Matkailua, joogaa, mansikoita, enkeleitä, luomua. Hetkiä, ajatuksia ja elämää.

perjantai 17. helmikuuta 2012

Mielitekoja


Teki mieli piirtää vessapaperirullahylsyyn sydänkukkia. Sit teki mieli nakata perhe pihalle koko viikonlopuksi että saan siivousrauhan. Teki mieli luukuttaa Antti Tuiskun joululevyä, ja kyllä se Antti onkin jaksanut laulaa. Kokonaista kuusi tuntia, eiköhän jo ääni meinaa mennä. Tähän mennessä yksi huone alkaa jo näyttää siltä miltä pitääkin. Siivouksen lomassa teki mieli napsia vähän suklaata ja tuoksutella kahvikynttilää, joka tuoksuu mun mielestä kaakaolta. Harkitsin jopa kotiviinipullon aukaisemista, mutta se olis ehkä ollut jo vähän liikaa. Muutenkin tuo dieetti on olosuhteiden pakosta joutunut vähän retuperälle, täytyy yrittää pitää siitä kiinni aina kun voi. Niin siis suklaahan kuuluu olennaisena osana siihen dieettiin..

Olis tehny mieli raahata sohva ja telkkari yläkertaan, ja siirtää ruokapöytä tuvan toiseen päähän. Tai edes aloittaa maalaamaan telkkakaappia. Toistaiseksi ne mieliteot on vielä toteuttamatta, mutta onhan tässä vielä pari päivää aikaa..

Nyt oikeestaan tekis mieli lämmittää sauna ja istahtaa hetki sohvalla. Eiköhän tuonne boksille ole viikon aikana edes yksi puutarhaohjelma tallentunut. Toivottavasti huomenna tekee mieli jatkaa siivousta..


...niin mä odotin et tuleeko se ikinä
niin mä odotin ja nyt kun se on tullut
tule lähelle ja ota mua kädestä
tänä iltana me tanssitaan kuin hullut...

2 kommenttia:

rva vaaksanheimo kirjoitti...

Mielitekoja jotka saivat hymyilemään ja kertoivat päivästä, jollaista olisin minäkin vailla :-)

Tiina kirjoitti...

Ihania mielitekoja<3 Sitäpaitsi suklaadieetti kuulostaa tosi asialliselta:)Aurinkoista viikonloppua!