Matkailua, joogaa, mansikoita, enkeleitä, luomua. Hetkiä, ajatuksia ja elämää.

maanantai 29. maaliskuuta 2010

Kukoista!, osa 4


Iloitse aisteistasi

Aisteilla kosketamme maailmaa. Kuuleminen, haistaminen, maistaminen, koskettaminen ja kosketetuksi tuleminen sekä näkeminen tuovat meille kokemuksia, tietoa ympäröivästä maailmasta ja myös mielihyvää, nautintoa.

Lomalla eri ilmastossa, uudessa ympäristössä tai omalla kesämökillä kuulemme selvästi elämän äänet: annamme värien hyväillä silmiä, haistamme uudet tuoksut ja kävellessämme paljain jaloin hiekalla tunnemme sen kutittavan varpaiden välejä. Sellaisina hetkinä tunnemme itsemme rennoiksi ja eläviksi, olemme kokonaisesti tässä ja nyt.

Aisteja voi avata tietoisesti. Huomion kiinnittäminen aistimiseen rauhoittaa ahdistuneita ajatuksia, niin että mieli vapautuu varsinaiseen huomioiden tekemiseen. Kun mielen radio hiljenee, kaikki muu pääsee kukoistamaan.

Laajentamalla aistiherkkyyttä voi oppia kokonaan uuden aistivoimaisen tavan elää ja tuntea. Harjoittelemalla voi laajentaa jokapäiväisten tehtävien merkitystä. Tarkentamalla vastaanottokykyä ja keksimällä uusia tapoja kokea nykyhetki elämisen laatu paranee. Kun esimerkiksi peset astioita, tarkkaile, miten kauan pystyt pitämään huomiosi pesun äänissä, veden loiskeessa, astioiden kilinässä, sormenpäiden saippuavaahdossa, huoneen tuoksussa. Anna huomion viipyä kaikessa tässä ja huomaa, mitä tapahtuu.

Tai kun teet seuraavan kerran ruokaa, valmista ateria, jossa ainekset ovat erikseen. Ala sitten syödä hitaasti maistellen jokaista suupalaa, nauti ruoan mausta, haukkaamisesta, pureskelemisesta ja nielemisestä. Tunne, miten hampaat ja kieli toimivat. Keskeytä välillä syöminen ja huomaa muutokset makujen maailmassa. Niele sitten ruoka hitaasti. Tällä tavoin syödessä saatat hämmästyä, miten kylläiseksi tulet jo ennen kuin lautanen on tyhjä.

Ei kommentteja: