Matkailua, joogaa, mansikoita, enkeleitä, luomua. Hetkiä, ajatuksia ja elämää.

keskiviikko 23. tammikuuta 2013

Loman tarpeessa

(Kuvat eiliseltä noin kello 10, 12 ja 14 - hauskasti vaihteleva sää)

 



Yritin varata meille lomasen, sellaisen tarjousversion mistä tulee mainoksia aina silloin tällöin. Sen jossa kylpylä on vapaassa käytössä ja hinta suht halpa, kunhan käy kuuntelemassa lomaosake-esittelyn, mukaan mahtuu 2 aikuista ja 2 lasta. Tiedustelin että oisko mahdollista majoittaa meitä, eli kolmea aikuista, kahta lasta, yhtä vauvaa ja kahta koiraa. Kerran ollaan oltu Kuusamossa silleen että koko perhe + koira asui samassa huoneessa. No, Katinkullassa ei sellaista mahdollisuutta ollut, tarjosivat sitten kahta erillistä huonetta, jolloin hinta heti tietty tuplaantuu, eikä niillä edes ollut enää tilaa viikonloppuina jotka meille olis käyneet, eikä meille tietenkään voi käydä mut kuin viikonloput kun on noita koululaisia. Että sepä siitä.

Sitten Pienin toi koulusta lapun, että hiihtolomalla olis tarjolla seitsemän päivän melko edullinen retki Saariselälle, sisältää kyydit, majoituksen ja ruuat. Maksettavaksi jää kylpyläliput ja retket, jos sellaisia haluaa lomalla tehdä. Eihän sinne tietty mitään koiria tai vauvoja voi mukaan ottaa, eikä me muutenkaan kaikki päästä kun yhdellä on rippikoulu just hiihtolomalla. Mutta laitettiin kuitenkin kaksi ilmoittautumista menemään. Toivottavasti saavat tarpeeksi lähtijöitä kokoon että reissu toteutuu. Jostain pitää sitten vielä keksiä lomakohde lopuille perheenjäsenille.. Ehdotuksia?

2 kommenttia:

Heidi-Maaria kirjoitti...

Hienot talvikuvat säiden vaihtelusta :)
Toivottavasti pääsette lomalle!

M kirjoitti...

Ei mulla ole heittää ehdotuksia :(
Meillä ei perhe lomaile edes hiihtolomalla, siis lomaile kodin ulkopuolella. Mutta joskus se olisi kyllä tarpeen. Toivottavasti keksit jotakin lopuillekin.

Sulla on kyllä huikeita maisemakuvia!!