Matkailua, enkeleitä, luomuviljelyä, itsensä etsimistä ja löytämistä. Kuvia ja vähän tekstiä.

sunnuntai 7. lokakuuta 2012

Tyttöjen kesken

Minä sekä Neiti ja Pikkuneiti kävästiin ihan kaupungissa tässä eräänä päivänä. Aikomuksena oli tehdä hieman vaatehankintoja vähän itse kullekin. Kulutettiin ihan kokonainen aamupäivä Iisalmi-cityn hienossa vaatekauppakeskuksessa, ja vähän jotain sieltä löytyikin. Vaatteiden ostaminen ei todellakaan ole mun lempihommaa, mutta joskus sillointällöin on pakko tuhlata olemattomia rahoja vaatteisiinkin. Milloinhan olen viimeksi ostanut jonkun vaatteen itselleni..?

Muutama hämmentävä huomio:
1. Nykyvauvat ei käytä potkuhousuja. Ollenkaan. Onneksi meillä on muutamia jemmassa omilta lapsilta, mutta siis vain muutamia, ei esim. yhtään vaaleanpunaisia, ne on laitettu kirppiksille kiertoon, kun Neitin jälkeen on ollut pelkkiä poikavauvoja. Nyt vähän harmittaa kun muistelen niitä, ja näkyyhän niitä Netiin vauvakuvissakin. Varsinkin ne yhdet plyysiset pupupotkarit pitsikauluksella, oijoi.. Äitiyspakkauksessa tuli muutamat ihan sievät peruspotkuhousut. On yritetty etsiä potkareita myös marketeista, jossain oli joitain tutan versioita, mutta eineoonättejäkuoseja, plääh. Ollaankin roikuttu huutonetissä metsästämässä nättejä potkareita, jospa sieltä muutamat löytyisi.

2. Sovituskoppien peilit on nykyään leventäviä. Ja vaatekoot senkun pienenee. Tai sitten nykyvaatteet on ihan oudonmallisia. Ennen mulle on mahtunut koon 42 farkut, nyt ne kaikki kiristää reisistä! Siis mitä kummaa! Vyötäröllä olisi kyllä vaikka ylimääräistä tilaa, mutta hädintuskin niitä saa kiskottua ylös asti kun reidet on niin tiukat.. Ostin itselle yhdet farkut, mikä onkin melkoinen saavutus! Nekin oli vähän tiukat muttei sentään soineet päällä, luotan että ne joko venyy käytössä tai sitten mun reidet kapenee ihan yhtäkkisesti. Sopivia yläosiakin on hieman haastavaa löytää, kun on rintava ja omistaa vyötärön. Eli paidassa saisi olla sellainen leikkaus tai malli, että tuosta rintojen alta menis vähän sisäänpäin, muuten näyttää hirveeltä teltalta. Yksi sopiva löytyi, ajattelin sitä tanssipaidaksi. Vaatebuumi jatkui vielä kotona, tilasin muutaman vaatekappaleen pitkin syksyä selaillusta Elloksen kuvastosta, saappat nähä mitä sikoja tuli säkissä ostettua..

3. Neiti on lähes normimitoissaan, tissit on vaan isommat kuin ennen. En oikein voi ymmärtää että kolme viikkoa synnytyksen jälkeen on jäljellä mahassa enää ihan pieni löysyys, ja lantio on himpun leveämpi mutta vanhat farkut menee kiinni asti, vaikkei kovin mukavalta ehkä tunnukaan. Mulla kun on mennyt joka kerta entisiin mittoihin pääsemiseen noin vuosi, ja tuntuu että viime kerran jälkeen en ole oikein mitoissani vieläkään. (Vaikka välillä olen ollutkin, sitä ei lasketa, koska tällä hetkellä painoa on enemmän kuin ennen viime raskautta :o)


Huoh.. Lähdenkin tästä taas tanssimaan, kuluttelemaan eilen ahmittuja korvapuusteja pois. Ja onneksi ensi viikolla alkaa taas koulu, tulee syötyä vähemmän - ehkä..

1 kommentti:

Katja kirjoitti...

Mä kans tykkäsin pitää vauvoilla potkareita. Mun mielestä Prismassa on ollut niitä jonkin verran, mutta onko sitten enää? Harmi jos ei löydy.

Ja yhdyn mielipiteeseen leventävistä peileistä :))