Jännä, kun ajattelen tarkemmin, niin koulussa en oikeen tykännyt muista kuin lukuaineista. Johtui pitkälti siitä etten juurikaan osannut mitään käytännön juttuja. Luonnollisestikin kaikki tytöt laitettiin sinne pehmeiden käsitöiden puolelle, vaikka ehkä mua ois enemmän kiinnostanut puutyöt. Ainakin niistä oli jotain kokemusta, joskus pienenä hiivin muistaakseni useinkin mummulan autotalliin sahaamaan, poraamaan ja naulaamaan papan työkaluilla. Tekstiilipuolella olin ihan taidoton, enkä vasurina oppinut koulun käsitöissä paljon mitään muuta kuin ompelukoneella huristelua, ja jotenkuten hikisesti neulomaan mulle nurinkurisesti eli oikeakätisesti. Muistan tuskailleeni viikkoja yhden lapasen kanssa, taisin saada sen lopulta kotitehtäväksi ja ehkä äiti saattoi auttaa sen valmiiksi saattamisessa. Paria sille ei koskaan syntynyt. Virkkaaminen oli niin täyttä tuskaa väärällä kädellä, etten pystynyt sitä koskaan oppimaan. Neulomisessa sentään käytetään molempia käsiä, sen jotenkuten voi aivoissa nyrjäyttää peilikuvaksi, mutta jo virkkuukoukun piteleminen väärässä kädessä oli liian haasteellista - myös opettajalle, ja kun kukaan ei pystynyt opettamaan niin mitenpä sitä vois oppia. Olin tosi iloinen, kun seiskaluokan jälkeen ei enää tarvinnut väkertää yhtään mitään käsitöitä.
Mutta sitten esikoista odottaessa jostain tuli ajatus kutoa pikkuisia vaatteita, muistan tehneeni ainakin nutun, housut ja pipon, mintuvihreät keltaisilla resoreilla. Ja kun isot lapset oli pieniä, innostuin ompelemisesta. Ostin jopa saumurin, ja kiertelin varmaan viikoittain kangaskaupoissa katselemassa kivoja collegekankaita. Aika monet leikkivaatteet tuli silloin tehtyä, joitain mekkojakin ja muuta juhlavampaa. Sitten kaikki käsityöt jäi moneksi vuodeksi unholaan. Ehkä se oli sitä aikaa kun puutarhahulluus vei mennessään, eikä paljon muuta ehtinyt tehdä kuin tonkia maata ja hoivata lapsia. Muistan pyytäneeni äitiä opettamaan tekemään villasukan kantapään, että ehkä ainakin yhdet villasukat (tai todennäköisemmin yhden villasukan) olen tehnyt joskus vuosituhannen vaihteessa.
Heti maallemuuton jälkeen päätin opetella virkkaamaan, ehkä olin nähnyt jossain jonkun virkatun jutun ja halusin oppia tekemään samanlaisen. En enää tarkalleen muista mistä netin syövereistä löytyi kuvalliset ohjeet virkkaamiseen, ja niitä aloin sitten vaan kääntämään vasemmalle kädelle sopiviksi. Itse asiassa juuri virkkausjutut johdatteli mut blogien pariin, ja sieltäpä tuli innostus alkaa kirjoittamaan tätä omaa blogia, vuonna 2009(!). Virkkaaminen oli kivaa ja lopulta myös helppoa, kehittelin valmiiden ohjeiden pohjalta jopa oman pipomallin. Virkattuja pipoja on syntynyt vuosien varrella eri väreissä useita kymmeniä, olen käynyt erilaisissa myyjäisissä ja muualla niitä myymässä, ja vieläkin niitä löytyy sekä kotoa että kahvilapuodista. Ja tietty aina talvella omasta päästä, enpä ole juuri muita pipoja käyttänyt vuosiin.
Kesällä 2017 meillä oli brittiläinen kutova kokkipoika tekemässä peltoapulaisille ruokaa, ja vapaa-ajalla villasukkia. Jostain kätköistä löytyi puikkoja ja lankakeriä, ja iltaisin tämä britti opetti meidän muille apulaisille neulomista. Olihan sitä pakko itsekin yhdet sukat tehdä, ja luulen että siitä alkoi neuloosin esiaste. Ensin hyvin maltillisesti ehkä yhdet villasukat talvessa. Nyt parin viime talven aikana on neulehommelit vähän ryöpsähtäneet, ei ehkä vielä karannet käsistä kuitenkaan. Liikkeellä saattaa olla myös pienesti orastavaa kiinnostusta vaatteiden ompeluun..
Niin ja tietty on sitten vielä kaikki makrameejutut ja helmikorvisten ompelu ja ehkä vielä jotain muutakin käsityöksi luokiteltavaa..
Mutta sitten esikoista odottaessa jostain tuli ajatus kutoa pikkuisia vaatteita, muistan tehneeni ainakin nutun, housut ja pipon, mintuvihreät keltaisilla resoreilla. Ja kun isot lapset oli pieniä, innostuin ompelemisesta. Ostin jopa saumurin, ja kiertelin varmaan viikoittain kangaskaupoissa katselemassa kivoja collegekankaita. Aika monet leikkivaatteet tuli silloin tehtyä, joitain mekkojakin ja muuta juhlavampaa. Sitten kaikki käsityöt jäi moneksi vuodeksi unholaan. Ehkä se oli sitä aikaa kun puutarhahulluus vei mennessään, eikä paljon muuta ehtinyt tehdä kuin tonkia maata ja hoivata lapsia. Muistan pyytäneeni äitiä opettamaan tekemään villasukan kantapään, että ehkä ainakin yhdet villasukat (tai todennäköisemmin yhden villasukan) olen tehnyt joskus vuosituhannen vaihteessa.
Heti maallemuuton jälkeen päätin opetella virkkaamaan, ehkä olin nähnyt jossain jonkun virkatun jutun ja halusin oppia tekemään samanlaisen. En enää tarkalleen muista mistä netin syövereistä löytyi kuvalliset ohjeet virkkaamiseen, ja niitä aloin sitten vaan kääntämään vasemmalle kädelle sopiviksi. Itse asiassa juuri virkkausjutut johdatteli mut blogien pariin, ja sieltäpä tuli innostus alkaa kirjoittamaan tätä omaa blogia, vuonna 2009(!). Virkkaaminen oli kivaa ja lopulta myös helppoa, kehittelin valmiiden ohjeiden pohjalta jopa oman pipomallin. Virkattuja pipoja on syntynyt vuosien varrella eri väreissä useita kymmeniä, olen käynyt erilaisissa myyjäisissä ja muualla niitä myymässä, ja vieläkin niitä löytyy sekä kotoa että kahvilapuodista. Ja tietty aina talvella omasta päästä, enpä ole juuri muita pipoja käyttänyt vuosiin.
Kesällä 2017 meillä oli brittiläinen kutova kokkipoika tekemässä peltoapulaisille ruokaa, ja vapaa-ajalla villasukkia. Jostain kätköistä löytyi puikkoja ja lankakeriä, ja iltaisin tämä britti opetti meidän muille apulaisille neulomista. Olihan sitä pakko itsekin yhdet sukat tehdä, ja luulen että siitä alkoi neuloosin esiaste. Ensin hyvin maltillisesti ehkä yhdet villasukat talvessa. Nyt parin viime talven aikana on neulehommelit vähän ryöpsähtäneet, ei ehkä vielä karannet käsistä kuitenkaan. Liikkeellä saattaa olla myös pienesti orastavaa kiinnostusta vaatteiden ompeluun..
Niin ja tietty on sitten vielä kaikki makrameejutut ja helmikorvisten ompelu ja ehkä vielä jotain muutakin käsityöksi luokiteltavaa..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti