Retkellä

Paikallinen Pisa, jossa on myös torni (ei tosin kalteva, vaan kamala ritilälattiainen metallihökötys), johon en ainakaan minä uskaltautunut kiipeämään. Oli alkukesän vielä ötökätön, mutta hieman epävakainen päivä. Oi mikä metsä, ihanat ikiaikaiset kalliot, laelta näkymät kauas ja maisemassa noin miljoona vihreän eri sävyä. Mukana parhaat ystävät, kaikilla reput täynnä eväitä, ja mulla kamera kaulassa. Kaukana polulla nähtiin vilaukselta yksi muu ihminen. Eniten äänessä käki, muitakin lintuja kuului, ja välillä kun pysähtyi, pystyi kuulemaan maan puhetta. Ei autoja, ei taustamelua, vain luonnonrauhaa.

Opastaulu kertoo mm. näin: Pisan laki kohoaa 270 metriä merenpinnasta. Se kuuluu Kolin ja Vuokatin kanssa samaan muinaiseen vuorijonoon. Kova kvartsiittikallio on pysynyt ympäristöään korkeampana, kun eroosio ja jääkaudet ovat tasoittaneet maankamaraa. Vanhan metsän kätköissä elää monimuotoinen lahottajasienten, hyönteisten ja lintujen joukko.

Yllätysvapaat

Olikin tämmönen nysäviikko: kaks päivää töitä, arkipyhä ja sitten pomon peruttu meno, joten hän onkin itse paikalla loppuviikon. Ens viikolla varmuudella töitä ainakin tiistaina. Ei ole kuitenkaan tylsyys päässyt iskemään, tekeillä on noin kolme kesäpaitaa ja joogaohjelmiakin pitäis miettiä. Luonto on just nyt ihana, ulkona tuoksuu alkukesä, saunavasta ja tänään myös tuomi. Iltaisin kävelen rantaan nauttimaan, kolme kertaa olen uittanut koipia vedessä, ehkä pian uitan koko muorin, ainakin tekis jo kovasti mieli lipumaan vedessä. Kaipaan mukaan tyyppiä joka sanoo että hui ku kylymää eihän tuonne mee hullukaan, ja sitten menisin. Meidän järvellä asuu pulloonpuhaltelijalintu, kuulin sen viime kesänä ekaa kertaa. Tänään kukkui käki, se on virallisesti kesä nyt. Mun tomaatintaimet on asuneet ulkona jo muutaman yönkin, ensin vahingossa ja nyttemmin ihan tarkoituksella. Ehkä kohta pääsen istutushommiin. Ei vaan kauheesti huvita touhuilla pihalla kun naapurin pappa tykkää huudatella moottoripyöräänsä vähän väliä, ja kahden asunnon emännät päivystää etupihalla tupakka hampaissa, ja yhden asunnon porukka takapihalla samoissa puuhissa.

Kukkakuvat parin vuoden takaa maalta. Nyt siellä on voikukka vallanut kukkapenkit ja puput syöneet lähes kaikki hedelmäpuut hengettömiksi, nyyh.

Käsityömuisteloita

Jännä, kun ajattelen tarkemmin, niin koulussa en oikeen tykännyt muista kuin lukuaineista. Johtui pitkälti siitä etten juurikaan osannut mitään käytännön juttuja. Luonnollisestikin kaikki tytöt laitettiin sinne pehmeiden käsitöiden puolelle, vaikka ehkä mua ois enemmän kiinnostanut puutyöt. Ainakin niistä oli jotain kokemusta, joskus pienenä hiivin muistaakseni useinkin mummulan autotalliin sahaamaan, poraamaan ja naulaamaan papan työkaluilla. Tekstiilipuolella olin ihan taidoton, enkä vasurina oppinut koulun käsitöissä paljon mitään muuta kuin ompelukoneella huristelua, ja jotenkuten hikisesti neulomaan mulle nurinkurisesti eli oikeakätisesti. Muistan tuskailleeni viikkoja yhden lapasen kanssa, taisin saada sen lopulta kotitehtäväksi ja ehkä äiti saattoi auttaa sen valmiiksi saattamisessa. Paria sille ei koskaan syntynyt. Virkkaaminen oli niin täyttä tuskaa väärällä kädellä, etten pystynyt sitä koskaan oppimaan. Neulomisessa sentään käytetään molempia käsiä, sen jotenkuten voi aivoissa nyrjäyttää peilikuvaksi, mutta jo virkkuukoukun piteleminen väärässä kädessä oli liian haasteellista - myös opettajalle, ja kun kukaan ei pystynyt opettamaan niin mitenpä sitä vois oppia. Olin tosi iloinen, kun seiskaluokan jälkeen ei enää tarvinnut väkertää yhtään mitään käsitöitä.

Mutta sitten esikoista odottaessa jostain tuli ajatus kutoa pikkuisia vaatteita, muistan tehneeni ainakin nutun, housut ja pipon, mintuvihreät keltaisilla resoreilla. Ja kun isot lapset oli pieniä, innostuin ompelemisesta. Ostin jopa saumurin, ja kiertelin varmaan viikoittain kangaskaupoissa katselemassa kivoja collegekankaita. Aika monet leikkivaatteet tuli silloin tehtyä, joitain mekkojakin ja muuta juhlavampaa. Sitten kaikki käsityöt jäi moneksi vuodeksi unholaan. Ehkä se oli sitä aikaa kun puutarhahulluus vei mennessään, eikä paljon muuta ehtinyt tehdä kuin tonkia maata ja hoivata lapsia. Muistan pyytäneeni äitiä opettamaan tekemään villasukan kantapään, että ehkä ainakin yhdet villasukat (tai todennäköisemmin yhden villasukan) olen tehnyt joskus vuosituhannen vaihteessa.

Heti maallemuuton jälkeen päätin opetella virkkaamaan, ehkä olin nähnyt jossain jonkun virkatun jutun ja halusin oppia tekemään samanlaisen. En enää tarkalleen muista mistä netin syövereistä löytyi kuvalliset ohjeet virkkaamiseen, ja niitä aloin sitten vaan kääntämään vasemmalle kädelle sopiviksi. Itse asiassa juuri virkkausjutut johdatteli mut blogien pariin, ja sieltäpä tuli innostus alkaa kirjoittamaan tätä omaa blogia, vuonna 2009(!). Virkkaaminen oli kivaa ja lopulta myös helppoa, kehittelin valmiiden ohjeiden pohjalta jopa oman pipomallin. Virkattuja pipoja on syntynyt vuosien varrella eri väreissä useita kymmeniä, olen käynyt erilaisissa myyjäisissä ja muualla niitä myymässä, ja vieläkin niitä löytyy sekä kotoa että kahvilapuodista. Ja tietty aina talvella omasta päästä, enpä ole juuri muita pipoja käyttänyt vuosiin.

Kesällä 2017 meillä oli brittiläinen kutova kokkipoika tekemässä peltoapulaisille ruokaa, ja vapaa-ajalla villasukkia. Jostain kätköistä löytyi puikkoja ja lankakeriä, ja iltaisin tämä britti opetti meidän muille apulaisille neulomista. Olihan sitä pakko itsekin yhdet sukat tehdä, ja luulen että siitä alkoi neuloosin esiaste. Ensin hyvin maltillisesti ehkä yhdet villasukat talvessa. Nyt parin viime talven aikana on neulehommelit vähän ryöpsähtäneet, ei ehkä vielä karannet käsistä kuitenkaan. Liikkeellä saattaa olla myös pienesti orastavaa kiinnostusta vaatteiden ompeluun..

Niin ja tietty on sitten vielä kaikki makrameejutut ja helmikorvisten ompelu ja ehkä vielä jotain muutakin käsityöksi luokiteltavaa..

Uuteen viikkoon

Tässä on nyt ollut tämä parin viikon melkein-loma, joka on kylläkin hujahtanut ohi vähän liian nopeasti. Mihinhän aika on tällä kertaa kulunut?? Toki on ollut muutama työkeikka, joogaa ja muuta, sekä etä- että lähi - enhän mä vissiin oikeesti osaa lomailla.. Neuloosi on vähän rauhoittunut, olen saanut valmiiksi yhden kesäpaidan sekä hameen, ja vielä huvittelis tehdä pellavainen kesäneule jos jostain löytyis langat sellaseen. Pihahommia oon päässyt tekemään sen mitä tuossa pikkupihalla niitä on: yhden nurkan kaivaukset, heinien haravointia ja enimmäkseen vaan kevään etenemisen ihmettelyä. Puutarhakaupasta hain jo tomaatin- ja paprikantaimia, ne asuu vielä sisällä.

Tiistaina on kesäkahvilan avajaiset, ja sielläpä sitten olen paikalla ainakin tämän kuun loppuun asti aina kun auki ollaan. Huomisen otan ihan rennosti, yin ja zen olkoon täysikuupäivän teemat. Ja tiistaina saattaa alkaa myös kesäjooga, se on yhdestä osallistujasta kiinni, nähtäväksi jää miten käy.

Päivärytmi on pikkusen keikahtanut iltapainotteiseksi. Nyt kun ei ole joka aamu aikaisia herätyksiä, lukiolaisellakin on vain parina päivänä aamutunteja, ja illat on yöhön asti valoisat niin ei ymmärrä lähtä nukkumaan ajoissa. Ehkäpä jatkossa täytyy ihan laittaa kello yhdeksältä soimaan, jotta aamuissa säilyy jossain määrin leppoisuus. Just nyt haaveilen ehjistä pyöränrenkaista, aurinkoisista päivistä ja uimisesta(!!!), sataa saa noin joka kolmas päivä muutaman tunnin ajan. Naapurin takapihalla on vielä pieni lumivuori, jospa ois niin lämmintä että se sulais pian pois.

Hauskuuslista

On helppoa tehdä lista asioista jotka tuottaa iloa tai hyvää mieltä. Niitä sellasia juttuja jotka jää sisuksiin hyrisemään, you know. Mutta yritäpä keksiä hahhah-hauskoja asioita, käkätyksenlähteitä. Mulla ei ole edes naururyppyä silmäkulmissa. Millonhan mulla on oikeesti ollut hauskaa, mikä on saanu mut viime aikoina nauramaan? Enpä kyllä muista mikä ja milloin. Äkkiseltään hauskoista asioista tulee mieleen nokkelat vitsit ja sanailut, kissavideot, ja siinäpä se melkein on. Omien lasten kanssa on usein aika hauskaa, muttei välttämättä mitään mahanpohjanauruja kuitenkaan. Mukavia ja iloa tuottavia asioita on esim. iloittelu väreillä, ystävien seura, musiikki ja tanssiminen, hetkien vangitseminen valokuviin. Mutta mistä löytäis hauskuuden, tai tarviiko sitä edes nauraa kovin usein? Mikä susta on hauskinta mitä tiedät?

Hupsista

Ja täysin varoittamatta jostain takavasemmalta hyökkäsi toukokuu. On tämä kyllä ollutkin yhtä ilotulitusta. Yksi superkaunis taikatalviaamu, kun kaikki oli yöllä muuttunut puhtaanvalkoiseksi ja taivas paistatteli kirkkaansinisenä. Ja toinenkin lumiaamu, harmaa taivas ja vielä lisää lunta vaikka entisetkään ei ole vielä läheskään sulaneet pois. Vappuaaton perinteinen räntäkuuro, kun vietettiin ystävien kanssa aikaa herkutellen ja saunoen. Ja nyt tuuli viuhuu puissa ja välillä vihmoo vettä vaakasuoraan. Toivottavasti nettiyhteydet pelittää illan etätunnilla. Tällä viikolla tiedossa vain kolme joogatuntia, yhtä niistä lähden pitämään kaupunkiin asti, ja ainakin tällä hetkellä näyttää että sinne tulee tarpeeksi osallistujia. Monenlaista muunlaistakin työkeikkaa olis tyrkyllä: makrameekurssia myöhemmälle kesään, tilauskorviksia, kahvinkeittoa ja tarjoilua syntymäpäiville, ja se kesätyö kahvilassa. Mun päätoimiala on kuitenkin urheilun ja liikunan koulutus, joten toivottavasti niitäkin hommia riittää.