Matkailua, enkeleitä, luomuviljelyä, itsensä etsimistä ja löytämistä. Kuvia ja vähän tekstiä.

torstai 12. lokakuuta 2017

Se paras kaveri



Me haettiin se Irlannista syksyllä 2005, siellä se asui kymmenen sisaruksensa kanssa ulkorakennuksessa, ja heilutti pitkää häntäänsä ku nähtiin se ekaa kertaa. Sillä oli maailman kauneimmat silmät ja maailman lempein luonne, se oli just täydellinen koira. Se opetti mulle vuosien varrella niiin paljon elämänilosta ja ehdottomasta rakkaudesta. Kesällä se vielä jaksoi kulkea lenkillä mukana kirsu pystyssä. Ja nyt yhtäkkiä parissa päivässä ei melkein pääse makuulta ylös, roikottaa päätä ja horjahtelee, ruoka ei maistu, yskii, uikuttaa ihan hiljaa välillä, katsoo silmiin eri tavalla. Oli pakko tehdä maailman raskain mutta ainoa oikea päätös..

On niin hiljaista. Ei kuulu tassujen laahustelua (niinku vanha pappa köpöttelis tohveleilla) eikä illalla kynsien rapinaa portaissa ja syvää huokausta kun koira asettuu yöunille mun oven taakse. Kuka mua nyt vie ulos joka päivä, kuka varastaa ruuat pöydältä kun silmä välttää, kuka karkaa jos ovi ei mene kunnolla kiinni, kenelle syötetään ruuanjämät, kuka nuolee jukurttipurkit?? Mä en ole aikoihin itkenyt näin paljon. Tuntuu tosi hyvältä antaa tulla kaikki itkemättömät itkut, kaikkien kuolemat, erot, surut. Ja varmasti maisemanvaihdos tulee just nyt oikeeseen hetkeen.

Sanon ihan samalla tavalla ku just 5 vuotta täyttänyt ipana: Mulla tullee Neeraa ikävä!

3 kommenttia:

Heli kirjoitti...

Voihan suuri suru sentään! ♥ Rakkaan ystävän menetys on niin kauheeta. Keväällä lopetettiin minun elämän suurin rakkaus ja edelleen sen ajatteleminen itkettää niin kovasti... Ikävä on, mutta onneksi on muistot. Sekä puhelimessa että tietokoneessa on näytönsäästäjänä rakkaan karvakorvan kuva, niitä välillä silittelen... ♥

Voimia ja tsemppiä ja uusia aatoksia reissun myötä! ♥

Hannah kirjoitti...

Voi surua! Lämpöisin osanottoni ja lohtuhalaukseni. Kuvasit niin kauniisti koiraystäväsi merkitystä ja kaikkea sitä valtaisaa rakkautta ja kiintymystä, mitä siihen liittyykään. Ja vaikka suru tekeekin pesänsä sinuun, lohtuna on, että mukanasi ovat aina myöskin ne rakkaat, ihanat muistot.

Surun ja kaipuun keskelle valoa ja voimia. Ja kaikkea hyvää reissuunne, sillä on varmasti nyt erityinen sijansa. ♥

Vianna kirjoitti...

Kiitos Heli ja Hannah! ♥♥

Onneksi tosiaan on ne miljoona mukavaa muistoa ja tuhansia tarinoita ♥ Voi Höntys ♥