Matkailua, joogaa, mansikoita, enkeleitä, luomua. Hetkiä, ajatuksia ja elämää.

maanantai 19. tammikuuta 2015

Tee se!



Ajattele parasta asiaa, jonka voit tällä hetkellä tehdä - ja tee se!

Aamulla vein ipanoita hoitoon ja kouluun, ja yritin ohittaa tienvarressa seisovaa koulubussia sillä seurauksella, että löysin itseni ojasta. Onneksi apu oli lähellä, ja selvittiin jopa ilman säikähdystä, pikkusen vaan piti aikataulua venyttää. Nyt kaikki muut on jossain muualla: siellä hoitopaikassa ja koulussa, käyttämässä autoa huollossa (tämä oli etukäteen sovittu juttu, ei mitään tekemistä aamun ojaanajon kanssa :o), ja mää oon yksin kotona. Yksi pikku velvollisuus olisi vielä hoidettavana aamupäivän aikana, mutta muuten voin tehdä ihan vaan kaikkea parasta. Suunnittelin jo löhöilemistä sohvalla eurolaarista hankitun dvd:n seurassa, tai leivinuunin pinnoituksen jatkamista. Myöhemmin tänään on tiedossa reissu kaupunkiin hammaslääkäriin, ja samalla vois käydä heittämässä kirpulle kasan tavaroita. Kaks säkillistä vaatetta on jo pakattu, vielä olis kaikenlaista kippoa ja kuppia pakkaamatta. Siivoominenkin ois ihan toivottavaa hommaa, pitää nyt tarkasti kuulostella itteänsä oisko se parasta mitä voisin tehdä :o) Toisaalta aurinko näyttää pilkistelevän horisontista, jospa sitä koirien kanssa pikku lenkin ensin heittäis..

Kiitos kaikille "arpajaisiin" osallistuneille! Koska teepaketteja on kuusi kappaletta, ja osallistujia kolme, päätin jakaa teet kaikkien kesken, eli jokainen saa kaksi sattumanvaraista pakettia. Reilumpi peli tälleen. Laittakaapas Johanna, Heli ja Maija viestiä sähköpostiin, niin osaan lähetellä teet oikeisiin osoitteisiin!

Ja nyt meen tekemään sitä parasta juttua tällä hetkellä, mene sinäkin!

Ei kommentteja: