"Äiti, miten sää pärjäät sen tiedon kanssa että mää täytän alle kolmen kuukauden päästä 18?", kysyi lapsi. Ja sitten me istuttiin keittiön pöydän ääressä juttelemassa. Että sehän on luonnonlaki, sitten kun poikaset on tarpeeksi isoja niin emoja ei enää samalla tavalla tarvita, ja että olen iloinen siitä luottamuksesta mikä meidän välillä on, ja uskon että tällä poikasella on järki päässä ja hyvät eväät elämään. Ja sitten se sanoi heippa ja lähti viikonlopuksi kavereiden kanssa mökkeilemään. Pyysin ilmoittelemaan välillä itsestään ettei mun tarvi olla huolissaan, totesin että mun vissiin täytyy ahkerasti päivitellä insta-stooreja, jotta näen kun lapsi on nähnyt ne ja niinpä tiedän että kaikki on ok.
Kesäisen kuuman viikon jälkeen tänään on pilvisempää, eilisen kunnon sateen jäljiltä myös vihreämpää. Lupasin käydä maalla ruokkimassa kissat, samalla voin pitkästä aikaa haahuilla pitkin puutarhaa, ehkä vähän rapsutella kukkapenkkejä, kierrellä tutkimassa jokohan hedelmäpuissa on nuppuja, ihmetellä luonnon voimaa, yhtäkkistä kesää. Otan vähän kuvia niitä stooreja varten ;o) Ja ehkä käyn lammessa uimassa jos jäät on jo lähteneet, järvessä kävin toissapäivänä pulikoimassa noin tusinan iloisestihihkuvan pikkulapsen seassa.
Ajatus monen vapaapäivän putkesta on aina ihana, mutta todellisuus tuppaa olemaan pikkusen tylsää. Liikaa aikaa olla yksin, aina ehtii iskeä kaipaus liian suurena ja repivänä. Varsinkin nyt kun on kesä ja "kaikilla" joku jonka kanssa jakaa kesäjutut. Vaikka mitäänhän ei oikeesti multa puutu. Silti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti