Matkailua, joogaa, mansikoita, enkeleitä, luomua. Hetkiä, ajatuksia ja elämää, kuvin ja sanoin.

perjantai 12. lokakuuta 2018

Pienet ihmeet ja itkut





Selvisin joogatunnista! Ja oli vieläpä tosi kivaa! Kaverin läsnäolo varmasti auttoi, myös siks ettei tarvinnut ihan kaikkee ite selittää. Tehtiin niin että toinen aina selitti mitä tehdään ja toinen näytti, niin pystyi vaikka lukemaan papereista jos tarve vaati.

Olen majaillut nyt pari yötä rouva Neitin ja perheensä asunnossa ihan yksin, tai no, teinin kans. Sillä on ollu helppoo mennä pyörällä kouluun ja jäädä koulun jälkeen hengaileen kavereiden kans, ja minä oon pienesti pistänyt kämppää järjestykseen. Homma jatkuu vielä.

Tänään on ollut kumma päivä. Aamulla oli kansalaisopiston ihanan lempeä jooga. Jotenkin onnistuin eilen saamaan erinäisiä jännityksiä lihaksiin. Selässä tuntuu ja jaloissa, ihanku ois jotain tehny. Oli ihanaa käydä heti lempeän ja hitaan aamun jälkeen vähän venymässä. Joogasta poispäin ajaessa vilkaisin edessäolevan auton rekkaria: HUG-jotain. Naureskelin ja mietin minkälaisen ite hommaisin jos haluisin, varmaan jonku LUV-111, ja seuraava vastaantuleva auto olikin OVE-jotain. Hirveen paljo on ykkössarjoja näkynyt viime aikoina, siis missä tahansa numerosarjoja 11, 111, 1111, tai kello 11:11. Tänäänkin, ja sekin mua hymyilyttää, lasken nekin noihin pieniin ihmeisiin.

Iltapäivällä piti tulla takas kotiin töihin ja olemaan. Oli oikein kaunis auringonlasku, ja ihmeelliset pinkit pilvet ja lieskat taivaalla. Tein ruokaa ja kuuntelin samalla musiikkia. Mun tän hetken lempilaulaja on Kina Grannis, ihana ääni, yksinkertaiset kitaramelodiat, ja (jotkut) laulujen sanat suoraan ku mun elämästä. Aika paljon tekee covereita myöskin. Sit ne jotkut sanat sai mut itkemään, ja mitä useemman biisin kuuntelin, sen herkemmässä itku oli..

"Oh I don’t know where I’m going
I don’t know where I’ll be
But it doesn’t matter
'Cause every morning
When I wake you’re the first thing I see"

Musta on vaan ihanaa kun jotain avautuu, tulee nähtäville. Mä oon niin pitkään tunkenu tunteitani jonnekki piiloon, että on tosi hienoo nyt ku niitä tupsahtelee. Kaipuuta, yksinäisyyttä, surua. Mä oikeestaan välillä vähän tykkään olla pikkusen melankolinen tyyppi. Taidan lähtee peiton alle itkeskelemään, kiva tapa aloittaa syysloma (, jota mulla ei virallisesti olekaan, mutta onpa silti).

Ei kommentteja: