Matkailua, joogaa, mansikoita, enkeleitä, luomua. Hetkiä, ajatuksia ja elämää.

tiistai 29. lokakuuta 2019

Valoa





Kävin Deepthin alias Kirsi Rannon Valoa -mantralaulukonsertissa ystävän kanssa Jyväskylässä viime perjantaina. Sitä ennen aamujoogaohjaus, jännittävä bussimatka (bussi hajosi ja odotettiin noin tunti varabussia keskellä korpea), sekä mahan täydeltä nepalilaista ruokaa. Lauantaina matka jatkui Tampereelle ja eilen kotiin. Hyvä jos tämä vekslaaminen kesä- ja talviajan välillä joskus loppuu, mutta en ymmärrä perusteluja sille, miksi pitäisi ottaa normaaliaika normaaliksi. Oli niin pimeää jo neljän jälkeen matkata kotiin. Nyt kun olisi mahdollisuus, niin miksi ihmiset ei haluaisi venyttää valoisaa aikaa iltapäivästä mahdollisimman pitkälle..? Toki oli ihanaa tänään aamulla herätessä kun oli jo valoisaa ja yöllä satanut lumi teki maisemasta vieläkin kirkkaamman, mutta eihän tämä kauaa kestä. Jo parin viikon päästä saa silmiä raotella säkin pohjalla, eli aamut on pimeitä kuitenkin. Mää ainakin ottaisin sen vähän valon mieluummin sinne "päivän" loppupäähän.

(Kuvat läppärin rajallisesta kuvavalikoimasta, yritän pian saada mun kuva-arkistonkin raahattua uuteen kotiin!)

Ei kommentteja: