Aamulla kävi luomutarkastaja. "Viljelyyn on ottauduttu hyvin. Monipuolinen kasvitilan viljelykierto, mukana myös puutarha- ja marjakasveja. Kasvinsuojelu on suunniteltu monipuolisesti eri menetelmin. Rikkakasvitilanne hyvin saatu hallintaan. Kirjalliset suunnitelmat ja kirjanpito on kiitettävällä tasolla."
Luomutarkastuksen jälkeen Mies lähti viemään Vielä-Isompaa uuteen "kotiin", jonne enokin muutti tänään kämppäkaveriksi. Mies viipyy yön yli, neuvoo pojille kauppareitit, laittavat yhdessä ruokaa ja testaavat miten uni uudessa huoneessa tulee. Ovat ehkä käyneet patjakaupassa ja ostamassa shampoota. Huomisesta lähtien saavat pojat pärjätä kahdestaan. Ensi viikolla alkaakin koulu, kaksoistutkintoa on tarkoitus alkaa kahlaamaan läpi.
Illemmalla kävin pienten poikien kanssa viemässä Neitin Kuopioon asumaan. Neitin koulu alkaa jo huomenna, ja "oma" kämppä vapautuu näillä näkymin vasta lokakuun alusta. Siihen asti saa nukkua serkkutytön sängyssä varaperheessä: "vanhemmat", "pikkusisko ja -veli" sekä kaksi kissaa. Viikonloppuisin nähdään. Pehmeä lasku omaan elämään.
En jaksaisi uskoa että meille on taas luvattu viikonlopuksi yli kolmenkymmenen asteen helteitä! Kyllä nämä olis jo riittäneet..
2 kommenttia:
Ensin isot onnittelut luomutarkastuksen tuloksesta! Kuulostaa ihan mahtavalta! Siis sekä viljelyn onnistuminen ja se, ettei ilmeisesti sitten ainakaan tarvitse tapella viranomaisten kanssa mistään, jes!
Ja onnea matkaan myös pesästä pyyhältäville. Kaikki muuttuu ja kasvaa koko ajan, viljan lisäksi.
Kiitos Pe-pi! Lisää ilon aihetta tuo se, että luomuperunoille taitaa löytyä markkinoita.
Lähetä kommentti