Yksin kotona

Eilen vein lapsen isoskoulutusviikonloppuleirille ja ostin pitsan. Sytytin kynttilän, luin kirjaa ja lämmitin saunan. Nukuin pitkät yöunet. Aamurutiinit venytin kahteen tuntiin. Huudatin musaa täysillä ja tanssin villisti olohuoneessa. Lumihiutaleita leijailee hiljakseen, jänskättää vähän, koska rouva Neitin autossa on vielä kesärenkaat, ja kohta ajan asemalle ja junalla kaupunkiin. Illalla konsertti, ja yökylään pojan luo. Huomenna käydään vielä syömässä ennenkuin juna tuo mut takas kotiin, tanssitunti, ja lapsen nouto leiriltä. Aika bueno.

Terveisiä metsästä

Ex tempore-retki metsään. Lumouduin hänen kauneudestaan. Rakastan sammaleista metsänpohjaa ja jäkäläisiä puunrunkoja, suon tuoksua, metsän hiljaisuutta, valon leikkiä puiden lomitse, Äiti Maata jalkojen alla. Tänään suurimman vaikutuksen teki läpinäkymätön männikkö, aina puun takana oli toinen puu, ihankuin olisi kulkenut jossain erivärisistä kerroksista koostuneessa ihmemaassa.

Varrelta viikon

Mulla ei muka ollu edes loma, vaan yhtään tuntia en oo töitä tehny koko viikolla.. Paitsi yhen ilmajoogaohjauksen. Pesin kuratkin jo työvaatteista pois, mahtuupahan sitten uutta jos vielä jotain tekemistä löytyy. Aikuisen etälapsen varmistusherätyssoitto piti olla kolmena aamuna, maanantaina unohdin sen ihan tyystin kun kenelläkään ei ollu normiaamu, ja kaks kertaa sillä oli jo kaverit aamukahvilla kun soitin, eli niinäkin aamuina pääsin heti jatkamaan unia. Ja nukkuminen onkin varmaan asia mitä olen ajallisesti eniten tehnyt viimeisen viikon aikana.. Yks parin yön reissu kaupunkiin tehtiin lomalaisen kans, ja tänään kävin lähikäsityömessuilla Iisalmessa, vähän oon nähnyt ihmisiäkin siis. Kaiken kaikkiaan kaikenlaista: lähes kesäisen lämmintä, ihanaa aamusumua, kaikki värikkäät puut ja muut, vapauden huumaa, musiikkia monenlaista, tanssia pitkästä aikaa oih!, omaa aikaa, kesälomasuunnitelmia, uusia rutiineja, ja näitä aika myöhään venyviä iltoja..

Vahva suositus

Ei mikään maksettu mainos, vaan ihan omasta tahdosta haluan laittaa suosituksen tästä kaks viikkoa siteen alkaneesta Tietoisuusakatemian verkkovalmennuksesta. Puoli vuotta tiukkaa tietoa, webinaari kerran kahteen viikkoon, nauhoitukset saa itselle joten ei tarvi aina päästä paikalle, paljon itsensä tarkkailuharjoituksia, tietoa, oivalluksia. Ite oon sitoutunut tuohon puolen vuoden pätkään, oli niin naurettavan halpa hinta, kun tiedän mitä kaikkee näillä tiedoilla voi saada elämäänsä. Plus että Johanna on maailman ihanin ihminen! ♥

Verkkovalmennuksen 1. osa on avoin kaikille, käy kattomassa edes nämä ilmaiset videot (kannattaa kuunnella sekä webinaari että harjoitus) täältä, niin voit ite miettiä voisko tää olla sunkin juttu. Sivustolta löytyy myöskin aiemmin julkaistuja materiaaleja mm. aiheista Kateus ja unelmat, Kipu, Ahneus ja raha, maksuttomia joogaharjoituksia, ym. Kaikkee mielenkiintoista siis!

Tässä tietoa huomisesta webinaarista:

"Seuraava webinaari ma 15.10.2018 klo 19.

Aiheena keho. Kuinka kehon kautta voimme kokea maailmaa ja itseämme.

Kuinka oppia hyväksymään ja rakastamaan itseään sellaisena kuin olet. Mitä tapahtuu, kun pystymme sallimaan itsemme olla juuri sellainen kuin olemme.

Lisäksi ohjaan kehotietoisuusharjoituksen, jonka avulla voit poistaa alitajunnassa olevia vahingollisia uskomuksia kehostasi."

(Heh, tuossa yläkuvassa, ihan oikeesti luulin et joku istuu rannalla mietteissään, kunnes lähempänä selvis, että taitaa olla aika päätön tyyppi hän. Päätön mies ei päätänsä puistele, päätön mies ei vanhoja muistele, vai miten se meni :o)

Pienet ihmeet ja itkut

Selvisin joogatunnista! Ja oli vieläpä tosi kivaa! Kaverin läsnäolo varmasti auttoi, myös siks ettei tarvinnut ihan kaikkee ite selittää. Tehtiin niin että toinen aina selitti mitä tehdään ja toinen näytti, niin pystyi vaikka lukemaan papereista jos tarve vaati.

Olen majaillut nyt pari yötä rouva Neitin ja perheensä asunnossa ihan yksin, tai no, teinin kans. Sillä on ollu helppoo mennä pyörällä kouluun ja jäädä koulun jälkeen hengaileen kavereiden kans, ja minä oon pienesti pistänyt kämppää järjestykseen. Homma jatkuu vielä.

Tänään on ollut kumma päivä. Aamulla oli kansalaisopiston ihanan lempeä jooga. Jotenkin onnistuin eilen saamaan erinäisiä jännityksiä lihaksiin. Selässä tuntuu ja jaloissa, ihanku ois jotain tehny. Oli ihanaa käydä heti lempeän ja hitaan aamun jälkeen vähän venymässä. Joogasta poispäin ajaessa vilkaisin edessäolevan auton rekkaria: HUG-jotain. Naureskelin ja mietin minkälaisen ite hommaisin jos haluisin, varmaan jonku LUV-111, ja seuraava vastaantuleva auto olikin OVE-jotain. Hirveen paljo on ykkössarjoja näkynyt viime aikoina, siis missä tahansa numerosarjoja 11, 111, 1111, tai kello 11:11. Tänäänkin, ja sekin mua hymyilyttää, lasken nekin noihin pieniin ihmeisiin.

Iltapäivällä piti tulla takas kotiin töihin ja olemaan. Oli oikein kaunis auringonlasku, ja ihmeelliset pinkit pilvet ja lieskat taivaalla. Tein ruokaa ja kuuntelin samalla musiikkia. Mun tän hetken lempilaulaja on Kina Grannis, ihana ääni, yksinkertaiset kitaramelodiat, ja (jotkut) laulujen sanat suoraan ku mun elämästä. Aika paljon tekee covereita myöskin. Sit ne jotkut sanat sai mut itkemään, ja mitä useemman biisin kuuntelin, sen herkemmässä itku oli..

"Oh I don’t know where I’m going

I don’t know where I’ll be

But it doesn’t matter

'Cause every morning

When I wake you’re the first thing I see"

Musta on vaan ihanaa kun jotain avautuu, tulee nähtäville. Mä oon niin pitkään tunkenu tunteitani jonnekki piiloon, että on tosi hienoo nyt ku niitä tupsahtelee. Kaipuuta, yksinäisyyttä, surua. Mä oikeestaan välillä vähän tykkään olla pikkusen melankolinen tyyppi. Taidan lähtee peiton alle itkeskelemään, kiva tapa aloittaa syysloma (, jota mulla ei virallisesti olekaan, mutta onpa silti).

Ääksistä!

Ei siinä mitään, että huomiseksi on vielä selvittämättä vastaus kysymykseen miten kärsimys lakkautetaan (pitäisi löytyä joogasutrista 2.18-28, kunhan saan sen vaan kaivettua esiin sieltä), mutta kun huomenna on myöskin mun debyytti joogaohjaajana, ääks, ääääks, äääääääks!!

Lukiolla on joku lomaa edeltävä erikoisteemapäivä, ja oppilaat (ja liekö myöskin opettajat) on saaneet valita mihin workshoppiin haluavat osallistua, yhtenä vaihtoehtona 90 minuutin joogatunti. Paikallinen joogaohjaaja jonka olisivat halunneet vetämään tän tunnin on reissussa, mutta hän oli ystävällisesti pyytänyt ottamaan yhteyttä muhun ja yhteen toiseen paikkakuntalaiseen, koska kaikki kolme ollaan samassa joogaopekoulutuksessa. Niinpä sit lupauduttiin tän toisen kans kahdestaan suunnittelemaan tunti ja ohjaamaan se innokkaille lukiolaisille.

Eilen tavattiin suunnittelupalaverin merkeissä, jonkunlainen runko saatiin aikaseks, nyt pitää vielä miettiä mitä kaikkea pitää mihinkin asanaan ohjata, ja päänvaivaa aiheuttaa myöskin se kun ei ole mitään käsitystä kuinka pitkä ohjelma tuohon puoleentoista tuntiin mahtuu. Joutuvat vielä raukat makaamaan loppurentoutuksessa puolet ajasta..

Eilen saatiin tietää että joogaan on ilmoittautunut 40(!!) osallistujaa, mikä aiheuttaa hieman lisää paniikkia.. Viime yön unessa olin lukiolla ja totesivat että ruokala, jossa joogatunti aiotaan pitää on ihan liian pieni niin isolle porukalle, joten piti jakautua kahteen ryhmään eri tiloihin, ja sit jouduttiin molemmat yksin ohjaamaan omaa ryhmää. Ja niinhän sitä sitten tänään tulikin viesti, että ruokala on liian pieni ko. porukalle, joten joogaammekin yläasteen salissa..

No ei kait sitä, nyt kärsimyksen lakkauttamisen kimppuun, ja sitten ohjaamaan itselle joogatuntia, aion kirjoittaa joka sanan ylös mitä pitää muistaa sanoa. Huuuuuuh! Kyllä mä selviän! Jotenkin.

Huimaa

Tänä aamuna heräsin huikeeseen auringonnousuun! Pompin yöpaidassa pihalla kuvailemassa, ja sitten vasta aamutoimiin, koska first things first. Lapsi kerkes koulubussiin, juttu mitä ei kovin usein viime aikoina oo tapahtunut. Laittelin itteeni lähtövalmiiksi kansalaisopiston aamujoogaan, kun yhtäkkiä huomasin että sataa lunta. Noooo, sinnepä sitä kylälle kuitenkin varovasti ajelin, ja joogatunnin jälkeen maa olikin jo ihan valkoinen. Tooosi hissukseen kaupan kautta kotiin, kaikki etukäteen suunnitellut lenkit ja ajelut tuntuikin nyt hyvin ylimääräisiltä. Kylällä oli just ja just plussalla, kotona vielä pakkasella. Kotimatkalla on yks hurja kohta, jyrkät mutkat molempiin suuntiin ylämäessä, ja tie täynnä loskaa. Siinä alkoi vähän kuumotus iskeä, kun pykälä on kolmosella, vauhtia neljäkymppiä ja renkaissa ei pitoa juurikaan. Mietin että mitä teen jos vauhti pysähtyy, en pääse uudestaan liikkeelle, enkä voi peruuttaa mäkeä alas.. Niinpä vaan toivoin että jos pidän kaasun sopivan kevyenä vaikka renkaat lyökin tyhjää, vauhti riittäisi mäen päälle asti. Ja riitti se. Yhtään ei pelottanut se, ettenkö pysyisi tiellä, ja onneksi ei ollut myöskään vastaantulijoita. Viimeiset neljä kilometriä on hiekkatietä, siinä jo ihan kunnon lumipäällyste, mutta supervarovasti sai siinäkin mennä. Kotona löin kunnon tärinät päälle hetkeksi, söin navan täyteen ruokaa, ja oi mikä kiitollisuus siitä että pääsin ehjänä perille, ja oikeestaan ihan kaikesta.

Laps just soitti että tuu hakeen koulusta, ei jaksa odottaa koulubussia ku seuraava menee vasta tunnin päästä. En aio mennä! Sen sijaan otan pari tuntia rennosti, pakkaan parin päivän kamat reppuun, ja vähän myöhemmin pyydän kyydin kylälle (pitempää mutta hiukan tasaisempaa reittiä pitkin), koska sieltä lähtee yhteiskyyti joogaopekoulutusviikonloppuun.

Onnellinen, mutta väsynyt (ja vähän surullinenkin)

Työt ei oo ihan vielä tältä erältä ohi, on kymmenen riviä pottua nostamatta, hedelmäpuut verkottamatta, kompostit tyhjentämättä, valkosipulit istuttamatta, kasvihuone- (sekä kukkapenkki)projekti kesken (ja liekö etenevätkään enää tänä vuonna), mutta ihan melkein valmista jo on! Tänään lähti tän kesän viimeinen vvuufferi kotimatkalle, ellei nyt äkkiä ilmesty vielä joku uus joka haluaa välttämättä hetkeksi tulla auttamaan. Onhan se aina haikeeta ku ne lähtee, mutta täytyy kyllä sanoa että ilmassa on jo pientä henkisen uupumuksen poikasta. Onneksi mun ei enimmäkseen oo tarvinnut edustaa ja viihdyttää vieraita enää tässä loppukesän aikana, mutta ei se oo pelkästään se, vaan jotenki kaipaan nyt vaan sellasta rauhaa ja hiljasuutta, ettei koko aika tarvi kuunnella puheensorinaa ja kikatusta. On tässä muutama kyynelkin tirautettu viime päivinä, sillä ilmeisesti naapurin koira oli käynyt luvatta vierailulla pihassa ja tappanut meidän kanat..