Matkailua, joogaa, mansikoita, enkeleitä, luomua. Hetkiä, ajatuksia ja elämää, kuvin ja sanoin.

tiistai 8. lokakuuta 2019

Ikuisuus ja toteutunut unelma


***On kahdenlaista ikuisuutta. Ensimmäinen ikuisuus on itsen ja Korkeimman luonnollinen tila, ajan tuhoavan vaikutuksen ulottumattomissa. Toinen ikuisuus on ajallista. Prakriti on ikuinen sanan vahvimmassa merkityksessä. Sillä ei ole alkua eikä loppua. Kaksi miedompaa versiota ikuisuudesta ovat loputon ja aluton ikuisuus. Loputon ikuisuus sisältää mahdollisuuden, että olio tai ilmiö on alkanut jonain tiettynä ajankohtana, mutta sen jälkeen se ei enää lakkaa olemasta. Joidenkin maailmankatsomusten vaalima ajatus ikuisen kadotuksen mahdollisuudesta ilmentää loputtomuutta. Tämä ajatus on intialaiselle ajatukselle vieras. Sen sijaan taaksepäin suuntautuva ikuisuus, eli jokin jolla ei ole alkua mutta joka voi loppua, on joogassa kaikkein tärkein. Vaikka emme voi tehdä menneitä elämiä koskevaa tutkimusta ja löytää tietämättömyytemme ja kärsimyksemme alkua, näistä on mahdollista päästä pysyvästi eroon joogan avulla.


Taipumukset ja painaumat nousevat tekoihin liittyvistä kokemuksista jotka tulkitaan toivottaviksi tai vältettäviksi. Koska painaumat liittyvät erityisiin tilanteisiin, ne eroavat toisistaan. Niitä ylläpitää vahvempi perustaipumus, elämänjano. Elämänjano on se perustunne, jonka vuoksi pelkäämme kuolemaa ja takerrumme viimeiseen asti siihen mitä nykyisestä elämästämme on jäljellä. Suhtaudumme pientä mielihyvää aiheuttaviin tilapäisyyksiin kuin ne voisivat olla ikuisia. Teoreettinen tieto kuolevaisuudestamme ei lainkaan vähennä kuolemanpelkoa, elämänjanon kääntöpuolta. Elämänjano kytee jatkuvasti, mutta kuolemanpelko ilmentyy vain tilanteissa joissa kuolevaisuus tulee ilmeiseksi. Koska jopa pienet lapset osaavat pelätä vaaratilanteita, Yoga-sutran kommentaattorit esittävät tämän todisteena edellisistä kuolemista. Jos on kokenut kuoleman, sitä voi pelätä, mutta tässä elämässä kukaan ei sellaista ole kokenut, eikä pieni lapsi ole sitä muilta kuullut tai omin silmin nähnyt. Jokainen on siis kokenut kuoleman aiemmissa elämissään.


Toisin kuin muut painaumat, elämänjano on niin vahva, ettei se kaipaa erityistä muistutusta aktivoituakseen. Se on koko ajan toiminnassa kaikilla olennoilla. Tässä sutrassa todetaan että painaumilla ja taipumuksilla ei ole alkua, mutta ne voivat päättyä. Kun ne saavat päätöksensä, joogi siirtyy ajallisen ikuisuuden piiristä ajattomaan ikuisuuteen, omaan olemukseensa jossa hän on itse asiassa koko ajan ollut. Vain tietämättömyyden vaikutuksesta hän projisoi identiteettinsä ajan vaikutuspiiriin. Minätunteen vaikutuksesta olemme ottaneet tilapäisyyksien maailman todesta, huomaamatta että oma ikuinen olemuksemme on ollut koko ajan läsnä. Kohteettomassa samadhissa palaamme ikuiseen nykyhetkeen.***


Syyskuun alussa oli yksi viikonloppu koulutusta ja nyt toinen, ja saan kutsua itseäni äänimaljahoitajaksi sekä sointukylpyohjaajaksi.

2 kommenttia:

Tillariina kirjoitti...

Mä en oikein enää tunne elämänjanoa! Surkea juttu, toivottavasti joskus tilanne on toinen.

Vianna kirjoitti...

Varmasti se pohjimmiltaan siellä kuitenkin on koko ajan, tosiaan sen tunteminen voi toisinaan olla vähän hankalaa.