Kiinalainen juttu: ilottomuus

Ilottomuus - mm. viha, inho, vastahakoisuus, julmuus, kärsimättömyys, kiireisyys

Vaikutusalue: sydän, ohutsuoli
Tasapainottavat tunteet: rakkaus, ilo, kunnioitus, arvostus
Psyykkiset ominaisuudet: lämpö, elinvoima, innostus
Elementti: tuli

Ilon puute on perinteisen kiinalaisen lääketieteen mukaan suurin syy sydämen ongelmiin. Ilottomuus ei tarkoita surua, joka aiheutuu jonkun ihmisen tai jonkin asian konkreettisesta menettämisestä, vaan pikemminkin alakuloisuutta, jonka luo jatkuva tyytymättömyys omaan itseen tai olemassa olevaan tilanteeseen. Elämää ei yksinkertaisesti enää koeta hauskana. Motivaatio puuttuu ja kaikki tuntuu saman vanhan toistolta. Taistelu olemassaolosta on vähitellen tukahduttanut kaikki välittömät ilonilmaisut. Sydän "vuotaa verta", koska emme voi nauraa ja nauttia elämästä. Ilottomuus vaikuttaa lisäksi ohutsuolen toimintaan, niin että sen kyky ottaa vastaan ravinteita huononee. Sydän- ja verisuonisairauksille alttiita ovat erityisesti niin sanotut täydellisyyden tavoittelijat ja työnarkomaanit, jotka suhtautuvat elämään liian vakavasti. Myös viha voi vaikuttaa sydämeen negatiivisesti. Itsensä tai toisen ihmisen tai jonkin tilanteen vihaaminen on vahingollista ja palautuu pitkällä aikavälillä takaisin omaan kehoomme. Viha, pahansuopuus ja suuttumus jäytävät sydäntä ja johtavat tyhjyyden, yksinäisyyden, eristyneisyyden ja tyytymättömyyden tunteisiin ja aiheuttavat tuskaa sisimmässämme. Tämä koskee mitä suurimmassa määrin myös sitä vihaa, inhoa, väheksyntää ja kunnioituksen puutetta, jota saatamme tuntea omaa sisäistä minäämme kohtaan. Kiihtymys, kärsimättömyys ja kiirekin vaikuttavat sydämeen vahingollisesti. Ihmistä ei ole luotu ryntäilemään tapaamisiin ja kokouksiin niin, ettei hänellä välillä ole aikaa lounaaseen tai päivälliseen. Ihmistä ei ole tarkoitettu alistamaan muita itsekkyydellä ja oveluudella tavoitellessaan tietä maineen ja kunnian huipulle. Nopean menestyksen perässä juokseva ihminen, joka ei ota muita huomioon ja haluaa kahmia kaiken itselleen, on sulkenut sydämensä eikä hänen elämänsä ole tasapainossa. Hän ei enää jaa muille sitä lämpöä, jota hänessä kerran oli. Hänellä ei ole kärsivällisyyttä muita ihmisiä kohtaan. Tällainen ihminen elää minäkeskeisessä maailmassa ilman myötätuntoa toisia kohtaan eikä kiireeltään näe elämän kauneutta. Elämän läpi ryntääminen vie mahdollisuuden iloita yhdessäolosta ja estää tuntemasta läheisyyttä ja lämpöä. Tämänkaltaiset ihmiset eivät enää anna tukea muille vaan uhraavat armottomasti muut omaa etuaan ajaessaan. He eivät ole ymmärtäneet, että eristäytyminen johtaa vain tyhjyyteen ja sisäiseen tyytymättömyyteen. Mitä enemmän he tavoittelevat rahaa, ihailua tai tunnustusta, sitä ontommaksi heidän sisimpänsä muuttuu. He eivät ole oivaltaneet, että jakamalla rakkauttamme sekä pysymme ehjinä että saavutamme kaiken tavoittelemamme, ja enemmänkin. Sydämeen kohdistuva kielteinen vaikutus voi johtaa erilaisiin sydänongelmiin, joista sydänkohtaukset ja -infarktit kuuluvat nykyään tavallisimpiin.

(Lena Johannson: Reiki, parantava energia)

Kuumeessa

Kesäflunssanpoikanen lähti ennen kuin kunnolla tulikaan, siihen varmaan auttoi kaapinperukoilta kaivetut villasukat ja Miehen vaatekaapista lainattu fleesepusero. Nyt on iskenyt aivan erilainen kuume, matkakuume! Jo jokunen viikko sitten muistelin kaiholla meidän viidentoista vuoden takaista lähes puolen vuoden pituista reissua maailman ääriin. Sitten juteltiin naapurin kanssa vapaaehtoistyöntekijöistä, joita voisi olla mahdollisuus saada tilalle töihin. Löysin WWOOFin, ja täytyy sitä vielä tutkia tarkemmin, josko vaikkapa sellainen oikeasti onnistuisi. Tosi mielelläni ottaisin meille vaikka vaihto-oppilaita, vapaaehtoistyöntekijöitä, tai ketä tahansa jotka vaan haluais tulla kattomaan meidän elämänmenoa. No, ajatus sai vielä jatkoa, kun tässä yhtenä päivänä kesken mansikanpoiminnan Mies ehdotti että lähdetään joku talvi itse vapaaehtoistyöhön jonnekin luomutilalle. Ilman muuta! Ajateltiin sitte lähtä joku tammikuu Uuteen-Seelantiin poimimaan hedelmiä, tai työhön viinitilalle.. Onhan siitä jo yli kymmenen vuotta kun viimeksi sielläpäin on käyty, ja sillon jo päätettiin että vielä kerran palataan. Ja otetaan hyvä kamera mukaan!

---
Ote matkapäiväkirjasta tammikuussa 1999:

"Ensimmäinen yöpaikka varattiin Wanakasta, jonne matkaa Balfourista on vain reilu parisataa kilometriä. Sopivan lyhyt matka aloituspäivälle, tiedetään jo kokemuksesta, ettei lasten kanssa koskaan pääse lähtemään matkaan aamulla aikaisin. Ensin purruutettiin Queenstowniin. Matkalla nähtiin Lake Wakatipu -järvi, ja hieman mutkaista tietä sekä paljon yliajettuja opossumeita... Queenstownissa oli paljon turisteja, ja meistäkin alkoi tuntua enemmän turisteilta kuin Balfourissa (siellähän olemmekin oikeastaan paikallista väestöä...). Silmiinpistävän paljon oli myös vanhoja paappoja ajelemassa hienoilla vanhoilla avoautoilla. Parta vain hulmusi tuulessa... Queenstownista ajateltiin ajaa Wanakaan hieman pienempää tietä pitkin, olisi kulkenut Uuden-Seelannin pääväylistä kaikkein korkeimmalla. Opasteet oli kuitenkin tosi huonot, ja niinpä ajeltiin sitten pitempää reittiä. Pitkän matkaa vieressä kulki joki, mutta niin syvällä solassa, ettei sitä paljon näkynyt. Cromwellin liepeillä oli paljon hedelmätarhoja, ja koskapa juuri on sadonkorjuu meneillään, ostettiin mekin suoraan tarhalta vastapoimittuja aprikuuseja ja kirsikoita matkaevääksi - nam!"

---

Ja nyt tämä ajatus ei jätä mua rauhaan. Kaivoin jo kartankin esiin.. Kävin läpi kaikki reitit mitä silloin ajettiin, kaikki paikat mitkä nähtiin. Tein mielessäni listaa minne kaikkialle täytyy mennä uudestaan, ja missä ei vielä ole käyty. Nyt täytyy enää miettiä mikä talvi päästään lähtemään, voi murh, kun nuita lapsia ei voi ottaa mukaan eikä oikein jättää kotiinkaan..

Melkein vapaapäivä!

Olipas kiva viikko! Ihan jo pelkästään siitä syystä, että vielä henki pihisee ja järkikulta on jotakuinkin tallella. Meinas kyllä usko loppua jossain vaiheessa.. 

Pidettiin tänään yhdet 15-veekekkeritkin. Neiti leipas mansikkakakun(!), ja Mies teki ruokaa viimeisestä hirvenpaistista. Koti oli ihan hyrskynmyrskyn.

Eipä meillä käynyt edes vieraita. Yhdet tutut vaan, ja se olikin ihan sopiva määrä. En ois jaksanu stressata yhtään mistään, ja nyt ei onneks tarvinnut.

Tänään ehdin viedä kamerankin kunnolla ulkoilemaan. Uimassakin kävin, vaikka yöllä tuntui vähän nuhaiselta. Niin tuntuu muuten nytkin, niisk..

Ja nautiskelin vapaahetkestä pärräilemällä ruohonleikkurilla pitkin pihaa. Se on oikeesti Neitin hommaa, ja se ajoikin tänään jo koko etupihan, mutta jäipä tuota leikattavaa vielä mullekin.

Huomenna päivä on uus. Ihan vähän mansikanpoimintaa, hieman raivaussahalla ajoa ja ehkä muutama rivi kitkemistä. Vatturiveille tukinarujen laittoa. Tai jotain. Pientä.

Nyt ihan paras ajatus ois ottaa lasi viiniä, tai kaksi, istahtaa sohvanpohjalle, ja laittaa pyörimään joku hömppäleffa. Taitaa jäädä kuitenkin tekemättä.

Nimittäin tuolla keittiössä kolisee siihen malliin, että laitetaan kuitenkin vielä yksi satsi mehua lorisemaan. Ja pari (siis kakstoista) kiloa mansikkaa odottelee pakastimeen pääsyä..

Sata lasissa

päivän sana on mansikka, joka päivän sana on ollut mansikka, mittään muuta ei ehi ajatellakaan, poimitaan, punnitaan, pakataan, perataan, pakastetaan, mehustetaan, hillotaan, syödään mansikoita kyllästymiseen asti, lapsetki sanoo äää taasko mansikoita, vähän on myytykin, enemmänki ois voinu, aika paljo nyt menny valmiiks poimittua, vähemmän on ihmiset ite halunneet poimia, tietää töitä meille poimijoille, hyvähän se toki on, ois kiva välillä tehä muutaki, ollaan kuitenki joka päivä muistettu uimassa käyä, on yks kesävieraski meillä ollu jo viikon, huomenna tai yli- ootellaan lisää porukkaa, pitäs vähän siistiä sisätiloissa, tai ehkä kestitäänki vieraita leikkimökissä, tarjotaan niille jotain mansikkaista, ehkä jopa kakkua jos ehitään leipoo, tai sitte pistetään ne popsimaan mansikoita suoraan pellosta, oispa hyvät kelit ja aurinko paistais, vois olla ulkona koko ajan, vaan sitte on riesana paarmat, ne tykkää musta enemmän ku mää niistä, aika vähän niitä kuitenki on, eikä ne paljon pure, eikä ne puremat kauaa kutise, ja parasta kuitenki on ku välillä pääsee hyppäämään järveen, karkuun paarmoja ja kuumuutta, huomennaki hommat jatkuu pellolla, ois ainaki kolme riviä poimittavana, vaikka aika lailla mehumarjalaatua enää tulee, mutta toinen lajike alkaa just kypsyä, siitäki tulee muutama kopallinen, ne onneks menee aika hyvin kaupaksi, ja loput soseutetaan ja pakastetaan, uus pakastinki piti ostaa, että kaikki mansikat mahtuu, se on kohta täynnä, niitä sitte talvemmalla jalostetaan tuotteiksi, pitää ensin jostain löytää kunnon elintarviketila jota voi vuokrata, sitte aletaan tekeen herkkuja joulumyyjäisiin, etikettejäki ollaan jo vähän suunniteltu, nyt alkaa näyttää hyvältä, hyvää yötä, paitsi että ennenku pääsen nukkuun pitää vielä pakastaa muutama mansikka, vaikkei edellisetkään ole vielä ihan jäässä

Muu maa mustikka

Ja kotona odottelee mansikat! Sain luvan melkein kolmen päivän lomaan kesken kaikkien peltotyökiirteiden. Loman kohokohtiin kuului menomatkalla vahingossa radiossa kuultu Jari Sarasvuon riippuvuus-turina, herkullinen päivällisbuffet, kesäteatteriesitys, mummun pihan kukkaisenergia, naapurin ylisöpö yliutelias kissa, sekä sokerina pohjalla ihanien ystävien (kiitos jokaiselle ♥♥♥) kanssa vietetyt hetket jotka ihan huomaamatta muuttui taas tunneiksi. Uimaan en päässyt, kun viisaasti jätin uikkarin kotiin. Järvessä vesi oli kuulemma lämmintä ja ihanaa, uskon kyllä. Kotiinviemisiksi saatiin yksi kummipoika lapsille seuraksi, veikkaanpa että luvassa on ainakin paljon vesipetoilua.

Juhannuskuvia ja -juustoa

Juhannuksena on uitu, syöty, naurettu, nautittu kesästä ja tehty töitä kuin pienet eläimet. Ja keitetty juhannusjuustoa! Siitä taitaa tovi olla kun meillä on viimeksi moista herkkua tehty tai nähty. Nyt tuli niin hyvää, että jos mulla ois esteetön pääsy lehmänmaitokätkölle, niin söisin sitä varmaan joka päivä! Näin se tehtiin: Haettiin oikeaa maitoa (ainakin Oulussa saa juhannuksena vanhanajan maitoa, siitä onnistuu myös), mitä enemmän sen parempi, meillä oli noin neljä litraa. Juustonjuoksutin apteekista. Lämmitettiin maito isossa kattilassa kädenlämpöiseksi, nostettiin kattila pois hellalta ja lisättiin noin ruokalusikallinen juoksutetta, sekoitettiin kunnolla. Annettiin seistä huoneenlämmössä reilu tunti, tehtiin juoksettuneeseen massaan viiltoja, lämmitettiin kiehuvaksi, sekoiteltiin välillä, keitettiin muutama tunti kunnes juustomöhkäleet kauniin vaaleanpunaisia, lisättiin ripaus suolaa, maistettiin, todettiin valtavan hyväksi, jäähdytettiin, ja syötiin melkein koko satsi melkein yhdellä kertaa. Lapsista rohkeimmat vähän maistoivat, Mies söi yhden lautasellisen, ja mulle jäi paaaaljon herkkujuustoa.. Nams!

Error / 100

Tänään oltiin seisoskelemassa vaihteeksi yrttipeltojen äärellä kamerat kaulassa ja korvat höröllä. Mutta mitä tekeekään kamera? Sanoo että errorerrorerror, ongelmia muistikortin kanssa. Ongelmaan auttoi muistikortin poistaminen ja takaisin laittaminen, sen jälkeen kamera antoi ottaa yhden kuvan. Eikä aina sitäkään, sillä välillä se väitti että muistikortti pitää alustaa, tai sitten se on täynnä, vaikka aivan varmasti siihen piti vielä mahtua ainakin 1665 kuvaa. Mies teki diagnoosin: liian hyvä muistikortti (- tai liian huono kamera, mutta senhän jo tiesinkin). Kun kerrankin ostin hyvän ja nopean ja ison kortin, niin kamera ei sitten osaakaan kommunikoida sen kanssa. Vaikka olen kyllä kuullut ihan oikealta valokuvaajalta että muistikortteja kannattaa mieluummin olla useita pieniä kuin yksi iso, sillä jos se iso mäsähtää niin menee moninkertaisesti kuvia hukkaan.. Mutta kun ne pienet täyttyy parissa päivässä.. Vaikka yrtit jäikin tänään kuvaamatta, niin onneksi kone sentään lukee korttia, huh!

Huomasin että lukijoita tälle mun hassulle pikku sillisalaattiblogille on kertynyt tasan sata! Huikeeta! Nöyrä kiitos ja kumarrus! Ja nytpä heitänkin ilmoille kysymyksen: mitä sais olla? Laittakaapa tulemaan toiveita, aiheita, kysymyksiä, niin mun ei aina tartte yrittää keksiä mistä kertois (eikä kyllästyttää kaikkia meidän uimareissuilla)..