Matkailua, enkeleitä, luomuviljelyä, itsensä etsimistä ja löytämistä. Kuvia ja vähän tekstiä.

sunnuntai 21. heinäkuuta 2013

Kivaa tiedossa




Mää pääsen reissuun! Viime talven yrttikurssilaiset, Mies mukaanlukien, saivat kutsun kahden päivän yrttiretkelle Mikkelin seudulle. Ja koska tilaa kuuluu olevan, aion törkeesti ängetä mukaan kuokkimaan. Tokihan maksan sen saman satakakskymppiä bussikuljetuksesta, kohteiden esittelyistä ja majoituksesta kuin muutkin, pieni hinta kaikesta siitä mitä on luvassa: yrttiviljelmiä, hotelliaamiainen, uima-allasosasto, kahdenkeskistä aikaa ymym. Ainoa huono puoli on se, että reissuun lähdetään just meidän kuopuksen 10-vuotissynttäripäivänä, aikaisin aamulla. Neiti onneksi lupas vahtia poikia sillä aikaa, helppo homma kun silloin ei vielä edes koulut ole alkaneet. En melkein malta odottaa!

Lisäksi sain vihdoin suunniteltua meidän pihan melkein kaikilta osiltaan sellaiseksi että olen itsekin tyytyväinen. Eli nyt on sitten piha puoliksi tehty, koska on se sen verran hyvin suunniteltu. Luulenpa vaan, että sen valmiiksi tekemisessä (tai siis pihahan ei koskaan ole valmis) menee vielä kauemmin kuin tähän suunnitteluun, johon siis kului viisi kokonaista vuotta. Mutta pikkuhiljaa, niin ne on hommat meillä ennenkin edistyneet. Ja kerkee varmaan taas suunnitelmat muuttua matkalla moneen kertaan, mutta nyt on ainakin hyvä pohja olemassa. En melkein malta odottaa sitäkään että pääsen pihaa oikeesti rakentamaan!

4 kommenttia:

Sirkku kirjoitti...

Eli meillekin on luvassa mielenkiintoista luettavaa yrtteihin liittyen. Tee muistiinpanoja, jos ette saa kirjallista materiaalia.

Tillariina kirjoitti...

Mukavaa ja nautinnollista reissua! :)

jori kirjoitti...

Vautsi kuulostaa yyber ihkulta =) Ja ei muuta kuin synttärit pystyyn aikaisemmin, niin meilläkin tehdään usein ja hyvin on toiminut =)

pioni kirjoitti...

Hieno homma, ja synttärithän voi pitää milloin vain;)
Meidänkin kuopus tosin vähän suutahti, kun oltiin hänen synttäreiden aikaan reissussa, siis vanhemmat.

Mies kaatoi eilen meidän pihan kulmilta 6 kuusta ja saan alkaa suunnitella sitä aluetta uusiksi:)
En muuten ole unohtanut niitä taimia, ehkä jo huomenna jaksan kaivaa niitä pihasta ja pistää postiin;)