Matkailua, enkeleitä, luomuviljelyä, itsensä etsimistä ja löytämistä. Kuvia ja vähän tekstiä.

tiistai 6. maaliskuuta 2018

Lomaa!




Kuvat on muutaman viikon takaisia, mut suunnilleen tollanen on fiilis tälläkin hetkellä. Aah, aurinko ja loma! Omaa aikaa ihan yksin kotona muutama päivä, pientä huvittelua kuitenkaan unohtamatta: lomaviikon ohjelmaan kuuluu myös sointukylpy äänimaljojen maailmassa sekä lupauduin hoploppaileen ipanan kanssa. Että ei ihan pelkkää itsensä kanssa chillailua, siivoomista ja sen sellasta.

Viikonloput onkin sitten ihan muuta kuin lomaa. Viime viikonloppu meni taas rimpuillessa liinoilla ja nyt odotan jonkin sortin dokumenttia että olen suorittanut ilmajoogaohjaajakoulutuksen (sekä omaa liinaa saapuvaksi!!)! Syksyllä ois tulossa jatkokurssi, jotain vielä enemmän voima-akrobatiajuttuja. Vaikka kyllä nytkin tuntee jotain tehneensä, keskivartalo vahvistuu ihan huomaamatta ja käsivoimat kasvaa.


Ja tulevaksi viikonlopuksi matkustan taas Jyväskylään Timin kurssille, eli tiedossa on huikeeta energiaa, muinaista tietoa, valoa. Sekä parin ystävän tapaamista ja mahdollisesti syksyn joogamatkan suunnittelua! Jebou!

Ei kommentteja: