdeksi päiväksi. Joogaohjauksia jäljellä vielä neljä viikkoa ja sen jälkeen mahdollinen yksi kahvilaviikko, aatonaattona viimeinen aukiolopäivä ja oisko sitten viimeistään jo taas lomalomaloma. Lapsia tulee x määrä kyläilemään jouluksi, kiva viettää taas perheaikaa vaikka kyllä oikeesti kaipaan myös ihan vaan yksinoloa. Eikä mitään hömppää ja hössötystä kiitos, hyvä ruoka ja yhdessäolo riittää vallan hyvin.

Mystiset kivipallerot

 

 

Ja takaisin muihin aiheisiin: Ei niin kovin kaukan pyramidilaaksosta on löytynyt puronuomasta jänniä kivipalloja. Käytiin päiväretkellä pallopuistossa, jonne mentiin hassusti asutuksen läpi melkein pihojen poikki. Näille ei ole löytynyt selitystä miten ovat syntyneet ja miksi ne on tolleen ripoteltuna pitkin matkaa. Kun vasta jälkeenpäin katoin instasta muiden ottamia kuvia samasta paikasta (löytyy nimellä Kamene kugle) niin niissä näkyi vielä isompi kivipallo, eli ois sittenkin pitänyt seurailla uomaa vielä pitemmälle todennäköisesti ylöspäin, koska näytti että kivien koko pienenee virtaa alaspäin mentäessä. Oli tosi kiva retkipaikka, oli pöytiä ja katoksia eväiden syöntiä varten, hyvät roskikset ja jopa ulkotakka ruuanlaittoa varten (niitä oli Bosniassa paljon), ja lähimmän talon piharakennuksessa vessa jota vierailijat sai käyttää. Samanlaisilla palleroilla me on aikoinaan vierailtu Uudessa-Seelannissa, Moeraki boulders.

Nurjemmat puolet

Kun vanhan kissan käytös muuttuu, ruokaa jää syömättä tai kissa juo vettä enemmän kuin ennen, niin siihen pitää reagoida nopeasti. Perjantai-iltana Nooa ei syönyt ruokaansa, ja lauantaina aamulla huomasin että toinen korva oli lurpallaan. Ja kun laitoin kissoille aamuruuat niin Nooa kirjaimellisesti hoiperteli kohti keittiötä. Siis oikeesti näytti siltä että takajalat pettää alta. Soitin heti eläinlääkäripäivystykseen - Kuopioon, pyhäpäivänä - ja saatiin käsky saapua pikaisesti paikalle tarkistuttamaan mistä moinen johtuu. Siellä kuluikin monta tuntia ja lopulta selvisi että ongelma on sisäkorvassa ja sieltä vaikuttaa tasapainoon. Päätettin aloittaa oireidenmukainen hoito, joka ei kuitenkaan suurella todennäköisyydellä pelkästään auttaisi, mutta jatkotoimenpiteitä mietittäisiin kunhan näkee miten hoito puree. Saatiin mukaan kassillinen lääkkeitä, iso lasku, ja kehotus ottaa arkena uudelleen yhteyttä. Hoidon pitäisi alkaa vaikuttaa parissa päivässä, tai ellei niin.. No, kävi se niin-vaihtoehto, eli viikonlopun yli Nooa sinnitteli kipulääkkeiden ja antibioottien voimin, ruokahalu ei kuitenkaan palannut eikä muutenkaan kunto kohentunut, joten maanantaina vein Nooan omalle eläinlääkärille viimeiselle matkalleen. Vaikka tässä vuosien varrella on ollut vaikeita luopumisia niin kissoista, koirista kuin kanoistakin, niin jotenkin tällä kertaa otti erityisen koville. Nooa oli mun tärkee terapiakissa. Kun Nooa kesällä jäi ainoaksi kissaksi niin tuli vähän hätä että kohta sylinlämmittäjät loppuu kokonaan.. Ajattelin että toinen nooanlainen olisi huippujuttu, ja aloin varovasti etsiskelemään itämaisia kissanpentuja. Vaikka toisaalta en halua tukea kissanpentujen teettämistä kun kissoja muutenkin on niin paljon ilman kotia, niin siltikin sain itseni lopulta ylipuhuttua varaamaan uuden rotukissanpennun. Ja silloin mulla oli jo Totoro, eli tiesin että taas tulee olemaan kolme kissaa. Ja kun sitten joskus Nooasta aika jättää niin jää vielä kaksi nuorta kissaa, jotka toivon mukaan elävät yhdessä pitkään ja onnellisina. No enpä arvannut että se ihan näin pian tapahtuisi, mutta oon kuitenkin tosi iloinen että valkoinen balineesivauva Neo ehti kotiutua ja tutustua kunnolla Totoron kanssa ennenku jäivät kahdestaan. Nyt pojat ovat kuin kunnon veljekset konsanaan, leikkiä ja nahistelua riittää.

Olin niin sumussa tuosta Nooan äkillisestä lopettamisesta ja ajattelin että mun päänsärky johtuu siitä, mutta saattoikin johtua alkavasta flunssasta. Alkuviikon kävin vielä normaalisti töissä kun olo ei tuntunut sairaalta, tänään onkin kunnon nuha ja pää täynnä räkää, eli piti jo hakea saikkua. Loppuviikon joogatunnit on siis peruttu, samoin mun itselle pitkästä aikaa varaama hemmotteluhieronta, sekä lauantaille suunniteltu tapaaminen ystävien kanssa. Odotettiin kaikki sitä taikapäivän tapaamista niiiiin kovasti, mutta näillehän ei voi mitään. Muistan joskus viime viikolla miettineeni että miksi mikään ei tunnu miltään ja ehkä salaa toivoin että tapahtuis edes jotain että tilanne muuttuis. No jaa, sitä saa mitä tilaa.. Nyt jatkoa ajatellen toivon kauneutta, rauhaa ja auringonpilkahduksia, valoa ja rakkautta ♥♥

Pyramidin päällä istuskelemassa

Bosnian pyramidit oli oikeestaan se syy minkä takia reissuun alun perin halusinkin, kaikki muut kohteet vaan sattui olemaan sopivasti lähellä. Monta vuotta sitten törmäsin tähän videoon ja se siitä asti mulla on ollut halu käydä paikan päällä. Ja onneksi löytyy yhtä ennakkoluulottomia ystäviä joita kans kiehtoo tämmöset selvittämättömät mysteerit, niin eipä ollut yhtään hankalaa houkutella heitä mukaan.

En yhtään ihmettele että nämä pyramidit on olleet löytymättä vuosituhansia, Bosniassa ajellessa tuntui että melkein joka toinen vuorennyppylä olisi voinut olla pyramidi. Visokosta on siis löytynyt useampikin pyramidi, sekä tunneliverkosto joka todennäköisesti johtaa suurimman pyramidin alle. Tunnelissa vierailtiin monta kertaa, ensin tuloiltana opastetulla kierroksella ja sitten aina aamuin ja illoin meditoimassa. Auringonpyramidin päälle pääsee autolla lähes huipulle ja loppumatkan kiiveten. Vietettiin yks ihana iltapäivä istuskellen pyramidin päällä ja katsellen miten sumu hiljalleen hälveni laaksosta. Bosniassa pitää olla varovainen ettei lähde rämpiään minne sattuu pitkin metsiä, siellä kun voi vielä olla sodan jäljiltä miinoja. Kuun pyramidilla ei käyty sen takia kun sinne johtavan tien varrella niitä kuuleman mukaan on.

Toinen päivä Plitvicessä

Oltiin etukäteen viisaita ja ostettiin kansallispuistoon kahden päivän lippu. Toisena päivänä ei enää satanut yhtään, eli oli paljon kivempi kuljeskella reiteillä ja pysähdellä kameran kanssa. Pipo ja lapaset oli kyllä tarpeen, lämpöä alimmillaan ehkä neljä astetta. Jossain vaiheessa päivää pilvipeite alkoi repeillä ja nähtiin veden ja ruskan värit myös auringossa. Vesiputouksia oli vähemmän kuin edellisen päivän reitillä, sen sijaan metsää oli enemmän. Noin puolet matkasta kuljettiin puiden suojassa rantaa pitkin, ja lopussa käveltiin vielä pitkä pätkä ihanan metsän läpi.

Nyt kun siirsin kuvia kamerasta tietokoneelle, niin tuli ilmoitus että tila alkaa olla täynnä.. Eli jäi ne lopun metsäkuvat (tuota varvaspuuta lukuunottamatta) vielä siirtämättä, ja pitää nyt miettiä mitä turhaa koneelta poistan että saan loput reissu- ja muutkin kuvat mahtumaan koneelle..

Sadepäivä vesiputouspuistossa

Plitvicen kansallispuisto oli jo kauan sitten päätetty ehdoton käyntikohde, liputkin ostettiin jo alkukesällä. Yön aikana sää muuttui edellisen päivän lähes helteisestä aurinkonpaisteesta viileäksi vesisateeksi. Lämpötila oli alle kymmenen astetta ja vettä tosiaan tuli koko päivän ihan maahan asti. Onneksi oli kunnon vaelluskengät ja vedenpitävä takki vielä kertakäyttösadetakilla kuorrutettuna, kamerakin muovipussissa. Sade ei yhtään himmentänyt kokemusta, värit loisti kirkkaina, aavistus ruskaa jo puissa ja vesi niin turkoosia että melkein silmiin sattui. Jotenkin pääosassa ei ehkä olleetkaan kaikki ne kymmenet vesiputoukset vaan värien kauneus. Järvillä kiertävät puupolut oli tosi hienot vaan leveyttä niissä olis kyllä saanut olla enemmän, varsinkin kun kaikilla vastaantulijoilla oli sateenvarjot. Reitin kiertämiseen kaikkine kuvaustaukoineen meni muutama tunti, ja loppuajasta hihan- ja kengänsuut ja takinkaulus alkoi kivasti hörppiä vettä. Mun sormet oli lopussa niin märät ettei kännykänruutukaan enää totellut kosketusta. Majoituspaikassa oli onneksi hyvä lämmitys ja kylppärissä vieläpä kuivauspatteri, joten yön aikana kaikki vaatteet kenkiä myöten kerkesi kuivua seuraavan päivän retkeä varten.