Matkailua, joogaa, mansikoita, enkeleitä, luomua. Hetkiä, ajatuksia ja elämää.

keskiviikko 6. joulukuuta 2017

Satumainen Sintra











(Tarinahan menee näin: Vuosi sitten päätettiin aikuisen poikasen kanssa lähtä lomalle, hän halusi johonkin missä on vuoria, ja helppo ratkaisu oli mennä Madeiralle. Reissussa hokasin että siellähän voi viljellä ympäri vuoden, joten liityin WWOOFPortugaliin ja aloin etsiä sopivaa vvuuffauspaikkaa minne mennä. Sellaista ei löytynytkään Madeiralta vaan Terceiran saarelta Azoreilta, ja sieltä palatessani pysähdyin Lissabonissa, jossa ei voi välttyä Sintra-hypetykseltä. Päätin että Sintraan menen vielä joskus. Muutama hetki eteenpäin mun facebook kertoi että yksi kaveri oli kiinnostunut tapahtumasta nimeltään Elämyksellinen joogaloma Portugalissa, Sintrassa, juuuu. Pakkohan mun sinne oli mennä!)

Kun poikanen oli palautettu Espanjasta takaisin kotiin, niin mun reissu jatkui Portugaliin. Yhtäkkiä olin hypähtänyt keskelle satua! Vuoren päällä ja rinteillä seisoi linnoituksia ja palatseja, palmut huojui, tutustuin kolmeentoista uuteen ihmiseen, joka päivä joogattiin ja tanssittiin ja välillä retkeiltiin paikallisoppaan kanssa, iltaisin kuljeskeltiin hiljaisessa keskustassa, käytiin eri ravintoloissa, lähes kaikki ruoka kuului pakettiin, senkun istui pöytään ja söi, majapaikassa oli uima-allas ja sauna, kovin montaa pilvenhattaraa ei taivaalla näkynyt koko aikana. Sanoisin että oli kyllä ryhmämatka mun mieleen :o)

2 kommenttia:

Anneli A kirjoitti...

Voi ihanuus miten kauniita kuvia. Kiitos kun jaoit nämä kanssamme ja saimme lähteä kanssasi Sintraan. Hyvää itsenäisyyspäivää!

Vianna kirjoitti...

Kiitos Anneli! Jatkoa seuraa..