Matkailua, joogaa, mansikoita, enkeleitä, luomua. Hetkiä, ajatuksia ja elämää.

torstai 5. joulukuuta 2013

Muka siivouspäivä, hah!





Nukuin viime yönä yksitoista tuntia!! Välissä heräsin herättämään Neitin, se kun oli ainoa meistä jonka oli tänään oltava jo aamusta liikenteessä. Olin luvannut viedä Pienimmän joskus lounaalle kahvilaan, se joskus oli tänään. Meille riisipuurolounas oli aamupala, ja jälkkäritortut pakattiin kotipakettiin. Ostin mukaan piparipullia, ja Neiti toi tullessaan vielä joulujuustokakkua ja pitsanpaloja. Ollaan oltu ihan ähkyssä. Niin, ja siis tänään meillä oli perheen yhteinen joulusiivouspäivä, koululaisten taksvärkki. On ne vähän siivoilleet, minä vähän enemmän, mutta mitään isoa stressiä ei sotkusta tänä jouluna revitä (jos ei aiempinakaan jouluina, eikä muulloinkaan :o) Paitsi kyllähän minä tietysti rähisen ja ärjyn kun muut ei tee mitään, ja mun pitää tehdä kaikki. Mutta se menee ohi. Vielä pitäis yrittää houkuttaa nuoriso lattianpesuun, vaikka kello on jo vaikka mitä. Huomenna otetaan ja lähdetään pikku lomaselle, viemään jouluherkkuja ja -terkkuja sukulaisille ja tutuille. Yritetään ajella lumimyräkästä poispäin. Toisaalta ei huvittais yhtään lähteä, vois koko pitkän viikonlopun käyttää paikkojen raivaamiseen, toisaalta on tosi kiva pitkästä aikaa päästä hetkeksi pois kotoa. Jospa nuo kotiinjäävät tajuais sillä välin vähän järkkäillä.. No en kyllä meinaa sen varaan laskea, täytyy sitten taas arkena jatkaa raivuuoperaatiota. Jospa tässä vielä lämmäyttäisi kattilallisen glogiä sekä saunan, ja sitten voisi kaivautua hyvillä mielin peiton alle.

2 kommenttia:

pioni kirjoitti...

Meilläkään ei stressata joulusiivoilla, otin Marttojen ohjeista oppia jo vuosia sitten;)
Keväällä kun aurinko alkaa paistaan, mulla yleensä on enempi intoa vaikka kaappien pesuun;)

Vianna kirjoitti...

Millonhan mää saisin edettyä kaappien sisäpuolelle asti :o) Leppoisaa joulunodottelua!