Muutama päivä yksin kotona enkä ole lähtenyt hankeen kahlaamaan hakemaan uuniin puita. Pitkävartiset lämpimät kengät olis täällä tarpeen, enää en edes pääse kiertämään vakiolenkkiä kun lumi on tuiskuttanut osan matkasta läpipääsemättömäksi. Lumikengät auttais asiaa, ne on kuulemma leikkimökissä, ja sinne päästäkseen pitäis olla vähintään ne pitkävartiset kengät. Haluaisin myös purkaa trampoliinista maton talveksi pois, aika lailla venyttää jousia tuo lumikuorma. No mutta ehkä joku päivä lauhtuu niin ettei hangessa kahlailu kengät täynnä lunta haittaa. Tai eihän se lumi pelkästään kenkiin mene vaan kiipeilee myös toppahousujen alla kohti polvia. Onneksi on löytynyt myös sisähommia ja jopa sellaisia mitä huvittaa tehdä, joitakin oikein kovinkin. Yläkerrassa siivousraivaus on edennyt ihan pikkuaskeleen. Mietin että sellaisen ammattijärjestelijän palkkaus ei ehkä oliskaan hukkaan heitetty satsaus.. Ehkäpä joskus. Mulle ilmestyi yhtäkkiä taas uusi tilausvillapusero, ja löysin itsellekin kivan mallin jota ehkä joskus tulevaisuudessa alkaisin tekemään. Tänä vuonna en todellakaan ehtinyt mukaan joulukalenterisukkien neulontaan, eikä se haittaa, villasukkia on tarpeeksi, yhdet juuri annoin ystävällekin kun hänellä oli sellaisille tarve. Lattialla lojuu palapeli numero 2, toinen kissoista on harvinaisen kiinnostunut palapelin paloista eli vähän on taiteilemista senkin tekeminen. Plus tämä ikuinen hämärä haittaa tietty siinä hommassa kans. Tein pari joogavideota, ja suunnittelen pitkästä aikaa live-etäjoogatunnin pitämistä vielä ennen joulua. Valokuvaus on vähän jäissä sekin, huonon kameran ja hämärien olosuhteiden takia. Olen vähän yrittänyt panostaa firman somenäkyvyyteen, toivottavasti se tuottaa edes vähän iloa, seuraajille edes. Kissanpentujen kanssa olis kiva viettää vieläkin enemmän aikaa, leikittää ja juoksuttaa niitä ja kuviakin niistä olis kiva saada kun ovat vielä melkein pentuja molemmat, mutta voihan pimeys.. Ja iltaisin täytyy lukea kirjoja pitkälle yli puolenyön, taas hain kirjastosta ison pinon joululomaa ajatellen. Tällä viikolla olin kolmena päivänä kahvilahommissa, ens viikolla toivon mukaan on vain yks päivä moista. Ja joogaryhmätkin pyörii vielä pari viikkoa, että eipä tässä aikaa oikein mihinkään ylimääräiseen juuri jää. Nyt lähen käynnistämään videon etäjoogalaisille ja ehkä itekin joogaan mukana, kroppa selkeästi kaipaa liikuttelua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti