Tässä on nyt ollut tämä parin viikon melkein-loma, joka on kylläkin hujahtanut ohi vähän liian nopeasti. Mihinhän aika on tällä kertaa kulunut?? Toki on ollut muutama työkeikka, joogaa ja muuta, sekä etä- että lähi - enhän mä vissiin oikeesti osaa lomailla.. Neuloosi on vähän rauhoittunut, olen saanut valmiiksi yhden kesäpaidan sekä hameen, ja vielä huvittelis tehdä pellavainen kesäneule jos jostain löytyis langat sellaseen. Pihahommia oon päässyt tekemään sen mitä tuossa pikkupihalla niitä on: yhden nurkan kaivaukset, heinien haravointia ja enimmäkseen vaan kevään etenemisen ihmettelyä. Puutarhakaupasta hain jo tomaatin- ja paprikantaimia, ne asuu vielä sisällä.
Tiistaina on kesäkahvilan avajaiset, ja sielläpä sitten olen paikalla ainakin tämän kuun loppuun asti aina kun auki ollaan. Huomisen otan ihan rennosti, yin ja zen olkoon täysikuupäivän teemat. Ja tiistaina saattaa alkaa myös kesäjooga, se on yhdestä osallistujasta kiinni, nähtäväksi jää miten käy.
Päivärytmi on pikkusen keikahtanut iltapainotteiseksi. Nyt kun ei ole joka aamu aikaisia herätyksiä, lukiolaisellakin on vain parina päivänä aamutunteja, ja illat on yöhön asti valoisat niin ei ymmärrä lähtä nukkumaan ajoissa. Ehkäpä jatkossa täytyy ihan laittaa kello yhdeksältä soimaan, jotta aamuissa säilyy jossain määrin leppoisuus. Just nyt haaveilen ehjistä pyöränrenkaista, aurinkoisista päivistä ja uimisesta(!!!), sataa saa noin joka kolmas päivä muutaman tunnin ajan. Naapurin takapihalla on vielä pieni lumivuori, jospa ois niin lämmintä että se sulais pian pois.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti