Matkailua, joogaa, mansikoita, enkeleitä, luomua. Hetkiä, ajatuksia ja elämää.

tiistai 16. heinäkuuta 2013

Kohta helpottaa



Tänään tuli enää 25 kg mansikkaa, tosin jätettiin kaksi pisintä riviä poimimatta. Keskiviikon mansikat on jo kokonaan myyty, asiakkaat tulevat jopa poimimaan itse, paitsi meidän pitää poimia yksi kopallinen (naurettavan vähän!). Perjantaillekin on mansikanpoimijoita tulossa, ja sen jälkeen mekin myydään jo eioota. Mietin vaan että mistähän me nykästään ne kilot mitkä pitäs toimittaa Ouluun, kun sielläkin ois ostajia jonoksi asti..

Yllättävän kivuttomasti kyllä mennyt tämä mansikkasesonki. Alkukaudesta oli vähän enemmän tohinaa, ja vaikeuksia saada kaikki mansikat sijoitetuksi jonnekin. Nyt tämän myöhäisemmän lajikkeen kohdalla ei niin isoa satoa tullutkaan, joten hyvin on pärjätty kahdestaan, plus mitä välillä on käynyt noita itsepoimijoita. Ja jotta ei jatkossakaan hommat liian helpoksi kävisi, meillepä tuleekin ensi kuussa tuhat kappaletta uusia mansikantaimia! Sekä lisätään myös rönsyistä noita omia, jotta päästään vähän uudistamaan kasvustoja.

Ja sitten kun mansikoista ei enää marjoja saa, niin viime kesänä istutetut vadelmat alkaa tuottaa satoa. Ne onkin melkoisia jättivattuja! Saas nähdä miten helisemässä me niiden kanssa ollaan, pitääköhän ostaa toinenkin uusi pakastin..? Vattujen lisäksi alkaa "kypsyä" myös perunat, kesäkurpitsat, kyssäkaalet.. Että ei tässä ihan vielä kesälomalle päästä..

4 kommenttia:

Sirkku kirjoitti...

Onko sinulla jokin vakiopaikka, mistä tilaat mansikantaimet? Mitä lajiketta teille nyt on tulossa? Oletko päässyt maistamaan Rumbaa ja Salsaa? Täällä oli muutamana päivänä niitä myynnissä ja totesin, että kaikkea sitä lajinjalostuksen nimissä tehdäänkin. Rumba oli kaunista kuin joulukuusenkoriste, mutta maistajan mielen sai apeaksi.
Polka oli täällä taattua tavaraa tänä kesänä. Laita sitten vadelmakuvia, kun poiminnalta ja muilta töiltä ehdit.

Vianna kirjoitti...

Nykyiset taimet on biodynaamisia, nämä uudet taas tavanomaisesti tuotettuja kotimaisia paakkutaimia, joille haettiin ja saatiin lupa käyttää luomussa. Lajike on 'Lumotar'. Sitä en ole maistanut, vaan ostin sian säkissä.. Parempi ois olla hyvä lajike.. Rumba (alunperin muuten Zumba, mikshän nimi on jouduttu vaihtamaan..?) ja Salsa oli koemaistelussa viime kesänä marjakoulussa, ei ollut kovin mieleenpainuvia makukokemuksia ilmeisesti kun en niitä halunnut itselle. Polkaa meillä ei ole, ja siihenkin on omat syynsä.

Sirkku kirjoitti...

Onko ne syyt jotain salaisia, vai jaksatko valottaa... minulla on jo ajatuksia omasta maasta ja sen takia kuulostelen marja-asioita vähän tarkemmin.

Vianna kirjoitti...

No ei se Polka kaikkein mainioin ole, koko ajan kuulemma yritetään löytää parempi lajike joka korvaisi sen. Polkan kuori on melko pehmeä, eli se ei kestä sateista säätä eikä kuljetusta kovin hyvin. Suurin osa Polkasta (toki muistakin lajikkeista) tuotetaan Hollannissa, ja kuulemma kaikesta siellä tuotetusta Polkasta yli 90 % tulee Suomeen. Eli Keski-Euroopassa se ei ole mitenkään korkealle arvostettu lajike. Suomessa kuulemma asiakkaat "vaativat" Polkaa ja siksi sitä niin moni (tuntuu että lähes kaikki) viljelee. Tiedä häntä. Varmasti on hyvä lajike, en muuta väitä, mutta on niitä muitakin hyviä :o)