Matkailua, joogaa, mansikoita, enkeleitä, luomua. Hetkiä, ajatuksia ja elämää.

tiistai 31. lokakuuta 2023

Sadepäivä vesiputouspuistossa









Plitvicen kansallispuisto oli jo kauan sitten päätetty ehdoton käyntikohde, liputkin ostettiin jo alkukesällä. Yön aikana sää muuttui edellisen päivän lähes helteisestä aurinkonpaisteesta viileäksi vesisateeksi. Lämpötila oli alle kymmenen astetta ja vettä tosiaan tuli koko päivän ihan maahan asti. Onneksi oli kunnon vaelluskengät ja vedenpitävä takki vielä kertakäyttösadetakilla kuorrutettuna, kamerakin muovipussissa. Sade ei yhtään himmentänyt kokemusta, värit loisti kirkkaina, aavistus ruskaa jo puissa ja vesi niin turkoosia että melkein silmiin sattui. Jotenkin pääosassa ei ehkä olleetkaan kaikki ne kymmenet vesiputoukset vaan värien kauneus. Järvillä kiertävät puupolut oli tosi hienot vaan leveyttä niissä olis kyllä saanut olla enemmän, varsinkin kun kaikilla vastaantulijoilla oli sateenvarjot. Reitin kiertämiseen kaikkine kuvaustaukoineen meni muutama tunti, ja loppuajasta hihan- ja kengänsuut ja takinkaulus alkoi kivasti hörppiä vettä. Mun sormet oli lopussa niin märät ettei kännykänruutukaan enää totellut kosketusta. Majoituspaikassa oli onneksi hyvä lämmitys ja kylppärissä vieläpä kuivauspatteri, joten yön aikana kaikki vaatteet kenkiä myöten kerkesi kuivua seuraavan päivän retkeä varten.

Ei kommentteja: