Matkailua, joogaa, mansikoita, enkeleitä, luomua. Hetkiä, ajatuksia ja elämää.

perjantai 14. lokakuuta 2016

Kasvukausi 2016


Kiitos juttuvinkistä, Sirkku!

Tehdäänpäs pikku katselmus kuluneeseen kasvukauteen nyt kun lähes koko sato (vielä muutama punajuuri, nauris ja lehtikaali on pellossa uhmaamassa pakkasia) on saatu korjattua talven varalle ja tarhurin on aika vetää vähän henkeä.


Mitäs meillä tänä vuonna kasvoi?

Marjoja ja hedelmiä kuten ennenkin. Myyntiin asti mansikkaa ja vadelmaa. Itelle saatiin muutama maistelumarja pensasmustikkaa, karviaisia ja vaaleanpunaisia herukoita. Näiden pellolla kasvavien lisäksi pihalta löytyy kaikkia muitakin herukoita (puna-, musta-, valko- ja viher-) sekä mesimarjoja, ne ei kuitenkaan ole luomuvalvonnan piirissä, eikä näinollen myöskään myynnissä. Omppupuista pari lajiketta teki hedelmää, samoin yksi päärynäpuu. Kunnon satoa saadaan odotella vielä muutama vuosi. Viiniköynnöksistä suurin osa on hengissä, kukkia ja marjoja odotellaan saataviksi tulevina vuosina. Kuten myös luumuja ja kirsikoita.


Perunaa ja vihanneksia. Pottua kolmea eri lajiketta, yhteensä varmaan noin parikymmentä aaria. Porkkanaa kymmenisen aaria, varhaisempaa ja myöhäisempää lajiketta, jotka kuitenkin molemmat olivat yhtä hidaskasvuisia ja myöhäisiä, ja jäivät harmittavan pienikokoisiksi verrattuna edellisiin vuosiin. Myyntiin asti vielä sipulia, ja omiksi tarpeiksi palsternakkaa, naurista, punajuurta, hernettä, kesäkurpitsaa, kurpitsoita, vähän lehtikaalia, pinaattia ja tilliä, yksi avomaankurkkutaimi. Kukkapenkissä oreganoa. Yritettiin kasvattaa myös maissia sekä kyssäkaalia. Viime talvi vei syksyllä istutetut valkosipulit.

Lisäksi pinta-alallisesti suurimmat tuotteet, eli ohraa myytäväksi luomukanalaan, ja viherlannoituksena apilanurmea, joka meni rehuksi emolehmille.


Eli aikalailla sitä samaa mitä edellisinäkin vuosina. Ensi vuodeksi on suunnitelmissa vaikka ja mitä, saapa nähä miten käy sitten kun aika koittaa..

3 kommenttia:

Huopalintu kirjoitti...

Paljon on varmasti työtä kun noin monenlaista viljelette.

Olisiko sinulla hyviä vinkkejä kasvisten käyttöön ruuanlaitossa. Yritän vähän petrata vihannesten, juuresten ym. kasvisten käytön suhteen, kun ruuanlaitto ei hirveästi yleensä kiinnosta ja olen muutenkin huono syömään (herkut kyllä maistuisi :) Vihersmoothiet voisi olla sellainen juttu, mihin pitäisi perehtyä ja juuressipsejäkin kokeilla. Oletko sinä tehnyt niitä? Tein lehtikaalista eilen sipsejä, niistä tuli muuten hyviä, mutta sujautin vähän liikaa suolaa. Lehtikaali on muuten liian sitkeää, enkä keksi järkevää käyttöä sille, vaikka onkin terveellinen.

Mukavaa viikonloppua :)

Anneli A kirjoitti...

Hyvää satoa olette saaneet. On se hienoa kun omilta mailta saa niin paljon tuotteita ruokapöytään. - Mukavaa viikonloppua!

Vianna kirjoitti...

Kiitoskiitos! Kyllä työtä riittää, juu, mutta onpa tätä lomaakin sitten vastapainoksi ihan tarpeeksi :o)

Mistäs ens kerralla juttu tehtäis..?