Matkailua, joogaa, mansikoita, enkeleitä, luomua. Hetkiä, ajatuksia ja elämää.

keskiviikko 14. elokuuta 2013

Sateenkaaria



Eikö meillä ookki hienoja porkkanoita? Vois vaikka myydä sateenkaariporkkanoina kilon pusseissa :o)

Jotenki tuntuu, että on ollu hirveesti hulinaa, mutta ku alkaa tarkemmin miettimään niin ei olla tehty oikeestaan mitään. Marjat on lähes poimittu, valkosipulitkin nostettu ja myyty ja loput säästetään syksyn istutuksiin. Sipulit pitäs nostaa, kohta perunatkin, herneet kerätä ja porkkanat nostaa, ohrat puida kunhan ovat puintikunnossa. Ai niin, istutettiinhan me yksitoista uutta mansikkapenkkiä. Koko kesä on pidetty yhtä pellonnurkkaa mullikolla jotta saatais juolavehät nitistettyä, nyt vaan ajettiin penkit, kalkittiin, vedettiin muovi, rei'itettiin ja istutettiin mansikat. Reilu tuhat uutta Lumottaren tainta. Tarkotus olis vielä oottaa rönsyjä noista omista vanhoista kasvustoista ensi kesää varten. Kohta onkin kesätyöt pulkassa :o)

Nelosluokkalaisella alkoi koulu maanantaina, ysiluokkalaisella alkaa vasta ensi viikon maanantaina, kun se teki tämän viikon tet-jakson jo kesällä. Mulla oli tänään syksyn ensimmäinen koulupäivä. Oli aika raskas aloitus, heti vaan asiaan: rahoituksia, liiketoimintasuunnitelmia, kokouksen järjestämistä ym. Nyt pää surisee ihan taukoamatta. Onneksi huomenna on vähän kevyempi ohjelma, lähdetään nääs pikku retkelle ja opetellaan kuinka sujuu ruuanlaitto maasto-olosuhteissa. Muistaisinpa ottaa kameran mukaan, ja eipä sataisi vettä koko päivää.

Koulun jälkeen olikin yllättävän paljon virtaa, ja kun oli pitkästä aikaa kunnolla sateista enkä viitsinyt lähtä ulos, niin järkkäilin ja imuroin vähän alakertaa. Ja täytyy todeta ettei se vähä näy kyllä yhtään missään, mutta toki tuntuu kivemmalta kun jalkapohjan alla ei pyöri hiekanjyväset. Oikein odotan, että millon mulla on niin paljon aikaa että pääsen kovalla innolla raivailemaan ja järkkäilemään. Nyt kun Neiti perheineen muutti kylälle, meillä on yksi ylimääräinen huone, joka täytyy tyhjentää liiasta kamasta (no, sellasia huoneita meillä on kyllä useampiakin..), siivota perinpohjin, (niitäkin on useampi) ja kalustaa uudelleen oikein ajatuksen kanssa. Ja pelkäänpä että muita apulaisia en siihen puuhaan saakaan..

Ei kommentteja: