Paikallinen Pisa, jossa on myös torni (ei tosin kalteva, vaan kamala ritilälattiainen metallihökötys), johon en ainakaan minä uskaltautunut kiipeämään. Oli alkukesän vielä ötökätön, mutta hieman epävakainen päivä. Oi mikä metsä, ihanat ikiaikaiset kalliot, laelta näkymät kauas ja maisemassa noin miljoona vihreän eri sävyä. Mukana parhaat ystävät, kaikilla reput täynnä eväitä, ja mulla kamera kaulassa. Kaukana polulla nähtiin vilaukselta yksi muu ihminen. Eniten äänessä käki, muitakin lintuja kuului, ja välillä kun pysähtyi, pystyi kuulemaan maan puhetta. Ei autoja, ei taustamelua, vain luonnonrauhaa.
Opastaulu kertoo mm. näin: Pisan laki kohoaa 270 metriä merenpinnasta. Se kuuluu Kolin ja Vuokatin kanssa samaan muinaiseen vuorijonoon. Kova kvartsiittikallio on pysynyt ympäristöään korkeampana, kun eroosio ja jääkaudet ovat tasoittaneet maankamaraa. Vanhan metsän kätköissä elää monimuotoinen lahottajasienten, hyönteisten ja lintujen joukko.
2 kommenttia:
Onpa teillä ollut mukava retki. Upeita maisemia. Onko mahdollisest Kolilta?
Kyllä noissa maisemissa sielu ja silmät lepäsi. Ei ole Koli vaan Pisa, Nilsiässä.
Lähetä kommentti