Matkailua, joogaa, mansikoita, enkeleitä, luomua. Hetkiä, ajatuksia ja elämää.

maanantai 27. maaliskuuta 2017

Tauolla tapahtunutta

 



Ei ole aikoihin tullut tartuttua kameraan, eipä täällä oikein mitään kuvattavaa olisikaan, nämäkin kuvat enimmäkseen viime keväältä. Viime viikolla kyläilin ystävän luona muutaman päivän, ihania tällaiset ex-temporereissut! Tehtiin ihan tavallisia juttuja, melkein samaa mitä kotonakin, kaupoilla pyörimistä, telkkarinkattelua, palapelin rakentamista, kävelylenkkejä, mutta olipa ihanaa vaihtelua istuksella välillä jonkun toisen nurkissa :o) Kotona sainkin viikonloppukylään omia tyttöjä, ja eilen meille muutti yks sukulaistyttö asumaan ainakin täksi viikoksi. On kyllä ollut tavallista enemmän sutinaa. Nyt kun on tottunut viettämään paljon aikaa itsensä kanssa, huomaa miten tarvii sellasta vetäytymistä ja vain olemista hiljaa paikallaan. Mitenhän sitä kesällä osaa taas edustaa aamusta iltaan..

Täällä syrjäkylillä keli näyttää hyvin keväiseltä, tienpinnat on paikoitellen paksun sohjon peitossa tai sitten peilijäällä. Onneksi on huviajelut jääneet ihan minimiin kun mun auto on telakalla, ja vahvasti on mietinnässä tarviinko edes omaa autoa. Tällä viikolla olisi tarkoitus päästä käymään kaupungissa kirpparilla (lähinnä viemässä tavaraa) ja ehkäpä maalikaupassa.. Pientä ideaa on ilmaantunut siihen mitä sitä tekis ennenku pääsee muuttamaan ulkoruokintaan. Ja onhan tässä vielä se tynkäseikkailukin tulossa ennen kesää.

Ei kommentteja: