Matkailua, joogaa, mansikoita, enkeleitä, luomua. Hetkiä, ajatuksia ja elämää.

lauantai 22. toukokuuta 2021

Kaksi tarinaa eiliseltä




1. Auto kilahti aamulla sen merkiksi, että on aika käyttää se huollossa. Etsin puhelinnumeron netistä ja soitin tilatakseni ajan. Puhelu menikin kolarikorjaamon puolelle, tyyppi siellä sanoi että eipä huolta, hän pyytää huoltoihmistä soittamaan mullepäin hetken kuluttua. Vastoin tapojani siis vastasin kun vieras numero soitti: -Täällä naapurikunnan naapurikunnan kansalaisopisto, tuutko meille ensi kaudelle ohjaamaan joogaa? -Ööö, mun viikosta loppuu kuule illat kesken. -No ei se mitään, pääsetkö aamulla? --- Lopulta sovittiin (yhteensä neljästä) neljän kerran kurssista lauantaiaamuisin (hyvästi viimeinenkin vapaapäivä!), ja siihen perään yritän parille kerralle vielä tyrkyttää yinjoogaa. Sieltä huollosta ei muuten koskaan soitettu takas.

2. Tälle illalle suunniteltuun groundingyiniin oli alunperin tulossa viisi osallistujaa. Sillä aikaa kun puhuin puhelimessa kansalaisopiston kanssa olin saanut viestin, että kolmen hengen porukka joutuu perumaan koska heillä on auto korjaamolla(!). Minä sitten miettimään että en ihan kahden ihmisen vuoksi halua maksaa tilavuokraa, ja tiedustelin tilan omistajalta miten tässä tapauksessa mahdollinen peruminen onnistuu ilman kuluja - vastasi että aamuun klo 10 mennessä. Ehdotin kahdelle jäljelläolevalle osallistujalle että pidetään tunti täällä mun kotona, kaksi mahtuu hyvin. No sitten piti alkaa hulluna siivoomaan.. Kaikki talven ajan nurkissa majaillut roina sai kyytiä, puolivalmiit neuleet, askarteluhommelit, vaatepinot ja sen sellaset. Useimmille löytyi ns. oikea paikka, niitä vaan ei koskaan ollut palautettu sinne, mutta nytpä on. Lapsi tuli koulusta ja osallistui talkoisiin siivoamalla oman huoneensa, olikin aikonut sen tehdä tällä viikolla. Illansuussa sain viestin: -Hei, vieläkö huomiseen groundingyiniin mahtuu? -Mahtuu, ilmoitatko mulle sitovasti aamuun mennessä tuletko. --- No, hän ilmoitti tulevansa, joten menen tänä iltana pitämään joogahoitotunnin, maksan iloisesti tilavuokran, ja tulipa vielä kevätsiivouskin tehtyä.

Ei kommentteja: