Talo

Käytiin Pienimmän kanssa moikkaamassa Taloa.


Pohdittiin että tämä on vielä meidän talo, vaikka koti onkin nykyään toisaalla. Pienin mietiskeli: "Nyt mää ymmärrän. Kun myydään tämä talo, niin sitä ei kaiveta pois että jää vain kuoppa. Tänne muuttaa toiset ihmiset mutta silti talo on aina tässä." Nyt on lapsenkin helpompi hyväksyä että talo on myynnissä.


Talossa tuoksui oikein raikkaalle. Ja voi miten siistiä siellä olikaan. Eikä ollut yhtään kalsean näköistä ilman huonekalujakaan, ja kuinka kodikas se onkaan kalustettuna.

Talo oli iloinen kun käytiin. Sillä on ollut niin yksinäistä viime aikoina. Tehtiin vähän lumitöitä pihalla. Sisällä kierrettiin kaikki huoneet läpi, otettiin valokuvia. Lattialta piti lakaista roskat pois.

Pysähdyin ihastelemaan kaikkia niitä pieniä yksityiskohtia, joita ollaan rakkaudella ensin suunniteltu ja sitten toteutettu. Kattolistojen liitoksia, seinien pintoja, värien yhteensovittamista. Muut ei niitä välttämättä edes huomaa, ja kuinka paljon ne meille remontin keskellä merkitsikään. Jonkun pienen jutun saaminen valmiiksi. Ja aina ratkaisut valmiina näytti vieläkin paremmalta kuin osattiin etukäteen kuvitella.


Talo etsii asukkaita edelleen. Jonkun tuleva koti.

Hei Oulu!

Jiihuu! Olen suunnitellut pientä lomasta tähän arjen kurjuuteen. Tänään kävin ostamassa junaliput. Pienimmän kanssa lähdetään mummun nurkkiin kyläilemään. Huomisesta eli keskiviikosta sunnuntaihin meidät voi bongata palloilemasta Oulusta tai lähiympäristöstä.

Siellä onkin paljon paikkoja joissa haluaisin käydä ostoksilla ja syömässä. Ihmettelemässä kaupungin vilinää. Täytyy katsella keväisiä vaatteita, hamstrata mm. lankoja ja askartelujuttuja, sekä tankata hyvää ruokaa ja ystävien seuraa pitkäksi aikaa. Halukkaat voivat ilmoittautua seuraksi lähettämällä sähköpostia tai soittamalla..

Huomisaamuna ennen reissuun lähtöä käydään kipsauttamassa Vielä-Isomman lapsen ranne. Röntgenlääkäri olikin löytänyt kuvista pienen murtuman. Kipsi näyttää varmasti hyvältä rippikuvassa..

Ensi viikolla onkin sitten koululaisten lomaviikko. Vähän helpotusta sekin, tosin luvassa on joka-aamuista kuskaamista rippikouluun - ja illalla takaisin kotiin.

Laskuja

"Oi, kuinka taivas on ihana." Harmaana päivänä aurinko kävi kuin kävikin kurkistamassa pilven raosta.

Laskiaismäessä voi käydä omalla pihalla! Navetasta laskettelukamppeet esille ja mäkeen. Pienin yrittää pysyä pystyssä suksilla ja Vähän-Isompi harjoittelee lautailemista.

Äiti toimii sompahissinä. Pienin vaatii: "Anna mulle nuo hiihtokapulat." Ja sitten viiletetään mäkeä alas muutama numero liian pitkien sauvojen kanssa. Hienosti menee.

Mäessä on sopiva jyrkkyys ja sopiva luisto. Ensin mennään ihan suoraa tietä alas. Sitten lasketaan toista reittiä, siinä onkin jo kaksi käännöstä. Edelleen sujuu hienosti.

Hissi yrittää maanitella että vaihdettaisiin pulkkaan. Vastalauseita. Posket punertuu. Lopulta tulee kyllästyminen: "Lähtään jo sisälle." Äiti sai houkuteltua yhden kaverin pulkan kyytiin.

Mäenlaskun jälkeen syödään pullaa (taas..), pitäähän sitä laskiaisena. Kermapurkki jäi ostamatta.. Reilusti hilloa päälle niin kyllä se siitä.

Keväistä

Aivan mahtavan aurinkoinen päivä! Taas. Nyt näyttää jo siltä että aurinko lämmittääkin. Kurkistus lämpömittariin ja totta se on, plusasteita! Pyykit pääsi pihalle kuivumaan. Kevään ensimmäiset.

Ikkunasta ulos katsoessa tuntuu jo keväältä. Tuonne takapihalle paisteeseen voisi laittaa tuolin. Istahtaa hetkeksi ja kääntää kasvot aurinkoon. Nauttia lämmöstä. Voisi kuvitella että lintuset laulelee ja on jo kevät, kesä...

Mihin ihmeeseen pienet siniset taittotuolit on varastoitu? Täytyy lapioida lumet oven edestä että pääsee kurkistamaan aittoihin, jospa jostain edes yksi tuoli löytyisi. Sopivan kevyt ja kätevä liikutella kaikista lämpöisimpään ja tuulensuojaisimpaan paikkaan.

Oikeasti ulkona oli melko kylmä. Tuuli ajoi takaisin sisälle, ikkunan taakse kuvittelemaan että siellä se kevät jo kolkuttelee.. Ihan kohta.


Kissat on mestareita löytämään pienemmänkin valonsäteen ja osaavat nauttia siitä. Opetellaan mekin nauttimaan niistä pienistäkin valonpilkahduksista. Valoisaa viikonloppua!

Kukkii!

Vuoden ensimmäinen itse kasvatettu kukka! Aivan yllättäen vihreän tikkukasan keskeltä kurkisti pienenpieni keltainen kukkanen! Ja muutama nuppukin näkyy olevan.


Uuden kodin lahjaksi saatu suuri tulitikkukaktus on herännyt kevääseen ja innostunut kukkimaan. Täytyykin kysyä edelliseltä omistajalta onko tehnyt ennenkin niin. Minulle tulitikkukaktuksen kukka on aivan uusi tuttavuus. Iloinen yllätys.

Onnenpäivä

Aikainen herätys ja reippaana jo aamusta asti. Pienimmän kanssa huhkittiin pitkään, raivattiin muuttolaatikoita pois alakerrasta. Monet laatikoista oli jo valmiiksi puolityhjiä. Voiton puolella jo ollaan. Tuli niin hyvä olo kun saatiin jotain näkyvää aikaiseksi.

Kirpakkaa pakkaskeliä ja talvista auringonpaistetta. Aurinko lämmittää jo oikeasti, varjon puolella pakkasta oli yli kymmenen astetta enemmän kuin auringossa. Kevättä kohti mennään, hitaasti mutta varmasti.

Kuurankukkia vanhan pirtin ikkunassa. Laskevan auringon värejä.

Ja päivän paras: kuuntelin vahingossa radiota juuri kun sieltä sattui tulemaan Mysteriet. "Sä lentelet kai jossain linnunradan tuolla puolen..." Video on sopivan mysteerinen..

Jotain ikävääkin sattui, mutta sitähän ei tarvitse mainita. Auto hyytyi sata metriä ennen kotipihaa. Kissa söi villapaitaan ison reiän. Ihanasta tuikkulasista lohkesi reunasta pala pois (mutta onneksi sen voi käyttää mosaiikkitöihin, jos vaikka joskus sellaiseen innostun..).

Nyt leivinuunissa rätisee tuli, ja iltapalaksi saadaan vastapaistettua pullaa.

Vonkamiehiä

Meidän Koira sattuu olemaan tyttö. Ja tyttökoirilla sattuu olemaan juoksuaika pari kertaa vuodessa. Meidän Koiralla juoksu sattuu olemaan juuri nyt.

Monta juoksua on jo takanapäin. Meidän Koira on vähän sellanen piilojuoksija, pesee itsensä huolellisesti eikä jätä paljonkaan tippoja ihmisten siivottavaksi. Yleensä juoksuaikana Koira on epätavallisen rauhallinen, nukkuu vaan jossain nurkassa ja haaveilee poikakavereista. Ruokahalu on - jos mahdollista - vieläkin suurempi kuin yleensä. Pöydiltä katoaa voileipiä, juustoja, kastikkeet lautasilta. Raukka on opetettu lattialuutuksi, luulee olevansa pöytäluutu myös. Aikansa haaveiltuaan Koira muuttuu takaisin normaaliksi itsekseen. Näin siis yleensä, mutta tähän asti ollaankin vietetty taajamakoiran elämää.

Maalla asiat on näköjään toisin. Kylän koirat juoksentelee vapaana koko ajan. Liekö kaikki lähitienoon poikakoirat tietoisia että meillä asuu juoksunarttu. Meidän pihalle on nimittäin muuttanut kaksi vierasta koiraa. Juu, poikia molemmat. Kultainen noutaja ja seropi, jossa näyttäisi olevan ainakin pystykorvaa ja jotain noutajaa. Tämän viikon pojat on viettäneet juosten rinkiä pihassa, haukkuen ja välillä lymyillen lähimetsikössä. Välillä on häipyneet näkymättömiin ja kuulumattomiin. Sentään.

Sisällä Koira nukkuu ja haaveilee poikakavereista, kunnes havahtuu pihalta kuuluvaan haukuntaan. Ja siitä konsertti alkaa. Järjetöntä ulinaa, haukkumista, ravaamista ikkunasta toiseen. Kaikki ikkunalasit on maalattu kuolalla. Ja pihalla pojat jatkaa kutsuhuutojaan. Hangetkin on jostain syystä kellertyneet..

No, eipä siinä mitään että tätä tapahtuu päiväsaikaan. Mutta viime yönä kello 3.30 Koira alkoi haukkua ja ulista alakerrassa. Ja pihalta kuului vastaus. Olihan sitä pakko nousta ihmettelemään että niinkö ne pojat tosiaan yötä myöten meillä luuhustelee.. Koira köytettiin hihnalla portaikkoon, että pääsee portaiden alle omalle pedilleen rauhoittumaan. Eipä auttanut. Lopuksi Koira piti kytkeä makuuhuoneen sängynjalkaan kiinni. Kesti puolitoista tuntia ennen kuin vaikeni ja malttoi alkaa nukkumaan.

Niinköhän tuo jo pesää rakentaa..

Kiitos Ystävä!

Mitä voisi lahjoittaa sille,
joka omistaa jo kissankellon,
vanamon, säteet kevätauringon,
jolla on talvi ja syys - kävisikö ystävyys?
-Uppo-Nalle

Kiitos Sinulle Ystäväni. Uusi tuttavuus tai vanha kaveri. Tosielämän kamu tai blogiystävä.

Kiitos lämmittävistä halauksista, teestä ja sympatiasta, juttutuokioista.
Kiitos mukavista puheluista, piristävistä sähköposteista, kommenteista.
Kiitos kauniista kuvista ja ajatuksista.
Kiitos ajastasi, ystävyydestäsi - kaikesta.
Kiitos että olet juuri Sinä, Ystäväni.

Ystävän ajatus ja rohkaiseva hymy
ovat lämpö ja valo,
joita me kaikki tarvitsemme
jaksaaksemme elämämme matkalla.

Lemmikkien säännöt

Ripustettavaksi lemmikkien luettavaksi erittäin matalalle jääkaapinoveen, eli noin kirsun korkeudelle.


Rakkaat koirat ja kissat,

Astiat, joissa on tassunkuvia ovat teidän ja sisältävät teidän ruokaanne. Muut astiat ovat minun ja ne sisältävät minun ruokaani. Huomioikaa, että tassunjäljen asettaminen keskelle ateriaani ei tee siitä teidän ruokaanne. En myöskään pidä tassunkuvaa ruokani keskellä esteettisesti miellyttävänä.

Portaikkoa eivät suunnitelleet F1-insinöörit, eikä se ole kilparata. Minun päihittäminen alaspäin juoksussa ei ole tavoitteena. Kampittamiseni ei auta, koska kaadun alas nopeammin kuin te juoksette.

En voi ostaa mitään jättisänkyä suurempaa. Tästä olen erittäin pahoillani. Älkää luulko, että jatkan sohvalla nukkumista varmistaakseni teidän hyvän olonne. Koirat ja kissat voivat oikeasti käpertyä pieneksi palloksi nukkuessan. Ei ole tarpeellista nukkua poikittain muihin nähden, levittäytyneenä mahdollisimman pitkäksi. Tiedän myös että hännän pitkäksi venyttäminen ja kielen ulkona roikottaminen tilankäytön maksimoinniksi ei ole enää muuta kuin sarkasmia.

Viimeisen kerran, kylpyhuoneessa ei ole salakäytävää eikä taikaovia. Jos jonkin ihmeen kaupalla ehdin sinne ennen teitä ja onnistun saamaan oven kiinni, eivät raapiminen, vinkuminen, naukuminen, ovenkahvan kääntö, tassun oven ali saaminen tai muutkaan temput ole tarpeellisia. Minun täytyy tulla ulos samasta ovesta kuin menin sisään. Lisäksi olen käyttänyt WC:tä useita vuosia - kissa- tai koiraeläinten avustus ko. tapahtumassa ei ole tarpeellista.

Tätä en voi painottaa riittävästi: oikea järjestys on: Suudelkaa minua ensin, sitten voitte mennä haistelemaan toisen koiran tai kissan takapuolta.


Vastapalvelukseksi teille, rakkaat lemmikkini, olen liimannut etuoveemme seuraavan viestin:

Kaikille ei-lemmikin omistajille, jotka haluavat käydä kylässä ja silti valittavat eläimistämme:

1. He asuvat täällä. Sinä et.
2. Jos et halua heidän karvojaan vaatteillesi, pysy poissa huonekaluista.
3. Pidän lemmikeistäni enemmän kuin monista ihmisistä.
4. Sinulle lemmikki on eläin. Minulle hän on adoptoitu poika/tytär, joka on matala, karvainen, kävelee neljällä jalalla ja puhuu (ehkä sinun mielestäsi) hieman epäselvästi.


(Juttu löytyy Venäjänsinisemme ry:n jäsenlehdestä 4/2008. Tarina ei kerro kuka jutun on kirjoittanut)

Paperitöitä

Kaikenlainen arkistointi ja kirjanpito on hirrrveetä hommaa. Ja vielä kun on takaraja mihin mennessä kaikenlaiset lippuset ja lappuset täytyy olla perillä. Esimerkiksi alv-ilmoitus. Joka kuukauden 15. päivä. Kidutusta.

Täysin tietoisena omasta tumpeloisuudestani tajusin alusta lähtien teettää kirjanpitohommat osaavalla ihmisellä. Nyt tämä ihminen on siellä entisellä asuinpaikkakunnalla ja minä täällä kaukana. Diili on kuitenkin voimassa vielä viime vuoden osalta. Joulukuun pitäisi siis olla purkissa tämän kuun 15. päivään mennessä. Joka sattuu olemaan sunnuntai, eli aikaa on luultavasti käytännössä perjantaihin.

Postin kulkuun pitää oikeasti varata kaksi päivää. Monesti on joku kortti tai muu tärkeä posti kulkenut kaksi päivää tätä reilun 200 kilometrin matkaa. Ja pitää kai sille asiantuntevalle ihmisellekin antaa hetki aikaa tehdä kaikki laskelmat ym. valmiiksi. Päivä?

Näin ollen laiska minä hoksasi jo tänään (!) alkaa kasaamaan loput puuttuvat aineistot viime vuotta koskien. Onneksi kaikki löytyi helposti, ei sentään tarvinnut muuttolaatikoita alkaa penkomaan. Paitsi nyt kun pitää löytää tarpeeksi iso kirjekuori.

Kaikkein hirveintä on se, että nyt joudun lähtemään viemään sen kirjeen postiin. Eli ajamaan autolla 12 kilometriä postilaatikolle. Ja vielä takaisin. Eikä mulla ois oikeastaan tänään mitään asiaa kylälle. Siis turhan reissun joudun tekemään. No voin kai samalla käydä ruokakaupassa, mutta siellä olisin ehtinyt käydä huomennakin kun on muutakin asiaa keskustaan. Grrr..

Ja tänä iltana on vielä rippikoulun vanhempainilta. Toinen reissu.

:o*

"Määki tykkään susta"

Tuuli

Ei ole onnella rajoja

kun tuuli tekee rannalle majoja

Keräsin joskus muinoin postikortteja. Kauniita kuvia kauniilla teksteillä. Nyt en tuota korttia löytänyt, mutta tekstin muistan jotenkuten.

Rantaa meillä ei ole, mutta tuuli on tehnyt majoja ja muureja pitkin pihaa. Nuita ei melkein raaski edes särkeä. Kunhan pakkanen taas vähän lauhtuu niin lapset kirmaavat pihalle majailemaan.


Mies palasi reissusta. Sain tuliaisiksi ihanan Gudrun Sjödenin olkalaukun. Ja suklaata koko porukalle. Pari seuraavaa päivää meneekin kainalossa köllötellessä.

Kotiäitinä

Valon päivä, ja sen huomaa.

Aion pitää töistä lomaa loppuviikon. Mies on reissussa, Ruåtsissa asti. Vietänkin loppuviikon kotiäitinä.

Tänään onkin tohinaa riittänyt. On pitänyt ajella kahden lapsen kanssa kylälle. Ensin meni toinen menoihinsa ja toisen kanssa käytiin asioilla. Ja sitten vaihto. Siinä välissä haettiin Pienin hoitopaikasta, ja taas kylälle hakemaan yhtä lasta riennoista. Kiireellä kotiin hellan ääreen, ruoka tulelle, hevosille heinät. Melkein ehdin itsekin syömään, kun taas piti lähteä kylällä käymään vielä yhdessä kerhossa. Kaikenlaista vaivaa teettää tuo rippikoulun käyminen. Melkoista aikatauluttamista. Ainakin kuskaamisen suhteen on hyvä että vanhempia on kaksi. Vaikka harvoin meillä näin paljon menoja yhdelle päivälle sattuu.

Yksi lapsi oli aamulla vähän sairaanoloinen. Oli kurkku karheana, köhisytti, nenä ja silmät vuotivat. Sai luvan jäädä kotiin. Ensin nukkui pöpöjä pois. Sitten söi vähän ja asettui sohvalle kissaterapiaan. Jospa huomenna jo selviäisi kouluun.

Tässä yhtenä iltana olin laittamassa pienempiä nukkumaan. Vuoronperään pyysivät tulemaan hetkeksi viereen köllöttämään. Siinä tulee kerrottua kaikki päivän tärkeät asiat. Loikin huoneen toisesta päästä toiseen, ja mietiskelin ääneen että näihin iltahommiin pitäisi saada apuäiti. Vähän ajan päästä huoneesta kuului: "Mutta isihän voi olla toinen äiti."

:o)

Mualaiset kaupungissa

Harvoin tulee täältä maalta lähdettyä kaupunkiin. Yleensä vain kun on joku sovittu tapaaminen. Tänään Neitillä ja Pienimmällä oli homeopaatilla käynti lähikaupungissa Iisalmessa, reilun 40 km päässä meiltä.

Tarkoitus oli samalla vähän kierrellä kaupoissa. Ja tietysti käydä ruokaostoksilla. Järkevästi ajateltiin ensin hoitaa markettireissu alta pois. Yleensä käy niin, että ruokakauppaan mennään viimeiseksi. Kaikilla on silloin tietysti jo hirveä nälkä ja kotiin on kiire.

Lähdettiin matkaan hyvissä ajoin, reilu kaksi tuntia ennen tapaamisaikaa. Ja ajettiin siis suorinta tietä Prismaan. Kun ei ollut kiire kotiin, niin aikaahan siellä sitten kului. Piti ostaa Vähän-Isommalle lapselle uusi talvitakki, kun edellisestä on vetoketju ihan rikkipoikki. Talvitakkien valikoima oli melko huono. Onneksi löytyi yksi poikien malli ja siitä vieläpä sopiva koko. Lankavarastoa piti myös täydentää. Ja ostaa yrttejä ikkunalaudalle. Sekä lisäksi koko viikon ruuat.


Ostoksilla tuli kaikille nälkä. Viime kaupunkireissulla tuli luvattua Pienimmälle että käydään ensi kerralla Kotipizzassa syömässä. Pitihän siellä sitten käydä. Me niin tykätään siitä salaattipitsasta. Meinasi tulla ihan kiire sinne homeopaatille. Ja aikaa piti olla niin reilusti.

Ei maalaiset kaupungin vilinässä kauaa viihdy. Homeopaattikäynnin jälkeen päätettiinkin ajella takaisin kotiin. Rahat oli jo tuhlattu, vaikkei paljon missään oltu käytykään. Jospa ensi kerralla ehditään vähän kierrellä kaupoissakin.