Viikonloppu vierähti vikkelästi puutarhapunontakurssilla. Ensimmäistä kertaa pääsin käsiksi viljeltyyn pajuun, josta tein kaksi tilavaa amppelia kesän kukkarunsautta varten. Oli jännä huomata miten nopeasti vuosia sitten opitut ja pitkään unohduksissa olleet taidot palautuvat mieleen. Vuosikausiin en ole oikeasti punonut mitään. Nyt tuntuu siltä että voisin punoa lisääkin jos vain olisi pajuja - paljon.
Kurssin mielenkiintoisinta antia oli ehkä ruukkupajun väkertäminen. Olisin halunnut tehdä tiukkaan punotun puun, mutta pajut oli siihen tarkoitukseen liian paksuja. Eli en pääse syöttämään kenellekään pajunköyttä.. Tein sitten belgialaisen puun, joka toivottavasti herää eloon runsaan kastelun myötä, kasvaa ja paksuuntuu. Sidoslankoja en uskalla poistaa ennen kuin näen että puu on juurtunut. Hetken pähkäilin noiden latvapiiskojen kanssa, sitten päätin että leikkaan ja niin tein. Viherrystä odotellessa..
Kurssin mielenkiintoisinta antia oli ehkä ruukkupajun väkertäminen. Olisin halunnut tehdä tiukkaan punotun puun, mutta pajut oli siihen tarkoitukseen liian paksuja. Eli en pääse syöttämään kenellekään pajunköyttä.. Tein sitten belgialaisen puun, joka toivottavasti herää eloon runsaan kastelun myötä, kasvaa ja paksuuntuu. Sidoslankoja en uskalla poistaa ennen kuin näen että puu on juurtunut. Hetken pähkäilin noiden latvapiiskojen kanssa, sitten päätin että leikkaan ja niin tein. Viherrystä odotellessa..
3 kommenttia:
mä olin myös vastaavanlaisella kurssilla jonkun aikaa sitten
Pajunpunonta on kyllä mukavaa touhua, pitäisi kyllä saada noita pitkiä viljeltyjä pajuja. Pitäisiköhän istuttaa pihan perukoille muutama...
Tuo belgialainen puu on ihana, varmasti aivan upea kun sillä on vihreä latvus.
Kiitos ystäväiset! Hyvä että tällaisia kursseja on, huomaa ettei kotona tule yksikseen alettua värkkäämään mitään vastaava. Tai ainakaan ei mitään saa valmiiksi asti.. Oma pajuviljelmä on kyllä vahvasti harkinnassa. Ailan belgialainen oli hieno, nyt jännityksellä odotan tuleeko omastani yhtä tuuhea.
Lähetä kommentti