Suurperhe-elämää maalla. Lapsia, lemmikkejä ja luomua. Puutarhastelua. Maatöitä, puutöitä, käsitöitä.

maanantai 20. syyskuuta 2010

Syksyyntyvää





Pihalla on märkää, koleaa ja kaunista. Ja paljon hommia vielä tekemättä ennen talven tuloa. Kukkasipuleita olen jonkun verran jo kaivellut maahan, vaikka jotkut väittävät että olisi vielä liian aikaista. Sato on korjattu, sekä suurelta osin jo myytykin. Pikkuhiljaa touhut siirtyy sisätiloihin. Talvipesän rakennus pääsee kunnolla vauhtiin, kunhan Neitin muuttokuorma siirtyy tukkimasta kulkureittejä uuteen osoitteeseen.

Talven kurssit pyörähti eilen käyntiin itämaisella tanssilla. Ja kylläpä se tekee hyvää! Hartioidenpyörittelyä, rintakehän ja lantion hallittuja liikkeitä. Hiki tulee vaikkei mitään hikijumppaa olekaan. Ihanaa, just mulle sopivaa liikuntaa, hoitaa selkää ja hartioita.

Hieman miettiväisenä ja odottavalla kannalla olen, mistä lie johtuu. Ei oikein saa tartuttua mihinkään toimeen täysillä. On vähän sellainen kaikkea-vähän-mutta-mitään-ei-kunnolla -fiilis. Aloin maalaamaan tuvan kattoa yhdestä nurkasta, kunnes muutaman laudan jälkeen totesin ettei näillä lihaksilla pidetä kättä pystyssä kovin kauaa kerrallaan. Onpahan sekin projekti nyt aloitettu, ja jatketaan sitten joskus..

4 kommenttia:

Jeppu kirjoitti...

Pihahommat tekemättä täälläkin ja sipulit ja kanervatkin vielä kaupassa...

Dahlia kirjoitti...

Tuollainen olo mullakin on. Revin äsken portaista vanhat matot ja nyt on sellaiset karseet epoksiliimaportaat, jotka pitäis saada valmiiksi...ja on meillä alakerrassa puinen kattokin vailla maalia, eikä edes aloitettu sitä... ;)

Jossu kirjoitti...

Täällä kanssa ilmottaudun samaan olotilaan. Lähinnä olen tyytynyt katselemaan sisältä syksyistä pihaa ja sisällä suunnitellut tekeväni yhtä ja toista kuitenkaan saamatta oikein mitään aikaan. Parasta kait vaan olisi nauttia syksystä ja tästä hetkestä, kyllä me joku päivä taas innostutaan :)

pioni kirjoitti...

Joskus inspiraatio antaa odotuttaa itseään kauankin, mutta ilman sitä isoista jutuista ei oikein tule mitään.

Mun kukkasipulit eivät ole vielä saapuneet, mutta kun tulevat, tapaan laittaa heti maahan.