Matkailua, joogaa, mansikoita, enkeleitä, luomua. Hetkiä, ajatuksia ja elämää.

maanantai 5. tammikuuta 2015

Katkot


Nämä sähkökatkot riittää nyt hetkeksi kiitos. Kahdeksan tunta, viisi tuntia, toiset viisi tuntia samana päivänä, siinä välissä pari lyhyempää katkoa, pisin katko toissapäivänä kymmenen tuntia. On lämmitetty urakalla uunia, tehty pitsaa ja makkaraperunoita.


Toissapäivänä lähettiin karkuun kaupungille syömään ihan melkein koko perheen voimin. Ensin piti kuitenkin tehdä lumityöt ja raivata tieltä kaatuneet puut.. Ne tehtiin etupäässä kone- ja miesvoimin. Sähkölinjalla oli kuulemma melkein kymmenen puuta nurin, siksipä niitä katkojakin on jatkuvasti. 


Loma sen sijaan on loppu nyt, ja arki taas alkanut. Meinasi aamulla vähän väsyttää pientä kouluunlähtijää.. Onneksi valo lisääntyy päivä päivältä (tänään on päivänpituus tasan viisi tuntia, huomenna jo kolme minuuttia ja 17 sekuntia enemmän, näin kertoo meidän sääasema), ja ihan kohta onkin jo hiihtoloma :o)

4 kommenttia:

Katja kirjoitti...

Lauantaina palailtiin noista maisemista kotiin, oli kyllä ihan uskomaton tykkylumi puiden oksilla. Ja kaunista kuin mikä, nyt harmittaa etten parissa kohtaa pysähtynyt ottamaan valokuvaa.

Heli kirjoitti...

Oho, on teillä kyllä todella siellä pätkiny!! Meillä ei ole luntakaan kuin pari senttiä täällä... Kova tuuli kyllä oli joku päivä, mutta ei mitään sen ihmeempiä vaurioita.

Nyt paistaa aurinko, pitäiskö saada itsensä vaikka pihalle... ja jos ottais kamerankin mukaan. En muista, millon olisin viimeksi kuvaillu kunnolla mitään.

Mukavaa vuoden alkua sinne! ♥

Maija/Taajamafarmari kirjoitti...

Jäin miettimään, että onko meillä koskaan ollut kahta tuntia pidempää sähkökatkoa! En ainakaan muista.

Ei sillä että toivoisin mitään pitkiä katkoksia, parampi vaan ettei ole!

Vianna kirjoitti...

Tää on tätä maalaisromantiikkaa.. Ovelasti nämä katkot ei kuitenkaan kestä yli kahtatoista tuntia, että vois jotain korvauksia sähköntoimittajalta saada.. Nyt lauantain jälkeen on vissiin yks parin minuutin katko ollut, joten hyvältä näyttää sen suhteen :o) Ja kaunistahan tuolla maisemissa on, varsinkin nyt kun aurinko paistaa täälläkin!