Oli aikoja kun meidänkin kodin räystäiltä roikkui jouluvalonauhoja (joo tiedän että olisi korrektia puhua kausivaloista). Sisällä talossa oli vilskettä ja vilinää, lämpöä, läheisyyttä, monenlaisia ääniä: naurua, kinastelua, komenteluakin. Oli myös kiirettä ja stressiä, pieniä ja isoja murheita, haasteita, kodikasta kaaosta. Ja luulen että vähintäänkin yhtä paljon iloa, yhdessäoloa, välittämistä. Mutta luonnonlakihan on että asiat muuttuu, elämä tapahtuu, lapset kasvaa ja muuttaa omilleen, vanhemmat (tässä tapauksessa) eroaa, eläimistä luovutaan ja uusia otetaan. Kaaos on lähes ennallaan, paitsi sekään ei ole enää kodikasta. Nyt kaikki on aika väritöntä ja haaleaa. Onneksi on tuo kissojen seuraava sukupolvi, pari sydänystävää, mielekäs työ, ja lasten kanssa hyvät välit. Poikasen asepalvelus päättyy parin viikon päästä, siinä on taas molemmille uutta opeteltavaa kun asutaan saman katon alla 24/7. Vaikka ei hänkään kuulemma enää kauaa aio kotona notkua. Eli tosiaan on taas mahdollisuus itsetutkiskeluun ja sisäänpäin kääntymiseen. Ehkä kaipaisin jo jotain uutta mukavaa, pientä piristystä elämän tähän vaiheeseen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti