Pienen kanssa on palattu reissusta kotiin. Todellisuus taas vähän kolkuttelee.. Tärkeintä on kuitenkin että lapset, kissat, koira ja kukat on tullut hoidettua poissaollessani, tämän muun kaaoksen ehdin selvittää joskus myöhemmin.
Meillä oli mukava lomanen. Käytiin vähän touhuilemassa entisellä pihalla, leikattiin nurmikko ja nypittiin rikkaruohot pääkäytävän kivien välistä. Sekä syötiin mansikat penkeistä. Muutamat kasvit oli intoutuneet kasvattamaan lonkeroitaan poluille, niitä piti vähän typistää. Sisälläkin pyörähdettiin tarkistamassa että kaikki on kunnossa. Nyt sais jo talo saada uudet asukkaat..
Käytiin vähän myös shoppailemassa, Pieni on halunnut edellisestä kerrasta eli vapusta asti käydä Zeppeliinissä paninilla, joten siellä oli pakko käydä. Löytyi vähän aleale-vaatteita, sekä muutama syksyn uutuus tulevalle eskarilaiselle. Itselle ostin kenkiä, kun huomasin ettei crocsit jalassa voi ihan joka paikkaan mennä.. Rannallekin ehdittiin testaamaan uusia uikkareita.
Tänään Itä-Suomessa tuulee. Eliittikisoissa tiedossa tuulituloksia. Illalla on tiedossa kivaa myös antipenkkiurheilijoille.

2 kommenttia:
Hih, hauska kyltti ;) miten ei tuota olekaan tullut ajatelleeksi, täytyy muistaa ensi kerralla kun huokailee kaaosta... Kauniita olivat nuo siniset ihanuudet aiemmassa postauksessa!
Kiitos Saara!
Lähetä kommentti